Outin Leffaopas

Valmiina, yksi, kaksi ja kolme – maailma on saanut taas yhden uuden hömppärainan. Joskin on kyllä sanottava Kate Reddyn eduksi, että se on enemmän aikuiseen makuun suunnattu hömppä kuin perinteiset ’etsin miestä itselleni’ -leffat (eivätkä nekään aina niiiiiin pahoja ole….). Ikävä kyllä Kate Reddyn näkökulmasta nämä miehen vonkaus ja niiden perään ulvomis-leffat uppoavat paremmin katsojiin kuin aikuisille (naisille) tehdyt koomiset leffat. Se on sääli, sillä soisin kyllä kaikkien yli 20-vee vuotiaiden naisten suunnistavan seuraamaan tätä tasapainoilua. Siinä on säästetty erikoistehosteet muille elokuville ja sen sijaan keskitetty siihen arkeen… (ah, niin tavalliseen (??) arkeen…)

Joka tapauksessa Allison Pearsonin romaani on saanut aikansa valkokankaalla ja mielestäni se käyttää sen hyvin. Leffasta poistui hyvin hyvätuulinen ihminen, jolle maailma hymyili. Eikä tämä pelkästään johtunut siitä, että nyt piiiitkän flunssan jälkeen pääsi taas nauttimaan leffasalien tarjonnasta. Tässä oli melkein kerinnyt tulemaan vieroitusoireita – onneksi vastalääke löytyi tällä kertaa näinkin antoisan komedian seurasta.

Kate Reddy elokuva kertoo uraa luovasta analyytikosta (?? pankkialaa tuntemattomana saanen tämän lapsuksen anteeksi), joka joutuu tasapainoilemaan perheensä (mies ja kaksi pientä lasta) sekä perinteisen ’anna kaikki työllesi’ ajatustyön kanssa. Oletusarvona on sen työn rakastaminen yli kaiken, niin lopputuloksen voi arvata – uraa tehdään lähes perheen kustannuksella. Mutta samaan hengenvetoon on kyllä todettava, että Kate Reddy ei ole mikään super-äiti elokuva, vaan pikemmin ehkä valaisee siitä, miten siinä arjessa työ ja perhe yhdistyvät jollakin tapaa. Meitä on moneen lähtöön ja suotakoon äidille, heidän niin halutessaan, työn tekeminen ja uran luominen myös perheen kodin seinien ulkopuolella. Ehkä tätä kaikkea kuvaa paremmin elokuvan alkuperäinen nimi: en tiedä kuinka hän tekee sen (tasapainoilee perheen, parisuhteen ja työn välillä).

Leffassa vilisee enemmän tai hyvin menestyneitä koomikoita ja niiden alkuja. Kate Reddyn roolin kantaa omalla uskollisella tyylillä Ms. Sarah Jessica Parker. Hänelle vaikuttaa kasaantuneet nämä tyttö-hömpän roolit ja niissä sitten jollakin tavalla Sinkkuelämää Carrien roolista pois pyristeleminen. Ainakin nyt Katen ja Carrien intressit vaatteissa olivat aika äärilaidoissa, että pyristely jatkuu. Mielestäni Ms. Parker on oivallinen koomikko (varsinkin toiminnallisella puolella), joka paranee vanhetessaan. Toivottavasti ura tuo eteen lisää hyviä mahdollisuuksia. Katen aviomiehenä Richardina puurtaa Mr. Greg Kinnear, jolle jonkinlaista kilpakosintaa tuo kuvioihin Katen uusi työkumppani Jack Abelhammer ja sen takana Bondin roolista pois pyrkivä Mr. Pierce Brosnan. Komiikan valloitusta valkokankaalla suorittaa myös Katen parhaana ystävänä Allisonina Ms. Christina Hendricks. Mutta ehkä kaikista parhaiten valkokankaalla kuitenkin suoriutui työlleen todellakin omistautunut Katen apulainen analyytikko Momo. Ms. Olivia Munn on loistava roolissaan ja tarjoaa omistuksellaan antoisat ajattelut katsojan päähän.

Leffa Kate Reddy tuntuu itsessään ottaneen mallia aallon harjalla olevasta trendistä, katsojille selittämisestä. Ehkä tämä on lähtöisin jostain Mr. Woody Allenin elokuvista, mutta sitä tunnutaan tarjoavan nykyisin yhä useammassa elokuvassa. Rooleissa olevat näyttelijät kertovat meille kertojan tavoin, mitä oikein tapahtuu ja miksi. Tällä kertaa selostusta tuli lähinnä Katen persoonan piirteistä – kun ne olivat kerta kaikkiaan niin ihmeelliset. Tämän lisäksi mainitsemisen arvoista on elokuvan ulosanti. Ms. Pearsonin romaanin dialogia ei ole suljettu kokonaan pois, vaan keskustelut ovat nasevia. Kirja on varmaan pakko hankkia jossakin vaiheessa luettavaksi, sillä kirjallisessa muodossa dialogi on vielä parempaa. Mutta näin romanttia höpötyksiä useita nähneenä, on aina niin kiva yllättyä siitä, että suullisessa annissa voi oikeasti olla jotain hauskaa ja nasevaakin. Kiitos siitä.

Mielenkiintoinen piirre Kate Reddy elokuvassa on sen elokuvan muotoon muokannut käsikirjoittaja Ms. Aline Brosh McKenna. Hänen tuotoksiaan ovat myös sellaiset tyttöhömpän peruskivet kuin 27 Dresses (IHANA), The Devil Wears Prada (menihän sekin) ja Morning Glory (todella hyvää dialogia myös siinä). Näille kolmelle ja nyt neljännelle käsikirjoituksella on kuitenkin tyypillistä se, että ne jollakin tasolla kertovat naisesta, jotka haluavat toimivan (normaalin) parisuhteen, mutta samalla myös rakastavat omaa työtään. Eikä tässä oikeastaan ole mitään pahaa, oikeastaan on hyvä, että tytöille ja nuorille naisille osoitetaan mallia siitä, että molemmat voi oikeasti saada (eikä se muistutuksen saaminen tästä näin aikuisenakaan niin paha asia ole). Saahan sitä siis aina välillä toivoa, että elämä etenisi kuin elokuvissa….

Elämä on yhtä taiteilua

tilanteesta toiseen ja elokuva Kate Reddy osoittaa sen hauskalla tavalla. Leffa tarjoaa naurahduksia siellä täällä, mutta mitään vatsahermoja kipeäksi tekevää ulvontaa se ei tuota. Ehkä hyvä niin, sillä se tasapainoilee kuitenkin sellaisen asian kanssa, joka koskettaa jokaista työssäkäyvää äitiä – miten jakaa itsensä kodin ja työpaikan välillä. Niiden naurutarjottimen sijasta elokuva kyllä tarjoaa hyvää mieltä, uskollisuutta ja saa varmasti monet pohtimaan sitä, että kerrankin tarjolla on leffa, joka korostaa kodin arvoja – kaiken kiireen keskelle, vaikka aiheenahan tämä ei ole kovin mediaseksikästä. Rakastaminen ja vastarakkauden saaminen on kuitenkin kivaa. Itse jäin kuitenkin kaiken työn ihanuuden hypetyksen keskellä pohtimaan sitä, että mitä siinä niin kovasti rakastetaan. Itse olen työtä useamman kerran vaihtanut ja se, mitä olen ylensä jäänyt kaipaamaan ovat työkaverit. Että tervehdys teille vaan sinne täältä bittiavaruudesta. Kanssanne on ollut kiva tehdä töitä! Mutta takaisin Kate Reddyyn. Se toi hyvän mielen, se tarjosi hauskoja hetkiä ja esitteli uusia kykyjä valkokankaalla. Siinä suhteessa leffalta ei varmaankaan voi paljon muuta vaatia. Tarina eteni pehmeästi, joskin vähän ADHD-piirteitä omaavasti. Katsojalla on kyllä kaikki mahdollisuudet pysyä juonessa mukana, vaikka välillä jäi kaipaamaan jotain syventävää yhteyttä. Tässä mielessä suuntaan kirjastoon / kirjakauppaan ja perehdyn lisää Kate Reddyn selviytymiskeinoihin. Suosittelen leffaa hyvän mielen elokuvana.

Overall
Kokonaisarvosana.

Oikeesti leffa on ihan katsomisen arvoinen. Se vaan osoittaa hyvin se, että homma on hanskassa, vaikka ne hanskat voivat olla (a) hukassa, (b) vielä kaupassa, (c) kotona pyykkikorissa, tai (d) jossakin todella oudossa paikassa, jonka olemassaoloa en vielä tiedä. Mutta ei kun lunta tupaan ja menoksi. Toivottavasti se oma menosi on suunta kohta leffateatteria ja Kate Reddyn elämän seuraamista… pitäisi kai itsekin luopua noista listojen teosta…