Outin Leffaopas

CD Comics jatkaa kaksintaisteluaan Marvel Comicsia vastaan. DC:n puolella menestyksen puolesta kamppailevat Superman, Batman, Watchman ja nyt Green Lantern. Taustatukea he saavat muun muassa eläkkeellä olevista CIA-agenteista (RED) ja The Spirit rainasta. Marvel puolestaan iskee vastaan muun muassa Hulkin, Iron Manin, Thorin, Kapteeni American ja X-men ryhmän voimin (unohtamatta tietenkään Kick-Ass leffaa tai miehiä mustissa, Men in Black, taustajoukoistaan).

Nykyinen yritys, lennättää Marvel Comics takavasemmalla saa mielestäni ihan asiallista puhtia Green Lantern rainasta. Elokuvassa uhkarohkea testipilotti Hal Jordan (Ryan Reynolds) joutuu yhteyksiin pakkolaskun tehneen UFO:n kanssa ja saa sen vihertävältä kuljettajalta Abi Surilta (Temuerea Morrison) itselleen vihreän lyhdyn ja sormuksen. Sormuksen avulla testipilotista tulee osa tähtitieteellistä Guardians of the Universe -lainvalvontajoukkoja. Tähtitaivaan tuolla puolen on siis sittenkin elämää, ja sen edustajien tehtävänä on pitää huolta tässä maailmankaikkeudessa lillivistä planeetoista (asukkaineen). Siinä samalla missä Hal joutuu ottamaan vastuuta itsestään, omista asenteistaan ja lopulta ryhtyä pelastamaan maapalloa pelon kourista, hän joutuu myös (luonnollisesti) selvittelemään romanssirintamaansa kolleegansa Carol Ferrisin (Blake Lively) kanssa. Kunnon sarjakuvan tavoin, jokainen supersankari tietenkin tarvitsee ne omat pahiksensa. Green Lantern:ssa ne tarjoillaan ufomiehelle ruumiinavausta tekevän tiedemiehen Hector Hammondin (Peter Sarsgaard) ja vallasta vihertyvän Sinestron (Mark Strong) hahmoissa. Muita mainitsemisen arvoisia näyttelijäsuorituksia, vaikkakin vain äänitasolla, tarjovat vihreisiin verhoutuneet Tomar-Re (Geoffrey Rush) ja Kilowog (Michael Clarke Duncan).

Oikeiden ihmisten löytäminen pääroolien taakse ei ollut kovinkaan helppoa. Hal Jordanin roolista kisasivat yhdessä Mr. Reynoldsin kanssa muun muassa Sam Worthington, Justin Timberlake, Jared Leto, Chris Pine ja Bradley Cooper (joista näitä kahta viimeistä olisi myös ihan mielellään katsellut valkokankaalla vihertävän ihomaalin alla). Mr. Reynoldsin hennoilla (??) harteilla makaakin suuri vastuu roolin riittävästä uskottavuuddesta ja auktoriteetista, varsinkin kun miekkosta on lähinnä nähty komedioissa (eikä Wolverinessa esiintynyttä Deadpooliakaan voi ottaa oikein vakavasti) tai lauta-arkuissa. Mistä muuten tulee mieleen, että yhtenä vaihtoehtona testipilotiksi ajateltiin myös Jack Black:a. Onneksi fanit aikoinaan tyrmäsivät tämän ajatuksen alkumetreille. Mielestäni Mr. Reynolds onnistuu hyvin, mukana on komiikkaa ja vakavampaakin naamanväännettä. Naispääosan, Hal Jordanin sydänkäpysen Carol Ferrisin, esittäjän valinta ei myöskään ollut ihan yksiselitteistä. Ms. Livelyn kanssa roolista kamppailivat Jennifer Garner, Eva Green, Diane Kruger ja Keri Russell (lähes kaikki olisivat mielestäni sopineet siihen hyvin.)

Green Lantern rainan ohjaaja Mr. Martin Campbell oli mielenkiintoinen (ja varmasti kannattava) valinta vastuupallille istumaan ja näyttelijöitä ohjeistamaan. Odotuspaineita elokuvan menestymiselle nousee siitä, että mies onnistui aikoinaan ’elvyttämään’ Bondin valkokankaan suosikiksi elokuvalla Casino Royale (2006, blondibondista huolimatta – tai juuri sen vuoksi), jatkoi hyvää esitystä elokuvassa Pimeyden ytimessä (Edge of Darkness, 2010), mutta aisoja kurissa taas pitää se, että Mr. Campbellilla ei ole aiempaa ohjauskokemusta scifi-leffoista. Toisaalta se olisi juuri se syy, miksi hän kuulemma halusi tarttua Vihreän Lyhdyn ohjauspuikkoihin. Ja näin elokuvakokemuksen jälkeen, olen suhteellisen tyytyväinen. Tarina tykitti reippaasti eteenpäin, se ei jäänyt vihertäviin rämekköihin lillimään ja ohjasi juonentyngän odotettuun loppuun.

Sarjakuvana Vihreä lyhty on myös ilmestynyt Suomessa Salama-lehdessä, mutta se on jäänyt varmaan jonnekin enemmän tunnettujen supersankareiden taustalla. Joku voi kuitenkin toisesta aivolohkostaan kaivella esiin sellaisia sattumia, jotka vievät ajassa taaksepäin 1970-luvulle tai vaihtoehtoisesti 2000-luvun alkuun. Itse muistan näiltä ajoilta vain Aku Ankan taskukirjat, joten näissä olosuhteissa on pakko tyytyvyä vain kommentoimaan elokuvaa, ei tarinan todellisuutta sarjakuviin perustuen. Käsittääkseni tuotantotiimi on kuitenkin tehnyt kovasti työtä uskottavuuden saamiseksi ja siitä annettakoon heille tunnustusta.

On syytä mainita jotain tästä ihmemollukasta sormen ympärillä. Mitä enemmän sen kantaja uskoo ja luottaa itseensä, sitä paremmin se toimii. Käytännössähän se tarkoittaa, että jos sormusta pitävä alkaa entä-jos-sittenkin-ehkäpä-ei nyt kuitenkaan -pelin itsensä kanssa, on ihan sama millaista killutinta hän raahaa mukanaan sormensa ympärillä. Tätä asenteen oivaltamista ja omien pelkojen voittamista voisi kai pitää kotisohvapsykologisesta jonkinlaisena elokuvan syvällisempänä teemana. Tämän ’merkittävän’ piirteen lisäksi sormus pystyy aineellistamaan mielikuvituksen. Se, mitä kantaja toivoo, toteutukoon. Kaikki ei kuitenkaan aina ole kultaa, mikä kiiltää ja sananmukaisesti varsinkin sormuksen kohdalla. Sen toiminta meinaan heikkeneen heikon henkisen olon ja asioiden pelkäämisen lisäksi keltaisesta. Ihan oikeasti, uhkaamalla kypsällä banaanilla rinkulan kantajaa, kantaja voisi löytää itsensä äkkiä alakynnestä.

Valo- ja äänishowta vai

onko tässä nyt sittenkin onnistuttu myymään katsojille taas yksi uusi supersankari elokuva? Varmaa on kuitenkin se, että Warner Bros yrittää saada omansa pois. Leffan budjetti mainoskuluineen on kavunnut ylitse 300 miljoonan, joten jokainen taala lienee on tarpeen. Ne myös kyllä ratkaisevat sen, että saako vihreissä vetimissä pyörinä Hal Jordan jatkoa valkokankaalla. Elokuvaan Green Lantern kyllä kasaantui ihan järkyttävä määrä ennakko-odotuksia. Kisasihan se yhdessä Harry Potterin, Transformesin ja kapteeni Jack Sparrowin kanssa kesän odotetuimmasta leffasta noin erikoistehosteellisesti (ja tarinallisesti). Vihreä lyhty kuitenkin tarjoaa massiiviisen valo- ja äänishown, joka eroaa muista kesän leffoista. Siitä juonen osuudesta tai syvällisyydestä voidaankin sitten aina keskustella uudestaan. Mutta voin siitä huolimatta todeta, että elokuva kyllä lunasti odotuksensa ja toi tarjolle jotain sellaista uutta vihertävää näkökulmaa, mitä ei vielä tänä kesänä ole ollut koettavissa. Voisin jopa mennä katsomaan Green Lantern 2:n, jos sellainen on tullakseen – joskin sitä juonta on sitten rakennettava ihan eri lailla. Tällaisena lyhtymiehen toiminta palvelee kesäleffakategoriassa ja hyvä niin.

Overall
Kokonaisarvosana.

Green Lantern rainan yhteydessä on esiteltävä, taas uusi filmeille jaettava palkinto: Scream Awards (http://www.spike.com/shows/scream). Parhaille kirkumiselle / wow-efekteille suunnattu palkinto on suunnattu yksinomaan kauhulle, scifille ja fantasialle niin television kuin suuremmankin valkokankaan keskuudessa. Scream palkinto eroaa perinteisestä tunnustuksista rehellisemmän näkökulman mukaan. Se palkitsee niitä asioita, mistä katsojakin saa omat kickinsä. Perinteisten paras sitä ja tätä luokituksien lisäksi Scream annetaan muun muassa seuraavissa luokissa: paras jatko-osa, uusintayritys, supersankari, sarjakuvaelokuva, paras huonoin elokuva, muistettavin silpominen (itse voisin hypätä tämän yli), paras pahis, ensiesitys ja paras valkokangaskohtaus (mitä on myös kutsuttu niinkin rehellisillä nimillä kuin ”Holy Sh!t” tai ”Jump-From-Your-Seat” vähän vuodesta riippuen.) Scream Awards kisoissa vuonna 2010 Green Lantern sai odotusarvollista huomiota. Se äänestettiin eniten odotetuksi elokuvaksi. Itse kyllä yhdyn tätän, odotin sitä kuin kuuta nousevaa, koska kerrankin luvassa oli kesälle jotain perinteisistä jatko-osista poikkeavaa.

Tässä yhteydessä koen pakolliseksi mainita joitakin Scream, 2010, antamia tunnustuksia, koska samoja leffoja löytyy myös tästä blogista. Parhaasta tappelu- / taistelukohtauksesta kisasivat viime vuonna muun muassa Inception – vetovoiman vastainen tappelu hotellista, Kick-Ass – Hit-Girl iskee huumediilereitä lättyyn, Iron Man 2 – Iron Man ja War Machine kohtaavat grande finalessa Droidit sekä Clash of the Titans – Perseus antaa Meduusalle uuden kampauksen. Voiton vei Inception – ja ihan hyvällä syyllä. Holy Sh*it kohtauksesta puolestaan kisaasivat Kick-Ass kohtauksella missä Damon McCready ampuu tytärtään Mindyä rintaan, 2012 – Los Angelesin totaali tuhoutuminen, Inception – Pariisin katujen muuttuminen sekä voiton vienyt True Blood – missä pää kääntyi vaatimattomat 180 astetta seksin aikana.

Parhaiten itsensä läpi löivät valkokankaalla Screamin mukaan naisista Chloê Moretz Kick-Ass rainasta (samaa mainitaa tavoittelivat muun muasa Gemma Arterton – Prince of Persia ja Mia Wasikowska – Alice in Wonderland) ja miehistä taas Tom Hardy Inceptionista (Tomin kanssa kisaa kävivät muun muassa Aaron Johnson – Kick-Ass, Xaviel Samuel – Eclipse ja Sharlto Copley – District 9). Vaikuttavuutta vaadittiin myös toki siinä parhaan pahiksen roolissa, jonka korjasi kotiin Mickey Rourke Ivan Vankon roolista Iron Man 2:sta. Ja kun pahis on kyseessä, niin sitten on toki vielä se hyvis – supersankari, jonka oikeutetusti voitti Robert Downey Jr. Iron Man-peltipurkistaan. Iron Mania vastaan kylläkin kävi kovaa kamppailua koko Kick-Ass hyvis kaarti Big Daddyn (Nicolas Cage), Hit-Girlin (Chloe Moretz) ja Kick-Assin (Aaron Johnson) voimalla. Mutta ehkä elokuvan pahis ansaitsee saman elokuvan sankarin palvontaparikseen samana vuonna, mene ja tiedä.