Outin Leffaopas

Afganistanissa toiminut amerikkalainen helikopterilentäjä-kapteeni Colter Stevens (Jake Gyllenhaal) herää chicagolaisessa paikallisjunassa toisen miehen kehossa eräänlaisena Avatarina, mutta ei tiedä miten on joutunut sinne. Elokuvan edetessä käy ilmi, että hän on osa hallituksen kokeellista toimintaa, jolla koitetaan selvittää miten terroristit onnistuivat räjäyttämään junan. Stevensin pitää kokea räjähtäminen uudestaan ja uudestaan aina viimeisten kahdeksan minuutin intervalleina, kunnes hänelle selviää miten terroriteko voidaan estää ja uudet ehkäistä. Mutta kuten olettaa voi, saman asian toistaminen jatkuvalla syötöllä ja itsensä siinä samassa ilmoille pamauttaminen voi alkaa ottaa pattiin jossain vaiheessa. Ja jotta kaikille romantiikan nälkäisille olisi filmillä myös jotain tarjottavaa, kokeilumielessä räjähtelevä Stevens alkaa ihastumaan junassa mukana matkustavaan neitoseen Christinaan (Michelle Monaghan).

Ei liene yllätys, että tämäkin käsikirjoitus oli mustalla listalla pitkään, ennen kuin keksittiin miten se voidaan toteuttaa. Ja mikäli raina menestyy hyvin (ja siltä se ainakin tällä hetkellä vaikuttaa), siitä voi kiittää Mr. Gyllenhaalia, joka painosti ohjaaja Duncan Jonesia tämän sci-fi elokuvan tekemiseen. Ja sci-fi:ssä rainassa tosiaan on kysymys, sillä miten muuten voi selittää ideaa, että toisen ihmisen persoonallisuus voidaan siirtää toiseen ruumiiseen aivojen kartoittamisen jälkeen – mikä sinänsä on toki aika mielenkiintoinen ajatus, mutta olisi kiva tietää, mitä niille omille ajatuksille ja muistoille sitten oikein tapahtuu. Ristiriidan luulisi olisi olevan väistämätöntä kahden eri persoonan ollessa samassa kehossa. Asiasta enemmän kiinnostuneet voivat googlata futuristi Ray Kurzweilin tai säeikenttäteorian kehittäjän fyysikko Michio Kakun ajatuksia aiheesta. Ainakin elokuvan asiantuntijaryhmän käyttämä kokeellinen teknologia, mistä myös rainan nimi tulee, Source Code tukee näitä ajatuksia, vaikka esitetyn selityksen tekninen puoli ontuu ja todella pahasti (ellei hallituksella ole sitten niitä supersalaisia kokeita, joista vain hyssytellään…)

Ohjaaja Duncan Jones perehtyi myös Stephen Hawkingsin ”A brief history of time” teokseen sekä 1960-luvulla tehtyihin Milgarnin tutkimuksiin, joissa selvitettiin miten pitkälle ihminen on valmis menemään ohjeiden seuraamisessa, vaikka ne olisivat vastaan hänen omatuntoaan. Kokeilu oli muuten sinänsä aika mielenkiintoinen ja erittäin epäeettinen. Joka tapauksessa kumpikin asia perehdytti ohjaajaa varmaankin paremmin näyttelijöiden opastukseen näin mielenkiintoisessa aiheessa. Jossa muuten itse tipahdin tuosta mielen sisäisestä ja astrofysiikan lakeja kumoavasta mallista. Mutta asian vakuuttavuus ainakin osui ja upposi omalla kohdallani. Ne, muut sitten, jotka tietävät aiheesta enemmän voivat aina olla vapaasti eri mieltä. Ohjaajan oman piirteen esiintyminen tuli esille hyvin elokuvan välittämässä yhden ihmisen elämän selvittämisessä. Mr. Jonesin debyyttielokuvassa Moon (2009) kyse oli yksinäisyyden kohtaamisesta avaruudessa. Tällä kertaa painopiste kaikkien räjähtelevien tehosteiden keskellä oli myös siellä yhden ihmisen humaanisuuden ja olemassaolon syyn selvittämisessä. Tahtoo lisää tällaisia elokuvia, vaikka on myönnettävä, että loppu ei ole ihan vielä osunut ja uponnut.

Vähän Inceptionin tavoin Source Codessa, täytyy aina vain elää kaikki uudestaan, kunnes asia selvenee myös katsojalle. Todellisuutta Inceptionin tavoin ei voi muuttaa Source code –ohjelmistossa, vaikka sitä kuinka haluaisi. Tapahtunut on tapahtunut. Tulevaisuus onkin sitten toinen juttu. Ja myös Inceptionin tavoin Source Coden lopun ymmärtäminen vaatii minulta varmaankin useamman katsomiskerran. Kuka kuoli, miten kuoli, miten kuollut voi olla elossa, vai onko hän sittenkin kuollut? Ja missä todellisuudessa sitä nyt sitten oikein eletään?!? Jos joku pääsee asiasta paremmin selville leffan nähtyään, please, informoi muakin tässä asiassa. Asiaa olisi ehkä helpottanut, jos leffa olisi loppunut pari minuuttia aiemmin, jolloin se olisi jäänyt paljon avoimemmaksi… Mutta tällä kertaa näin.

Ja leffa kyllä kestää varmasti uuden katsomisen. Vaikka ajatus sinänsä 8 minuuttia kertaa elokuvan pituus ei ehkä houkuttele, mutta elokuva on siitä huolimatta tosi hyvä. Loppujen lopuksi se herättää vielä pohtimaan sitä, että mitä sitä oikein tekisi, jos voisi mennä ajassa taaksepäin ja omalla toiminnallaan pelastaa useita ihmisiä (ehkäpä myös sen oman hengen kustannuksella) – palaisitko?

Sci-fiä todellisin perustein

ainakin näin voi ilmeisesti suhteellisen hyvällä omalla tunnolla väittää. Sen sijaan, onko leffassa niitä hitchcockmaisia piirteitä, mihin ohjaaja pyrki jää jokaisen katsojan päätettäväksi. Ainakin raina oli suhteellisen jännä ja välillä meni niin totaalisesti ylitse hilseen (so to speak), että meinasi tippua sieltä kärryiltä – miten kaikki on oikein mahdollista – siis oikeasti, koska filmillä ei välttämättä ole mitään tekemistä logiikan (ainakaan naisen logiikan) kanssa. Tässä kohtaa mielenkiinnnon ylläpitämisestä voikin kiittää käsikirjoittajia Ben Ripleytä, joka vetää katsojaa koko ajan lähemmäksi sankarin kokemaa kohtaloa samoin kuin Mr.Gylleenhaalia, joka esittää kyllä yhden parhaimmista rooleistaan sitten Brokeback Mountainin. Nessuja muuten kannattaa herkkähipiäisimpien varata mukaan ihan riittävä kasa, ainakin leffan loppumetrit ajoivat minut aika nyyhkyttävään tilaan.

Overall
Kokonaisarvosana.

”He is now you”

”It’s the new me.”

Meitä, joita ihmismieli kiehtoo viehättää varmaa ajatus, että Source Code tai Inception eivät ole olleet niitä ainoita mielen ja tietotekniikan kanssa temppuja tekeviä leffoja. Source Coden esittelemään monimaailmateoriaa sivuuttiin jo Rabbit Hole (2011) rainassa, joten on mielenkiintoista nähdä nouseeko tästä parin vuoden päähän uusi sci-fi teema. Joka tapauksessa, uskaltaisin veikata, että edellä mainittujen lisäksi päätä(ni) ovat varmaankin jääneet jollakin tavalla jääneet kaivelemaan elokuvat Pan’s Labyrinth (2006), The Matrix (1999) ja 2001: A Space Odyssey (1968), jonka kuuluisaan sitaattiin lopettelen tällä kertaa ja mietin, että koskahan se kesäleffa-kausi oikein alkaa…pääsisi pää hieman helpommalla….

HAL: “Dave, this conversation can serve no purpose anymore. Goodbye.”