Outin Leffaopas

Kärttyinen Grinch asustelee korkealla vuorellaan yhdessä uskollisen koiransa Maxin kanssa. Vuoden kaikki muut päivät ovat jotenkin siedettäviä, mutta joulu on ylitsepääsemättömän ällöttävä Grinchin mielestä. Joten tasoittaakseen tilejä onnellisten Huuvillen asukkaiden kanssa Grinch päättää varastaa joulun.

Kolmas kerta toden sanoo, tai jotain sinne päin. Ainakin se on nyt kolmas kerta, kun Dr. Seussin lastenkirja How the Grinch Stole Christmas! (1957) on päässyt tavoittelemaan uusia faneja valkokankaalle. Ensi esiintymisensä se teki vuonna 1966, jolloin Mr. Boris Karloff antoi äänensä joulua vihaavalle vihreälle huulle lyhytanimaatiossa.

Toinen yritys oli vuonna 2000, jolloin Mr. Jim Carrey muutti itsensä ärtyisäksi Grinchiksi. Tuo elokuva on jäänyt ehkä enemmän historian kirjoihin erikoistehosteista kuin itse tarinasta. Ja nyt yritetään kolmatta kertaa.

Olen aina miettinyt sitä, että mahtaako elokuva sykähdyttää enemmän Yhdysvalloissa, kun sen rajojen ulkopuolella… Sillä, jotenkin koko tarina on hyvin amerikkalaisen / hollywoodlandian siirappinen. Joka tapauksessa Grinchistä on vetovastuussa tällä kertaa Illumination ja tätä vasten siirappinen lopputulos oikeasti vähän äimistyttää. Studio, joka toi arkipäiväiseen elämään mukaan Minionit / Kätyrit, Itse Ilkimyksen ja Lemmikkien salaisen maailman aggressiivisen pupun, ei saa puhallettua sitä samaa jekkuilun henkeä Grinchiin.

Ohjauksesta ovat vastenneet herrat Yarrow Chesney ja Scott Mosier, joista Mr. Chesney oli aiempaa kokemusta Illuminationin elokuvien ohjauksen parista. He ovat onnistuneet puhaltamaan keskivertoiseen käsikirjoitukseen jonkinlaisen elämän. Onnitteluni tästä. Käsikirjoituksesta ovat vastanneet animaation parissa olevat ensikertalaiset herrat Michael LeSieur ja Tommy Swerdlow. Ehkäpä tämä kombo selittää elokuvan todellista perhekeskeisyyttä, pehmeyttä ja siirappisuutta, josta Grinchille tuttu ärtyisyys loistaa poissaolollaan. Käsikirjoittajat ovat tarkoin varoneet loukkaamasta ketään ja keksimällä keksineet elokuvalle sisältöä. Tämä on tavallaan sääli, sillä pitkittyneiden sivujuonien sijasta olisi ollut mielenkiintoisempaa seurata Grinchiä ja hänen toimiaan joulun varastamisessa. Samoin loppu on vedetty kasaan vauhdilla, mikä ei ainakaan tee elokuvalle minkäänlaista oikeutta.

En tunnusta itseäni mitenkään äärimmäisen ärtyneeksi, erakoituneeksi tai ärtyväksi ihmiseksi, mutta odotin sitä enemmän Grinchin kuvauksesta. Nyt vihreästä huusta on tehty poikkeuksellisen pidettävä ja mukiin menevä hahmo, jonka historia selittää hänen käyttäytymistään. Aivan kuin käsikirjoittajille olisi annettu tehtäväksi jouluistaa koko Grinch. Vihreä huu yrittää olla elokuvan pahis, mutta ei siinä oikein onnistu todellisen ärtymyksen ja katkeruuden loistaessa poissaolollaan. Grinchin toilailu vain vahvistaa tätä hauskan huun leimaan. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun hän joutuu tekemään suuria valintoja elämässään voi todeta Grinchillä olevan sitten suuren-suuren sydämen. Lisää pehmeyttä elokuvan alusta asti annetaan myös Grinchin koiran Maxin kautta. Vihreä hemmo rakastaa sittenkin jotakin ehdottomasti, vaikka koittaisi muuta väittää. Ymmärrän toki se, että nykyään elokuvissa yritetään ainakin teoriassa suojella lapsia pahalta maailmalta, mutta tämän leffan kohdalla tuli oikeasti ikävä Mr. Carreyn roolisuoritusta.

Hmm.. On toki asiallista, että syy Grinchin kärttyisyyteen esitetään, mutta sen sijoittaminen juonellisesti toisin olisi voinut tehdä leffasta mielenkiintoisemman. Sekä siinä ohella laittaa katsojan pohtimaan omia valintojaan. Miten sitä käyttäytyy lähimmäistään kohtaan. Ja mikä todellakin on itselleen se joulun todellinen merkitys kaiken tavaravuoren alla. On kai pakko myöntää, että leffassa rasitti sen ärtyisyyden puute, joka perinteisesti oli tuonut siihen oman mausteensa. Ja tämä pehmotus kaikilla elokuvan osa-alueilla ei vain uponnut tähän katsojaan.

Kiitosta raina saa kuitenkin visuaalisesta toteutuksestaan ja fyysisestä komiikastaan. Visuaalinen toteutus on tehty taidokkaasti ja yksityiskohtaisesti. Siinä on hyviä ja vauhdikkaita kohtia, jotka naurattivat lapsiyleisöä itse tarinaa enemmän. Mutta kun varsinainen tarina on 69 sivua, niin paljon on pitänyt myös rakentaa itse varsinaisen tarinan ulkopuolelle. Tällä kertaa se rakennusbuumi keskittyi muiden arvostamiseen ja rakastamiseen sekä sen oman sydämen löytämiseen. Bonusta ropisee myös vessa- ja alapäähuumorin poissaolosta. Mutta yhtä kaikki käsikirjoittajat olisivat saaneet tehdä parempaa työtä.

Harmiton Grinch

jonka sielunelämään leffa paneutuu enemmän kuin varsinaiseen joulun varastamiseen. Valkokankaalla nähty raina on kieritetty pumpulissa, hattarassa ja kaikenlaisessa pehmeässä, että sen päähahmosta on saatu pidettävä vihreä hemmo. Leffassa on sivujuonia, jotka on rakentamalla rakennettu sinne. Tämänkin ajan olisi voinut sijoittaa Grinchin joulun varastamisen valmisteluihin, mutta ei kun ei. Nyt mennään näillä. Leffa sopii hyvin perheen pienemmillekin. Siinä on omat vauhdikkaat kohtansa, jotka saavat varmasti nauruhermot toimimaan ja joulumielen hiipimään mieleen. Myös varsinaista joulunsanomaa lahjavuorien takaa nostetaan kiitettävästi esille. Se on ystävyys ja rakastaminen, mikä tekee joulun. Suosittelen rainaa kaikille, joilla on se todellinen joulumieli hakusessa. Jos Grinch onnistuu sen löytämään, niin onnistut kyllä sinäkin.

Overall
Kokonaisarvosana.

Päätähdet: Benedict Cumberbatch, Cameron Seely, Rashida Jones, Pharrell Williams / Markus Niemi, Mimmi Laiho, Elsa Saisio, Petrus Kähkönen
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

P.s. Elokuvan esielokuvana esitetään lyhytelokuva Yellow is the New Black – Keltainen on uusi musta, joka on mielestäni varsinaista elokuvaa parempi. Tämä lienee kertoo kaiken oleellisen.