VALIKKO

Amatörer – Amatöörit

Kuvahaun tulos haulle amatörer film poster

Laforsin pieni kunta kaipaa saksalaista halpakauppaa tukemaan talouttaan. Edessä olisikin mainosfilmin tekeminen kunnasta ja sitä kautta paikkakunnan markkinointi. Mutta kenelle tämän vastuun voi antaa, varsinkin kun kunnan kassan pohja pilkistelee. Kaupunginhallituksessa istuva Musse keksii oivan ja ilmaisen ratkaisun. Laitetaan paikalliset koululaiset kuvaamaan se kännykkäkameroillaaan. Edessä onkin erilaisia näkökulmia Laforsista, mutta onko niistä lopulta mikään riittävän hyvä myymään paikkakuntaa saksalaisille?

Erilaisesta esittelyvideosta valkokankaalla vastaavat mopolla ympäri Laforsia suhaavat Dana ja Aida. Heidän videonsa ei ehkä ole kuvankaunis esitys kaupungista, mutta ainakin se auttamattoman rehellinen ja antaa puheenvuoron kaupunkilaisille itselleen. Tätä samaa ajattelutapaa, yhteiskunnallista otetta toivoisin kohtaavani nykyajan nuorisolaisissakin. Tosin tiivistäminen, tiivistäminen, tiivistäminen on se päivän sana niin nuorisolaisten kuin itse elokuvankin kohdalla.

Ohjauksesta on vastannut Ms. Gabriela Pichler, joka on niittänyt menestystä aiemmin elokuvallaan Äta sova dö (2012). Ja Ms. Pichler jatkaa omaa tyyliään tässäkin rainassa. Miksipä rikkoa tyyliä, jonka on kokenut itselleen toimivaksi ja josta ainakin ruotsalaiset vaikuttavat pitävän. Me muut voimme sitten nikotella ja nieleskellä tätä realiteettidraamaa oman makumme mukaan.

Ajatuksena esittelyvideon tekeminen omalta paikkakunnalta on mielenkiintoinen. Ja tästä olisikin saatu huumoria revitty irti kunnolla, jos ohjaaja-käsikirjoittaja ja siinä apua antanut Mr. Jonas Hassen Khemiri olivat niin halunneet. Mutta ei, niin ei. Sen sijaan hän on ottanut hyvin kansanomaisen tyylin asian esittämiseen ja sitä kautta nostanut esille useamman yhteiskunnallisen ongelman… mikä piinaa niin Ruotsia kuin Suomeakin. Jollakin tapaa tästä tykkää, mutta samalla miettii, että rahansa olisi voinut paremminkin käyttää.

Mutta jos ajattelee sen hyvää käyttöä kotisoffapsykologin näkökulmasta, niin Amatöörit ottaa kantaa nuorisolaisten ja siirtolaisten arkeen. Moni kakku on päältä kaunis, mutta emme me oikeasti näe julkisivujen taakse, jotta ymmärtäisimme mitä toinen pystyy tekemään tai ei. Ihastuttavaa on kuitenkin se nuorten kaikkivoipaisuus ja maailmanparantaminen mitä heidän ikäluokkaansa kuuluu. Se on sitten vain ikävää, että sitä seuraa aikuisuus ja realiteettien esiin valuminen.

Todellinen tarina kotikunnasta www.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Leffa onnistuu olemaan yhtä aikaa hauska ja kantaa ottava. Se on aika paljon yhdeltä rainalta. Joten ei kuin kiittää ja kumartaa ohjaajan suuntaan. Hyviä oivalluksia, elämänmakuista toimintaa ja oman itsearvon kohottamista. Mutta samaan hengenvetoon on todettava, että Amatöörit on todella pitkäveteinen elokuva, joka nostaa esille liikaa asioita kestoonsa nähden, eikä loppupeleissä oikein vaikuta tietävän, mitä haluaa kertoa. Suosittelen rainaa kuitenkin kaikille, jotka haluavat kokea millaista tunnemyrskyä ja ajatusten poukkurointia nuorisolaisten päässä liikkuu. Ehkäpä leffa auttaa meitä tämän vaiheen ohittaneita ymmärtämään heitä paremmin.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Fredrik Dahl, Zahraa Aldoujaili, Yara Ebrahim Aliadotter, Shada Ismaeel, Maria Nohra

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Osastot: ???, Draama, Leffat
Henkilöt: , ,
Kommentit

Vastaa