Outin Leffaopas

Petteri Kaniini ystävineen haluaa päästä herkuttelemaan Vänskän puutarhaan. Väillä tämä onnistuukin, mutta eläinten suureksi harmiksi vanha herra ei heitä juuri suvaitse. Idylli onkin huipussaan, kun vanha mies kuolee yllättäen ja eläimillä on suora tie herkkuihin. Mutkia matkaan tulee, kun edesmenneen Vänskän sukulainen Tuomas Vänskä tulee tarkastamaan tilaa aikomuksenaan myydä se. Uusi takakireä omistaja heltyy hitaasti naapurinsa Bean edessä. Tämä ei ihan mene Petterin suunnitelmien mukaan, joka haluaisi pitää Bean itsellään. Edessä onkin Tuomas Vänskän ja Petteri Kaniinin yhteenotto, jossa sivulliset joutuvat myös kärsimään.

Valkokankaalla nähdään Ms. Beatrix Potterin (1866–1943) tunnetuin hahmo Petteri Kaniini. Se on farkkutakkiin pukeutuva menevä ja räväkkä jänis, siis pupu, siis kani. Hahmolle täytyy omalla tavallaan nostaa hattua, sillä se on lienee vanhin lisensoitu piirroshahmo. Ms. Potter aloitti Petteri Kaniinin hyödyntämisen heti kirjojen julkaisun jälkeen ja loppua ei sille vielä näy. Suomessa Petteri Kaniini ei ole saavuttanut samanlaista hysteriaa kuin Englannissa, mutta elokuvan myötä mekin varmasti saamme tästä osuutemme. Alkuperäisen hahmon ystäviä hemmotellaan hieman leffan aikana Bean tekemien töiden kautta.

Petteri Kaniini -kirjoihin verrattuna elokuvaversiota on modernisoitu ja tahtia kiristetty raskaalla kädellä. Toki samat perushahmot pitävät pintansa, mutta niiden luonteenlaatu on ajan hermolla bilettämässä kamomillateen lipittämisen sijaan. Samoin konnankoukut ovat modernisoituneet samoin kuin koko tunnelma. Kieltojen tietoinen rikkominen, toisen tietoinen vahingoittaminen, tilien tasaaminen kostamisen kautta ja oman edun pääasiallinen tavoittelu eivät ehkä olleet niitä asioita, mitä Ms. Potter halusi aikoinaan hahmollaan korostaa. Voisi melkein epäillä, että Ms. Potter kääntyisi haudassaan tämän rainan nähdessään, sillä niin kaukana Petteri Kaniinin luonne on hänen luomastaan hahmostaan. Edvardinen maalaisidylli loistaa vain Bean mielessä, eikä siihen ylikierroksilla etenevä kaniini sovi kovin hyvin. Jos Petteri olisi pysynyt uskollisena Ms. Potterin luomalle luonteenlaadulle leffa olisi hyvinkin toisenlainen. Siinä uhkarohkea, mutta hyväntahtoinen kaniini ei ole näin väkivaltaisesti kieroitunut omitushaluinen yksilö. Petteri Kaniini kääntyy enemmän Alvinin ja pikkuoravien sekä Lemmikkien salainen elämä puoleen kuin esimerkiksi juonellisesti rikkaampaan ja hitaammin etenevän brittiläisen elokuvaserkkunsa Paddingtonin suuntaan.

Valkokankaalla nähdään fyysisesti kekseliästä yhteenottoa Tuomas Vänskän ja Petteri Kaniinin välillä. Ja tässä kahden egon kukkoilussa kaikki keinot ovat käytössä karhunraudoista sähköaitoihin asti. Tästä johtuen elokuva on välillä brutaalin sadistinen. Mutta kun sen yli pääsee, niin leffasta voi kyllä nauttia ihan asiallisesti. Toisen kiusaaminen ei ole koskaan hyväksi ja sen takia olisinkin suonut sitä nähtävän eri tavalla esitettynä. Varsinkin kun elokuva vaikuttaa pääasiallisesti kannustavan väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Soisinkin vanhempien keskustelevan leffan jälkeen jälkikasvunsa kanssa siitä, mitä tuli oikein nähtyä ja oliko Petterin toiminta oikeutettua.

Mielenkiintoisesti Petteri Kaniini herätti heti julkaisunsa jälkeen kovaa kritiikkiä sen allergiaa kunnioittamattomasta asenteesta. Elokuvassa on kohtaus, missä Petteri ystävineen heittelee karhunvatukoita Tuomas Vänskän suuhun. Hemmo selviää tästä vain adrenaalipiikin avulla. Nyt tekisi mieli todeta ketun tavoin pihlajanmarjojen olevan happamia. Jokaisessa elokuvassa on varmasti jotain, mikä herättää närää ainakin yhdessä katsojassa. Ja ymmärrän toki allergisena ihmisenä, sellaisten ystävänä ja tuttavana, että allergian kustannuksella pilaileminen ei ole hauskaa. Mutta leffassa on oikeasti narisemisen arvoista tavaraa, eikä tämä allergiakohtaus todellakaan ole se, mikä siinä eniten ärsyttää. Itse vedin sen herneen kumpaankin sieraimeen leffan väkivaltaisuudesta. Useat lasten elokuvat ovat jollakin tavalla väkivaltaisia. Aina Kelju Kojootista lähtien hahmoja on jäänyt auton alle, tippunut jyrkänteeltä, jäänyt tippuvien tavaroiden alle ja niin edelleen. Mutta niissä väkivaltaiseen lopputulokseen ei ole tietoisesti pyritty vaan ne ovat omalla tavallaan olleet olosuhteiden uhreja. Petteri Kaniinissa tämä on toisin. Petterin ja Tuomas Vänskän välinen valtataistelu ei ole kaunista katsottavaa, eikä kannusta sen katsojaa ajattelemaan toimintaansa ennen toisen mätkimistä.

Loppujen lopuksi en oikein tiedä kenelle tämä päivitetty Petteri Kaniiini on oikein suunnattu. Lapsille pitäisin sitä liian väkivaltaista toimintaa ihannoivana ja aikuisille puolestaan juonellisesti liian lepsuna. Leffa toki yrittää varmasti parhaasa kummankin kosiskelussa, mutta juuri se laittaa sen porkkanamaan nurin niskoin. Eikä asiaa paljon auta se, että Petteriin ei ehdi oikein kunnolla tykästyä kaiken hänen riehumisensa ja itsekeskeisen ajattelun vuoksi.

Valtataistelua

niin viehättävästä naapurista kuin kasvimaastakin. Petteri Kaniini on vauhdikas elokuva, jossa pupu haluaa kaiken. Ikävä kyllä sen toiveiden edessä seisoo aita ja nuori mies. Elokuva muistuttaa jossakin määrin välillä Yksin kotona leffoja samanlaisten kepulikonstien merkeissä. Leffa on myös väkivaltainen ja Petteri on hyvin itsekeskeinen omassa keinolla millä hyvällä ajattelussaan. Mutta yhtä kaikki räväkän ja vauhdikkaan kaniinin seurassa viihtyy. Leffa on tehty teknisesti hyvin, sillä on selvä helpon juonen kaari joka ei vaadi katsojalta juuri mitään ja onnellinen loppu. Itse kaipasin enemmän eläinten parissa viihtymistä, heihin tutustumista ja ehkäpä jopa edvardiaanista kamomillatee mentaliteettia. Suosittelen sitä kaikkien vauhdikkaiden lastenelokuvien ystäville keskusteluvarauksella.

Overall
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Domhnall Gleeson, Rose Byrne

Suomalaiset ääninäyttelijät: Antti L.J. Pääkkönen, Raili Raitala, Markus Niemi, Alina Tomnikov, Pihla Penttinen, Essi Hellén, Jarkko Niemi

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia