Outin Leffaopas

Rousku on nostettu varastosta kassalle asiaskaspalveluun avovaimonsa Karintan rinnalle. Se ei ihan miehen mittaan sovi ja hän lähteekin firmasta ovet paukkuen. Samaan aikaan teini-ikäinen tytär Jessica kaipaa Saksaan kielikurssille, mutta rahat ovat tiukassa. Rousku päättääkin perustaa ystävänsä Ranisen kanssa remonttifirman, jonka menestys on juuri miesten taitojen ja googlen oppien mukaista. Apua ongelmiin haetaankin lopulta rajan takaa viinarallin muodossa.

Tässä veronkieron ja viinarallin rinnalla yritetään esittää perheen kasvukipuja ja kiinnostusta jälkikasvusta. Mutta elokuva kompastuu liikaan yrittämiseen. Sitä olisi kai pitänyt heittäytyä huolettomasti remonttipuolella rellestämisen iloihin, tai viinan kanssa läträämiseen tai kasvattajan itsestä esiin kaivamiseen. Mutta näiden kaikkien kolmen yhteensovittaminen ei ole tässä rainassa onnistunut. Leffalla on toki ne omat hauskat hetkensä, mutta enemmänkin sitä vain seuraili paremman puutteessa. Yritystä on kuitenkin ollut vitsien rakenteluun, mutta niitä ei vain ole viety loppuun asti ja siten tominta valkokankaalla jää usein puolitiehen. Sääli.

Joten nyt voi kai sitten alkaa hokemaan itselleen, että aika kultaa muistot, aika kultaa muistot, aika kultaa muistot, aika kultaa…. jos tätä mantraa hokisi riittävän pitkään, niin pystyisiköhän sen avulla perustelemaan itselleen miksi kävi katsomassa Varasto 2:n. Ensimmäinen elokuva aiheesta seitsemän vuotta sitten ei juuri suosiota itseltäni saanut ja silti sain itseni uudelleen (lähes) samaa aihetta katsomaan. Mutta nähty on ja nyt sitten siitä pitäisi kertoa jotain mieltä ylentävää….. Aika kultaa muistot, aika kultaa muistot, aika kultaa muistot…..

Ensimmäinen Varasto-elokuva (2011) perustui Mr. Arto Salmisen samannimiseen kirjaan (hauskempi kirja kuin elokuva). Mutta nyt kaikki aineisto oli käytetty, eikä uutta kirjaa aiheesta tehty, joten jotain oli rääpittävä kasaan sillä saavuttihan tuo elokuva enemmän kuin kymmenen katsojaa. Oikeasti luulen leffasta tuolloin pitäneiden suuntaavaan nyt uudelleen remonttireiskojen pariin. Ja jollakin tapaa toivoisinkin leffan menestyvän, kotimainen tuotos kun on, vaikkakin sen sisältö ei juuri pullon suuta korkeammalle nouse.

Edellisen elokuvan tavoin tämänkin rainan käsikirjoituksesta on vastannut Mr. Veli-Pekka Hänninen ja ohjauspuikkoa on heiluttanut Ms. Taru Mäkelä. Joten olisin odottanut heidän edes ylittävän edellisen rainan tason. Mutta leffaa ei voi sanoa kuin hyvällä tahdolla hauskaksi ja pohtia saako verenkierrosta ja viinan trokaamisesta aikaiseksi kunnon elokuvaa. Ehkä saa jollakin tasolla, mutta hyvin tasapaksuilla laduilla liikutaan paikallaan polkemalla. Tämä on sinänsä mielenkiintoista, koska käsikirjoittaja Mr. Hänninen on yrittänyt varmasti tavoittaa duunarimaista satiiria tähänkin rainaan. Mutta sen sijaan yhteiskunnallinen piikittely ja satiiri loistavat enemmän poissaolollaan kuin läsnäolollaan. Rouskussa olisi kuitenkin potentiaalia sen esittelemiseen. Mutta jos näyttelijälle on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.

Tämä sama kohtalo on kohdannut kaikkia näyttelijöitä. Kukaan valkokankaalla heiluvista ei pääse yksiselitteistä ja paperinohutta persoonaansa pakoon. Ainakin tämän katsojan oli vaikea saada minkäänlaista kehityskaarta näkyviin kenenkään kohdalla elokuvan aikana. Tai no, yksi. Rehtori toi hyvin esille oman kaksimoraalinsa, mutta hänkin loisti vain sivuroolissa. Useiden juonenkäänteiden lisäksi käsikirjoittaja olisi voinut keskittyä enemmän muutamaan asiaan ja tuoda niiden kautta yhteiskunnallista piikitystä enemmän esille. Näyttelijöiden ammattitaidosta sen ilmaisun ei ainakaan pitäisi olla kiinni.

Tykkäsipä sitten elokuvasta tai ei, niin voi pohtia sitä, mitä on tapahtunut kotimaiselle komedialle. Vai olemmeko me osanneet tehdä sitä ollenkaan ensimmäisessä paikassa? Duunari- / työväestöä- / juntteja – / mitä lie käsittelevissä komedioissa hauskuus tunnutaan rakentavan seksistä, eritteistä, humalasta, homofobiasta ja rasismista. Kyllähän noista naurut saa aikaiseksi, on saatu jo monta vuotta. Mutta eikö sitä huumoria todellakaan löydy niiden ulkopuolelta?? Luulisi poliittisen pelin, yhteiskunnallisten muutosten, byrokratian ja muiden vastaavien asioiden tarjoavan edes jotain lisuketta tähän listaan edes satiirisen piikittelyn merkeissä. Jos näin on, se ei ainakaan vielä näy valkokankailla.

Pikkkusievää näpertelyä duunarikomediassa

Uusi varasto elokuva ei saavuta edeltäjänsä tasoa, mikä ei oikeasti yllätä. Toki se on edelleen omanlaisensa kuvaus suomalaisesta duunarin arjesta. Mutta samalla se ilmeisesti yrittää olla jotain muutakin ja menee siinä sitten metsään oikein reippaasti. Tämä on sääli, koska kotimaista yhteiskunnallista kritiikkiä ruohonjuuritasolta olisi varmasti kiva katsoa. Varsinkin jos se osattaisiin esittää mustan huumorin keinoin. Uusin varasto yrittää olla yhtä aikaa yhteiskunnallisesti kriittinen ja satiirisen hauska otos duunarin elämästä, mutta on raapinut enemmän kasaan kuin pystyy loppupeleissä antamaan. Mutta jos ensimmäisestä Varastosta piti, niin tämäkin raina voi viihdyttää, vaikka se menee välillä sieltä, missä aita on matalin.

Overall
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Kari-Pekka Toivonen, Minttu Mustakallio, Emilia Karilampi, Aku Hirviniemi, Vesa Vierikko, Hannele Lauri, Esko Salminen

Kesto: 1 tunti 40 minuuttia