Ensin etsittävänä oli digiboksi, seuraavalla kerralla oma lapsi ja nyt sitten pitäisi vielä löytää itsensä. Eli Janne on aika kusessa jälleen jossain napapiirin maisemissa. Tällä kertaa Janne haluaa tehdä pyhiinvaellusmatkan Santiago de Compostelaan, mutta joutuu tyytymään Pallakseen ystäviensä Räihäisen ja Kämäräisen kanssa. Samaan aikaan Inari kaipaa irtiottoa arjesta ja pääseekin sitä toteuttamaan Kolarin kiinteistöhuollon suopotkupallojoukkueen mukana. Naamaansa näyttää luonnollisesti myös Pikku-Mikko, joka yhä jaksaa vaan haaveilla Inarista. Mutta kuten todettua jo aiemmissa Napapiirin sankareiden seikkailuissa, mikään ei mene kuten asian itse suunnitteli, vaan mukaan sattuu muutama muuttuja ja katastrofeilta on vaikea välttyä.
Ohjauksesta on vastannut Ms. Tiina Lymi (Mm. Äkkilähtö), joten daamin uskoisi hallitsevan tien päälle sijoittuvan komiikan, vaikka se tie koostuisi vaelluksesta. Käsikirjoituksesta on vastannut edellisten Napapiirin Sankari -elokuvien luottomies Mr. Pekko Pesonen. Mikäli lisätieto Napiksesta kiinnostaa, suosittelen klikkaamaan itsensä tänne elokuvan kotisivulle. Joka tapauksessa ohjaaja lunastaa hyvin paikkansa, sillä elokuva tavoittelee samaa kevyen syvällistä tunnelmaa, joka oli havaittavissa Napapiirin sankareiden ensimmäisessä osassa. Ohjaaja tuntuu olevan hyvässä nousussa, sillä seuraavaksi hän pääsee käsittelemään toista suomalaisten suosikkia: Mr. Tuoman Kyrön hengentuotetta elokuvassa Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja.
Lypsävää lehmää ei kannata viedä teuraaksi, mutta siitä huolimatta tämä tuntuu trilogian viimeiseltä osalta niin tarinan kuin digiboksinkin taholta. Ja toivottavasti se sitä myös on. Toki valkokankaalla tavataan (v)ihastuttava joukko erilaisia persoonia, jotka ovat hitsautuneet hyvin yhteen. Elokuvan tarjoama huumori on pääasiallisesti hyväntahtoista ja kevyttä, satunnaista syvyyttä unohtamatta. Se ei naureskele hahmoilleen, vaan yhdessä niiden kanssa. Loppusuoran puolesta puhuu myös se, että valkokankaan valloittajat tuntuvat oikeasti kasvavan sekä oppivan virheistään. Elokuva ei ole samanlainen naurukammari kuin sen kaksi edeltäjää, vaan tapahtumista on etsitty se komediallinen puoli kaiken mielen kaamoksen keskellä.
Elokuvaa voisi kuvata hyvin myös laulun ”Mistä tunnet sä ystävän” tavoin. Tämä leffa painottaa pitkäaikaista ystävyyttä, sen vaikutusta itsemme ja keskinäistä uskollisuutta / rakkautta ystäviämme kohtaan. Toki näiden ystävien mukana roikkumaan mahtuu aina niitä uusia tulokkaita, mutta loppupeleissä sitä jatketaan samassa porukassa ja muut ovat vain vierailijoita. Laulun tavoin maisemat ovat ihastuttavia, mutta eniten riemastuin suopotkupallon SM-kisoista ja rupesin miettimään mahdollista hyttysten syöttämistä tällaisella reissulla, jos niitä lähtisi joskus vaikka paikan päälle katsomaan ja fiiliksestä nauttimaan. Inari viettää paljon aikaa näissä merkeissä, joten olisin kuvauksen toivonut olevan hieman selkeämpää.
Vaellukselle itseään etsimään | |
---|---|
tavalla, joka antaa katsojalla mahdollisuuden nauraa koko rahan edestä. Tai ainakin minä tein niin. Omalaatuinen ystäväporukka etsii itseään ja on potentiaalisesti välillä niin surkea, että. Leffa ei kuitenkaan missään suossa koko ajan rämmi vaan tarjoaa niin Inarin kuin Jussinkin omissa reissuissa mielenkiintoisia kohtaamisia ja kepeitä tunnelmia. Suomen luonto pääsee omaan oikeuteensa samalla kuin niin tekevät lähes kaikki Napapiirin sankareista tutut hahmot. Painopiste on oman itsensä löytämisen lisäksi ystävyydessä ja toisen tukemisessa. Välillä tämä oman paikan haltuunottaminen oli vähän liian alleviivattua, mutta annettakoon se trilogian viimeiselle osalle anteeksi. Suosittelen leffaa kaikille itseään etsiville ja Napapiirin sankareiden ystäville. Leffasalista ei voi poistua kuin hyväntuulisena. |
Overall | |
---|---|
Kokonaisarvosana. |
Näyttelijät: Jussi Vatanen, Pamela Tola, Timo Lavikainen, Santtu Karvonen, Kari Ketonen
Kesto: 1 tunti 43 minuuttia
Osastot: Kevyttä katseltavaa, Kotimainen, Leffat
Henkilöt: jussi vatanen, kari ketonen, pamela tola, santtu karvonen, timo lavikainen