Periaatteessa pyrin pitämään blogissa olevat elokuvat leffateattereissa nautittuna, niin tämän kohdalla teen sen ensimmäisen poikkeuksen. Olen odottanut The Wolfpack -elokuvaa saapuvaksi valkokankaille kuin kissa puuroa ja nyt se tuli – suoraan televisiolevitykseen. Onneksi tästä pääsi kuitenkin nauttimaan Areenassa. Ja suosittelen sieltä sen katsomista kaikille, jotka eivät sitä suorana nähneet telkkarista.
Joskus ne parhaat ideat syntyvät ihan sattumalta tai kävelevät vastaan keskellä katua, kuten kävi Ms. Crystal Mosellelle New Yorkissa. Ohjaaja Ms. Moselle oli onnekas oman ammattinsa vuoksi, koska hänellä ja Angulon pojilla (Krisna, Jagadisa, Bhagavan, Mukunda, Narayana ja Govinda) oli yhteinen mielenkiinto – elokuvat. Tämä toimi kiitettävänä jäänmurtajana ja antoi pojille mahdollisuuden itsensä ilmaisemiseen ja asian esiin tulemiseen. Ohjaajan dokumentti valloitti vuonna 2015 Sundancen elokuvajuhlilla tavalla, joka takasi elokuvalle parhaan dokumentin palkinnon. Ja tämä ei kyllä yhtään yllätä, kuuden veljeksen tarina on mielenkiintoinen ja osoittaa, että todellisuus on usein tarua ihmeellisempää. Ensikohtaamisesta vuonna 2010 lähtien ohjaaja teki työtä Angulon veljesten kanssa viisi vuotta. Nyt valkokankaalla oleva dokumentti on tästä hyvä lopputulos. Dokumentti on kuin vastakkainen teos Mr. Jean-Jacques Rousseaunin novellille Émile / On Education (1762). Tällä kertaa vain luonto ei ole kasvattanut ihmislasta, vaan ihmislapsi on eristetty luonnosta.
“When you’re young, you don’t know why things are the way they are. You just accept it.” Govinda Angulo
Angulon veljeskööri: Krisna, Jagadisa, Bhagavan, Mukunda, Narayana ja Govinda, olivat eläneet käytännössä koko elämänsä neljän seinän sisällä, ennen kuin törmäsivät ulkomaailmaan tutustumiskäynnillä Ms. Moselleen. Perheen pää perulainen Oscar oli kokenut New Yorkin asuinkulmat niin vaarallisiksi, että oli kieltänyt kaikkia muita paitsi itseään ja vaimoaan Susannea poistumasta asunnosta. Lapset saivat poistua asunnosta vain lääkäriin, muutoin kaikki hoidettiin neljän seinän sisällä. Ei ystäviä, ei julkista koulunkäyntiä, ei yhteyttä kodin seinien ulkopuoliseen maailmaan yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Poikien isä oli elokuvien ystäviä ja toikin niitä myös jälkikasvulleen nähtäväksi.
“What’s done is done, so I just don’t think about it right now.” Narayana Angulo
Elokuvallisessa maailmassa elämisestä huolimatta dokumentti ei ole mikään parhaat-palat-kooste klassikkoleffoissa, vaan pikemminkin katsastus siihen, miten ihminen voi sopeutua yhteiskuntaan, kun hänelle ei ole siihen ollut mitään todellista kontaktia. Elokuvilla oli toki sivistävän (??) vaikutuksensa lisäksi myös enemmän henkilökohtainen merkitys Angulon pojille, kuten dokumentista käy ilmi. Cinefilisen sydämen omaavana ihmisenä tekisi tässä kohtaa mieli huutaa hurraata ja hyppiä tasajalkaa. Ji-pii, muutkin saavat leffoista elämäänsä ohjenuoria, voimaa jaksaa ja kykyä muutokseen. Tämä siitäkin huolimatta, että tällä kertaa elämänlankaa ylläpitivät myös aika sadistiset elokuvat kuten: Reservoir Dogs, Halloween ja Friday The 13th.
“I want to move forward, and I don’t want to move back. I feel if we start going back to the old way of talking, I won’t be able to move forward with my life.” Mukunda Angulo
| Maailma elokuvan kautta |   |
|---|---|
| Ei ihan antropologinen lähestymistapa, mutta kyllä sitäkin mielenkiintoisempi tarina. Dokumentti on yhtä aikaa kaunista ja tuskaista katseltavaa. On ilahduttavaa seurata poikien oivalluksia siitä, miten jotkut asiat muistuttavat heitä elokuvista, mutta samalla ilmapiirissä on myös katkeruus isää kohtaan, joka on omalla toiminnallaan estänyt poikien normaalin kanssakäymisen ympäristön kanssa. Onkin mielenkiintoista miten hillitysti tämä katkeruus tulee esiin. Se varmasti omalta tavallaan osoittaa, että vanhemmat ovat jälleen kerran ajatelleet lastensa parasta omalla toiminnallaan, vaikka tämä toiminta meidän silmissämme on ihan järjetöntä. Ohjaaja on tasapainoillut taidokkaasti tunneilmaisujen esille tuomisessa. Angulon pojat saavat tilansa itsensä ilmaisemiseen ja omien oivallusten tekemiseen. Mutta samalla vaikuttaa siltä, että elokuvien keskellä elänyt kuusikko ohjaa Ms. Mosellean dokumenttia enemmän kuin ohjaaja itse. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
“You know, we still have a long way to go. But I am more hopeful than ever that we’ll all be able to make it out of where we’ve been.” Narayana Angulo
