L’immortal-elokuva kertoo ”eläkkeelle” jääneestä Marseillen mafian johtomiehestä Charly Matteï:sta (Jean Reno). Matteï haluaa keskittyä perheeseen ja rauhalliseen elämään. Tämä onnistuukin muutaman vuoden ajan, kunnes haamut menneisyydestä nousevat tasaamaan tiliä sekä samalla poistamaan esteitä toivotun menestyksen tieltä ja näin Matteï päätyy vanhan sataman autoparkkiin 22 luotia kehossaan. Kaikkien suureksi hämmästykseksi hän toipuu tästä maalitauluna olostaan, mistä tulee myös elokuvan nimi. Ja kuten olettaa saattaa miestä varmasti ottaa pattiin moinen reikäleipänä olo, joten hän lähtee kostomatkalle ainoaa potentiaalista asianaiheuttajaa, nykyistä mafian pääjehua ja entistä ystäväänsä Tony Zacchia (Kad Merad), kohtaan (joka varmasti oli suunnitellut asian hyvin, mutta ikävä kyllä -ainakin hänen näkökulmastaan katsottuna – epäonnistui. Kysyn vaan, miten joku voi onnistua missaamaan toisen tappamisen noinkin lähietäisyydeltä ammuttuna?!?!). Ja jotta asiaan saataisiin lisää intressiä (ja mafiayhteyksiä), niin tällä tarinalla on todellinen tausta jossakin päin Marseilleita – ainakin niiden 22 laukauksen kohdalta. Kaikki muu taitaa sitten ollakin sitä kuuluisaa taiteellista vapautta.
http://www.youtube.com/watch?v=DuH_QUSdmiY
Elokuva L’immortel on kaunista katsottavaa – sanan siinä merkityksessä. Vähän niin kuin välillä katselisi jotain Marseillen matkamainosta ja sitten taas toisella hetkessä Audi tai Volvo- mainosta (ja epäilijöille tiedoksi, en saa bonuksia kummankaan automerkin mainitsemisesta). Juonellisesti itse rainassa L’immortel on kuitenkin koottuna kaikki perinteiset hyvän, pahan ja ruman kategorioiden edustajat – kukin juuri omaan luokkaansa. Henkilökategoria kliseiden lisäksi elokuva syyllistyi jossain määrin mafiakliseiden alleviivaamiseen aina sementtiin upotetuista jaloista lähtien. Mutta annettaessa taiteelle vapaat kädet, kai niitä kliseitä pitää jostain hakea. Annettakoon se anteeksi, sillä ne eivät liiaksi estä tarinan muuta kehittymistä.
Mielenkiintoista oli se, että elokuva piti niinkin hyvin otteessaan perusjuonen ympärillä heiluvien hemmojen keskellä. Ja se tekee osaltaan elokuvasta todella kauniin. Jännitystä rakennettiin hitaasti ja varmasti (vaikka kyllähän sitä jo alussa tiesi, miten tässä hommassa käy – tyyli vain oli epäselvä), niin että vielä elokuvateatteri Plevanasta lähtiessä oli tasainen jännittynyt olotila. Kiva olo, itse asiassa. Kropassa ei meinaan syöksähdelleet mitkään adrenaliinit ruiskutukset ympäriinsä, vaan sitä melkein piti kaikkea tappamista kotisohvapsykologisesta näkökulmasta oikeutettuna. Ainakin Mr. Renon roolihahmo osaa nätisti ja perustellusti esittää sen, sitä voisi vaikka uskoakin.
Elokuva ansaitsee kuitenkin kaikki K-18-pistettään ja täytyy myöntää, että seuraa olisi ollut kiva saada (ehkä leffa ansaitsee siten OSAS-luokituksen) rainan tarjotessa useita eri mahdollisuuksia siihen, miten sen viimeisen päivänsä voi oikein päättää toisen käden kautta. Väkivalta ja sen kohteeksi joutuminen / antaminen oli hyvin laajasti esitetty syyllistymättä kuitenkaan sillä mässäilyyn rapaa ja roiskuu mentaliteetin mukaan. Ja jäinkin miettimään sitä, että kaikki tappaminen oli varmaankin tarpeellista juonen kehityksen ja tarinan etenemisen kannalta.
Jean Reno, joka on saanut roolistaan arviointeja puolesta ja vastaan, pärjää mielestäni hyvin. Mr. Reno olisi kyllä pystynyt myös parempaan, se on toki tunnustettava. Ja hieman ottaa pattiin, että hänet oli (taas) tungettu lahtarin / pahiksen rooliin. Ja varsinkin rooliin, jossa suurin osa ilmeistä menee aika yksitotisen elehtimisen puolelle. Täytyyhän sitä miehellä missiossa olla kuitenkin muitakin ilmeistä, kuin sellainen jolla olisi juossut suoraan seinään. Mutta ehkä sitten seuraavassa elokuvassa.
| Kaikki väkivalta |   |
|---|---|
| ei kuitenkaan saa adrenaliinia ravaamaan ympäriinsä verenkiertoa elokuvan aikana, mitä lienee voi pitää hyvänä asiana vaan jännitys ja tarinan eteneminen vei mukanaan hitaasti ja varmasti. Väkivallalta ja ennen kaikkea sen seurauksilta ei voi leffassa kuitenkaan välttyä (ja se varmaan on ollut yksi elokuvan tarkoituksista). Eikä myöskään kaikilta niiltä mahdollisilta mafia-kilseiltä, mitä vain ikinä mahdatkaan keksiä. Voin kyllä tämän rainan jälkeen sanoa, että jos uusia tulee mieleen – olet aika nero. L’immortel leffasta olisi kuitenkin voinut saada enemmän irti mielenkiintoisen tematiikan kohdalta. Hollywood tuotannossa tästäkin rainasta olisi varmasti revitty vauhdikkaampi, mutta onneksi nyt ranskalaisena versiona sitä seurasi kuin jännää lauantai-illan ranskalaista / brittiläistä poliisidraamaa televisiosta. Pisteitä kauniisti esitetylle väkivallalle kostoreissun tiimoilta annan riittävästi. Näissä on sitten huomioitu Mr. Renon koskettava roolisuoritus oikeutta jakavana (entisenä) mafiahemmona. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Kaunista. Klassisen kaunista.
Osastot: Draama, VäkivaltaHenkilöt: jean reno