Outin Leffaopas

Kultaiset maapallot on nyt jaettu 69:n kerran. Ja tässä näitä tuloksia BAFTA:a ja Oscareita odotellessa…

Amerikkalaiset pitävät Kultaisen Maapallon palkintoja (Golden Globe) merkkipaaluina matkalla Oscareihin, mutta viime vuoden veikkauksien jälkeen olisin mieluummin tässä kohtaa hiljaa ja tyytyisin odottelemaan BAFTA:n palkintoja ja vasta sen jälkeen esittämään omia yhteneviä veikkauksia. Se on toki myönnettävä, että mitään suuria yllätyksiä tuskin enää tulee vastaan ja jos niitä tulee, niin ne kyllä keskittyvät varmaankin animaatioon ja parhaaseen vieraskieliseen elokuvaan. Kultaisen maapallon kisoissa jaetaan parhaan elokuvan palkinto niin draamassa kuin musikaalissa/komediassa. Asia ei ole oikein koskaan auennut minulle, mutta ehkä katsojista on kiva jännittää mieluummin kymmenen elokuvan kohdalla kuin viiden – ainakin niiden joukkoon mahtuu useampi oma suosikki mukaan. Tai sitten ne musikaalin/komedian puolelle kaatuvat elokuvalliset tuotokset voivat olla sellaisia, että niillä ei välttämättä olisi juurikaan menestymisen mahdollisuuksia valittaessa yksiselkoisesti sitä vuoden parasta elokuvaa. Ainakin tämä tuli todistettua viime vuonna, jolloin Oscareihin asti pääsi musikaali/komedia listalta vain yksi elokuva, tosin sarjansa voittanut The Kids Are All Right. Tänä vuonna kävi sitten näin..

 Parhaan draamaelokuvan voitti vielä Suomeen matkalla oleva The Descendants. Sen kanssa kisaa kävivät The Help (Piiat), Hugo, The Ides of March (Vallan kääntöpuoli), Moneyball ja hurjaa hehkutusta nauttinut War Horse (Sotahevonen). Onnittelut hyvällä elokuvalle, voin vain todeta, että traileri vaikuttaa mielenkintoiselta, joten jään odottelemaan Finnkinon esitystä.. aikanaan. Tosin ihan samaa voin todeta myös The Ides of March elokuvasta. Molempien pitäisi, toivottavasti, saapua Suomeen alkukevään aikana. Sen myötä pääsee sitten seuraamaan enemmän tai vähemmän sliipattujen ihmisten elämää Amerikan mantereella.

Musikaali/komedia puolella sarjansa parhaaksi nousi mykkäelokuva The Artist, josta myös povataan palkintojen kerääjää Oscareissakin. Sen kanssa kisailivat ihan oikeutetusti 50/50, My Week with Marilyn, Bridesmaids (Morsiusneidot) ja Midnight in Paris. Palkinnon olisi mielestäni voinut ojentaa lähes (Bridesmaid varauksella) mille tahansa edellä mainituista elokuvista. Joskin myönnän, että 50/50 rainan sijoittaminen komedian puolelle ei olisi heti tullut mieleeni. Mukavaa on kuitenkin se, että elokuva saa tunnustusta. Se on oikeasti tosi hyvä. Samalla on kuitenkin tunnustettava, että olen todella yllättänyt, jos näistä mikään muu elokuva kuin sarjansa voittanut The Artist raivaa itselleen valkokangastilaa Oscar-mittelöissä ’paras elokuva’-kategorian alaisuudessa.

Ehkä kultaisen maapallon kohdalla enemmänkin voisi kiinnittää huomiota siihen, kuka korjaa kotiinsa parhaan pystin ohjauksesta. Siinä ei katsella draaman, musikaalin tai komedian eroja. Ohjaaja joko pystyy vakuuttamaan katsojansa tai sitten ei. Jos elokuvista ei tee mieli lähetellä tekstiviestejä niin silloin voi todeta ohjaajan pystyvän pitämään katsojan riittävän tiiviisti penkissä, vai mitä. Parhaasta ohjauksesta olivat päässeet kisaamaan seuraavat herrat: Martin Scorcese (Hugo), Woody Allen (Midnight in Paris), Michel Hazanavicius (The Artist) ja Alexander Payne (The Descendants). Mr. Scorcese käveli palkinnon kanssa kotiin. Ja vaikka koitan jossain määrin vältellä palkinnon vaikutusta elokuvavalintoihini (joskin on mielenkiintoista seurata, mitkä elokuvat saavat maailmalla mainetta ja kunniaa), niin nyt teen poikkeuksen. Hugo elokuvan traileri ei sinänsä houkutellut, mutta ehkä on kuitenkin parasta suunnata katsomaan, mistä Mr. Scorcese palkinnon oikein nappasi.

Urheista uroista valkokankaalla parhaimman draamallisen vaikutuksen tuomaristoon oli tänä vuonna tehnyt Mr. George Clooney (The Descendants). Nyt tosin olen onnellinen, että minun ei tarvinnut tehdä tätä valintaa, sillä vastusta oli annettu seuraavilta tahoilta: Mr. Michael Fassbender (Shame – aivan tajuttoman hyvä suoritus), Mr. Ryan Gosling (The Ides of March), Mr. Leonardo DiCaprio (J. Edgar) sekä Mr. Brad Pitt (Moneyball – vakuuttava suoritus sekin). Tosin tässä on nyt pakko kysyä, että minne jäi Mr. Goslingin ehdokkuus Drive-elokuvasta, joka ei taatusti jättänyt ketään kylmäksi. Toisaalta Mr. Clooney on ollut vuodesta 2005 lähtien, lähes säännöllisesti jos jonkinlaisessa ehdokkuudessa kiinni, pääosasta tai sitä tukevasta roolista. Sitä jack-pot pallkintoa ei kuitenkaan ole vielä tullut, vaikka lähelle päästiin parhaan sivuosa Oscarin merkeissä elokuvassa Syriana (2006). Joku minua viisaampi väitti aikoinaan, että se johtuu siitä, että hollywoodlandiassa ei haluta palkita komeita poikia (pretty boys). Tämä sama kirous on myös Mr. Pittin päälle. Molemmat miehet ovat todistetusti lahjakkaita näyttelijöitä, joten pakkohan jossakin vaiheessa maisemapisteistä on päästävä ohi ja on vakavasti ruvettava pohtimaan ehdokkuuksista palkintojen voittamiseen vievää rataa. Se, millaisen ’rumentamisen’ se vaatii, voikin olla ihan toinen tarina.

Mr. Gosling muutenkin vaikuttaa olevan kultapoju nimitysten suhteen, sillä hän tavoitteli myös parhaan miespääosan palloa musikaali/komedia puolella elokuvasta Crazy, Stupid, Love. Ikävä kyllä Mr. Jean Dujardin (The Artist) vei pystin kotiin. Vastusta hänelle Mr. Goslingin lisäksi tarjoilivat iki-ihanat Mr. Joseph Gordon-Levitt (50/50), Mr. Owen Wilson (Midnight in Paris) ja Mr. Brendan Gleeson (The Guard). Mr. Dujardin mykkäelokuvasuoritus oli pidetty myös aiemmin. Viime vuoden Cannesin elokuvafestivaaleilla hän voitti parhaan näyttelijän palkinnon. Oletettavaa onkin miehen löytyminen, tähän perustuen, myös Oscar-listalta. Tämän perusteella The Descendants ja The Artist keräävät itselleen aikamoisia suorituspaineita tulevia Oscareita silmällä pitäen, eikä jännitystä näyttelijöiden tai ohjaajien harteilta ainakaan poista se, että molemmat elokuvat näyttelijöineen ovat myös BAFTA:n listoilla ehdokkaina. Oletettavaa menestystä BAFTA:ssa voisi varmaan myös turvallisesti veikata.

Daamien kohdalla draamallista tajua oli raadin mukaan eniten Ms. Meryl Streepillä (The Iron Lady – Rautarouva). Vastusta hänelle tarjosivat Ms. Tilda Swinton (We Need to Talk About Kevin), Ms. Viola Davis (The Help – Piiat), Ms. Glenn Close (Albert Nobbs) ja Ms. Rooney Mara Stieg Larsonin amerikkalaisessa versiossa (The Grl with the Dragon Tattoo). Yhtään näistä en ole vielä nähnyt, mutta jo pelkkien trailereiden perusteella olisin draamallisen menestyksen ehkä antanut kuitenkin valua enemmän Ms. Swintonin suuntaan. Mutta kuten sanottu, paras katsoa ensin leffat ja sitten pohtia valintaa uudestaan. Ehkä tämä pelkästään jo sen vuoksi, että Ms. Streepillä tuntuu olevan jonkinasteinen kultainen kosketus tekemiinsä elokuviinsa.  Lähes puolet hänen elokuvistaan on ollut jonkinlaisen ehdokkuuden kohteena, ja peräti 16 kertaa rouva on päässyt paikan päälle jännittämään itse, miten arpaonni osuu oman suorituksen kohdalle. Ei siis ihme, että Ms. Streepiä pidetään yhtenä lahjakkammista näyttelijöistä

Musikaalisesti tai komediallisestinaisista parhaiten valkokankaalla menestyi Ms. Michelle Williams (My Week with Marilyn) ja olen asiasta niiiiin samaa mieltä. Suoritus oli todella hyvä ja se on myös Ms. Steepin tavoin ehdolla myös BAFTA:ssa. Ms. Williamssin kanssa samaa maapalloa tavoittelivat Ms. Kristen Wiig (Bridesmaid), Ms. Charlize Theron (Young Adult) ja elokuvassa Carnage (Ylilyönti) taistelevia virtasia näyttelevät Ms. Jodie Foster ja Ms. Kate Winslet. Ms Williams omaa myös jonkinlaista hyvää valintataitoa elokuvissaan. Vuoden 2005 Brokeback Mountain-elokuvasta lähtien hänen suorituksiaan valkokankaalla on noteerattu enemmän tai vähemmän (kylläkin selvästi enemmän) erilaisin ehdokkuuksin. Lahjakkaan näyttelijättären uraa on mielenkiintoista seurata myöskin sen vuoksi, että Ms. Williamssin roolivalinnat eivät aina ole ihan sieltä helpommasta päästä.

Valkokankaalla loistaneet päähahmot tarvitsevat kuitenkin niitä tukijoukkojaan, joissa jotkut suorastaan varastavat kaiken hehkun ja kunnian itselleen. Tänä vuonna parhaan miespääosan kultaisen maapallon vei kotiinsa takan reunalle Mr. Christopher Plummer (Beginners). Vastusta hänelle takan koristeen hankinnassa kuitenkin sinnikkäästi tarjosivat seuraavat herrat: Mr. Kenneth Branagh (My Week with Marilyn), Mr. Albert Brooks (Drive), Mr. Jonah Hill (Moneyball) ja Mr. Viggo Mortensen (A Dangerous Method) Freudin roolissa. Ja vaikka kuinka fanittaisin Mr. Mortensenia, niin onhan se tunnustettava, että mieltä suorastaan lämmittää, kun kapteeni Georg von Trapp (Sound of Music-elokuvasta) jaksaa yhä vakuuttaa valkokankaalla yli 80-vuotiaan herrasmiehen tarmolla.

Naisten puolella parasta ylämäessä tukemista tarjosi Ms. Octavia Spencer (The Help), samasta elokuvasta pystiä tavoitteli myös Ms. Jessica Chastain (joka teki vakuuttavaa työtä myös The Tree of Life-rainassakin). Muita pallosta haavelleita olivat Ms. Bérénice Bejo (The Artist), Ms. Janet McTeer (Albert Nobbs) ja Ms. Shailene Woodley (The Descendants). Ms. Spencerin voittoisa suoritus tässä kohtaa oli ihan ansaittua. Hän on tehnyt säännöllistä uraa pienissä rooleissa. Ehkäpä Minny Jacksonin rooli avaa hänelle myös muita mielenkiintoisia elokuvamahdollisuuksia, joissa valkokangasaikaa olisi vielä enemmän tarjolla.

Yhdysvalloissa katsotaan myös vieraan maan kielisiä elokuvia. Tänä vuonna sitä tavoittelelivat seuraavat elokuvat: A Separation (Iran), The Skin I Live In (Espanja), Le gamin au vélo (The Kid with a Bike, Belgia), In the Land of Blood and Honey (USA) ja Jin líng shí chai (The Flowers of War, Kiina). Ehdokaslistalle pääsemisestä voisi tietenkin todeta jotain mieltä ylentävää Yhdysvaltojen ulkopolitiikasta, mutta tyydytään sen sijaan toteamaan, että parhaan vieras kielisen elokuvan pystin korjasi oikeutetusti kotiin iranilainen Nader ja Simin: Ero (A Separation). Suomi-Ranska yhteistyö Le Havre ei ikävä kyllä kamppaillut samoilla sijoilla, eikä sitä varmaan myöskään tulla näkemään muissa tämän vuoden merkittävissä elokuvapalkinnoissa. Joten seuraavaa mielenkiintoista, ja toivottavasti maailmaakin paremmin vakuuttavaa Suomi-filmiä, sitten vaan odottelemaan. Nader ja Simin: Ero elokuvan myötä, tuli meinaan todistetuksi, että elokuvassa puhutulla kielellä ei sitten loppujen lopuksi ole niiiin paljon väliä kuin ehkä väitetään. 

 Ja lopuksi siitä, miten huutava vääryys on tapahtunut parhaan animaation kohdalla, tyydyn mussuttamaan kotona. Mielestäni väärä elokuva voitti. Ehdokaslistalta löytyi niinkin vaikuttavia piirretyjä kuin: Rango, Puss in Boots (Saapasjalkakissa), Arthur Christmas (Artturi Joulu – Joulupukin poika), Cars 2 ja The Adventures of Tintin (Tintin seikkailut). Näistä tuomariston vakuutti parhaiten Tintin seikkailut. Ei sillä, elokuva on ihan asiallinen, katsottava ja niin edelleen, Rango vain sattui vakuuttamaan minut paremmin.

Jälleen kerran viime vuoden tavoin ehdokasnimitykset ovat painottuneet tietyille elokuville. Viime vuonna ehdokkuuksia suorastaan jaeltiin The King’s Speech, The Fighter, The Social Network, The Kids Are All Right, Black Swan ja Inception elokuville. Rainat saivat kunnon ennakkopaineet niskaansa, mutta menestymistään Oscareissa jatkoivat lähinnä The King’s Speech, The Fighter ja Black Swan. Joten kun katsoo tämän vuoden nimitysrohmuja The Artist, The Descendants ja The Help, ei voi oikeastaan ennustaa yhtään mitään Oscareiden suhteen. Kuten kirjoitin, BAFTA:n jälkeen oma veikkaus lopullisista voittajista on paljon tukevammalla pohjalla. Sitä odotellessa on paras suunnata elokuviin…