Outin Leffaopas

50/50 on komediallinen draama, vai draamallinen komedia syövästä ja sen ihmiselle tarjoamista mahdollisuuksista. Aivan oikein, mahdollisuuksista . Vakava sairaus muuttaa meitä kaikkia johonkin suuntaan halusimme sitä tai emme. Elokuvassa Adam Lerner (Joseph Gordon-Levitt) saa lääkärivisiittiinsa lopuksi kuulla sairastavansa harvinaista syöpäää, josta parantumisprosentti on 50. Hänen paras ystävänsä Kyle (Seth Rogen) tarjoaa miehistä apua syövästä selviytymiseen, mikä ei välttämättä etene ihan oppikirjan mukaan. Samaa hakuilua miehen kriisiohjaamisessa on Adamin terapeutilla Katiella (Anna Kendrick). Elämä syövän kanssa osoittautuu hankalaksi, kun Adam haluaisi jatkaa elämäänsä – normaalisti – ja hänen lähipiirinsä puolestaan vaikeuttaa tätä, onhan Adamilla kuitenkin syöpä.

Elokuvan tarinan taustalla on sen käsikirjoittajan Mr. Will Reiserin omakohtainen kokemus syöpään sairastumisesta, siitä parantumisesta sekä 25+ vuotiaan kokemuksella sen vakavuudesta. Sehän on vain syöpä, ei se minua tapa. Asioiden vakavuuden ymmärtäminen vaikuttaa olevan kaukana vielä tuossa iässä – poikkeuksia toki on. Voiko kukaan muuten oikeasti edes valmistautua elämään näinkin vakavan sairauden kanssa? Mr. Reiser on pyrkinyt kirjoittamaan suhteellisen rehellisen, koskettavan ja samalla koomisen tarinan syövän kanssa kamppailusta. Onneksi olkoon, näin rehellistä ja suhteellisen kypsää aihetta käsittelevää elokuvaa onkin odotettu pitkään. Erityisen otettu olin hyvin kuvatusta kriisien eri vaiheiden elämisestä. Siinä missä toinen on vielä lapsenkengissä, toinen ravaa jo toista kierrosta läpi.

Valkokankaalla pyörivistä näyttelijöistä on tunnustettava, että Mr. Gordon-Levitt on saavuttanut paikan yhtenä lempinäyttelijöistäni. Se voi johtua hänen muuntautumiskyvystään, mistä viime vuosina on saatu esimerkkejä muun muassa seuraavista elokuvista: (500) Days of Summer (2009) ja Inception (2010). Tänä vuonna markkinoille pitäisi ilmestyä lisäksi The Dark Knight Rises ja Lincoln, missä kummassakin miehellä on mielenkiintoinen rooli. Mr. Gordon-Levittille tuntuu olevan helppoa esittää vaikuttavasti erilaisia rooleja, eikä tämä vakuuttavuus ole hävinnyt tässäkään. Ihmiset, joiden mielestä sairaudessa pitäisi velloa ja rupeä itsesäälissä voivat olla eri mieltä hänen asennoitumisestaan syöpään, mutta jokainen meista taplaa tyylillään (ja seuraa omassa tahdissaan kriisireaktiota). Adam haluaa olla normaali, ei sankarillinen syövän kanssa kamppailija. Mr. Gordon-Levitt esittää tätä pyrkimystä normaaliin elämään aina lopussa odottavaan hermoromahdukseen asti kiitettävällä tavalla. Pinnan alla kihisee, mutta kaikkea otetaan vastaan, kunnes on pakko myöntää, että ei enää pysty. Elokuvassa tämän yhteenvetäminen on onnistunut hyvin. Vaikka Adamin tarina lähteekin hitaasti liikkelle, Mr.Gordon-Levitt pitää sen hallussa koko ajan.

Adam: Ja sitten tää voi vaikka polttaa tästä vähän, niin tulis lisää sanomaa tähän tauluun..

Kyle: Joo.. ja aaltoja päälle….

Adam: Noin.. väriä pintaan, muuten jää liian kalpeaksi

Kyle: Ja tää asento on melkein kuin Karate-kidstä, tästä lähtee lintu-joku-potku

Mr. Roger puolestaan vaikuttaa keskittyneen äänensä lainaamiseen valkokankaan hahmoille. Hyviä esimerkkejä tästä ovat Paul (2011), Kung Fu Panda 2 (2011) ja Monsters vs. Aliens (2009). Viimeksi miestä itsessään valkokankaalla olen nähnyt elokuvassa Zack and Mimi Make a Porno (2008) ja Knocked Up (2007). Miehen suorituksille vaikuttaa olevan tyypillistä pienessä pöhnässä oleminen, eikä siltä voi tässäkään elokuvassa välttyä. 50/50 elokuvassa hän esittää aika lailla itseään, sillä todellisessa elämässä Mr. Rogen on käsikirjoittajan Mr. Reiserin hyvä ystävä. Ja jos tämä on hänen käsityksensä ystävyydestä, niin voin sanoa, että mies ainakin yrittää – omalla tyylillään. Siitä annettakoon hänelle kiitosta.

Kolmas mainitsemisen arvoinen suoritus elokuvasta tulee Ms. Kendrickilta. Neiti on varmasti enemmän tuttu kaikille Twilogy sarjasta Bellan ystävänä Jessicana. Mutta hän on tehnyt sen jälkeen kovasti töitä karistaakseen harteiltaan Twilogyn leiman. Hyviä esimerkkejä tästä ovat muun muassa Up in the Air (2009), Scott Pilgrim vs. The World (2010) ja nyt 50/50. Tosin 50/50 elokuvassa on myönnettävä, että pieni flirtti päätä hoitavan henkilön kanssa ei tosielämässä liene ole mahdollista. Tämä siitäkin huolimatta, että nämä tilanteet valkokankaalla suorastaan hönkäävät syövän kanssa elämisen lämminhenkisyyttä. Syövän kanssa kamppailun lisäksi 50/50 elokuva saa näistä, ehkä sitä kaipaamaansa, romanttista hömppää esitettäväksi. Tai sitten tämä oli koettu pakolliseksi osaksi elokuvaa – leffa olisi kyllä toiminut ilman suurempia lemmenliekkejä tässä suhteessa.

Lisäksi valkokankaalla menestymisestä on annettava tunnustusta Adamin tyttöystävää Rachelia näyttelevälle Ms. Bryce Dallas Howardille. Hänen roolinsa ovat viime aikoina kallistuneet ikävän  ihmisen näyttelemiseen, eikä 50/50 tee tästä poikkeusta (mm. Hereafter, 2010; Eclipse, 2010). Nyt kun nainen on osoittanut osaamisensa, ilkiönä, olemiseen, ehkä hänelle voisi tarjota muitakin rooleja. Roolin sisään katsoessa on kuitenkin annettava tunnustusta myös sen kuvaamiselle, miten jotkut meistä suhtautuvat syöpään. Asenne, miten näitä syöpäläistä haluaa välttää / välittää, nousee hyvin esille Ms. Dallas Howardin suorituksesta. Me kaikki varmasti tunnemme tällaisia samanlaisia  ihmisiä, joiden on vaikea elää toisen ihmisen sairauden kanssa.

Onko syöpä hauska

asia? Pitääkö siihen suhtautua kunnioituksella? Vai voiko elämästä nauttia samalla? 50/50 rainan jälkeen voikin sitten odottaa yhtä lämminhenkistä elokuvaa itsemurhapommittajista, maailmanlopusta tai jostain muusta tabu-listalla olevasta normaalista ahdistavista asioista. Mutta niitä odotellessa 50/50 elokuvasta on todettava, että se ei leiki liiallisella melodraamalla, toiminnalla tai mystiikalla. Syöpä on. Sen kanssa on elettävä, tavalla tai toisella. Ehkä elokuva paremminkin opettaa meille syövättömille, miten tukea sitä syöpää sairastavaa läheistä. Herkkisten on hyvä varata nessuja ja hyvä ystävä mukaan. Mutta varmaa on joka tapauksessa, että 50/50 on hyvä, asiallinen ja hauskakin elokuva. Ja kunhan pääsee Mr. Rogerin lähes alituisen röhönauramisen ylitse, hänen yrityksiään syöpäsairaan tukemisessa pystyy jopa arvostamaan. Leffa päätyy varmasti joskus kotiini alati kasvavaan DVD-kasaan, sillä sen tarjoamaa asennetta jaksaa katsoa ja ihmetellä uudelleen.

Overall
Kokonaisarvosana.

“If you were a casino game, you’d have the best odds”

Mikäli syöpä aiheena kiinnostaa, tai kaipaat muuten vaan kyynelkanavien putsaamista suosittelen lämpimästi seuraavia elokuvia:

Love Story (1970)

Stepmom (1998)

The Bucket List (2007)

Biutiful (2010)