Studio Ghiblin uusin animaatio ei petä. Se on toki hieman erilainen kuin Mr. Miyazakinkin aikaan tehdyt elokuvat. Mutta se ei ole välttämättä paha asia, eron kyllä tosin huomaa. Ohjauksesta ja osin käsikirjoituksesta on vastannut tällä kertaa hollantilainen Mr. Michaël Dudok de Wit. Ihan heikoilla jäillä Ghiblin johtokunta ei ole kuitenkaan kävellyt, sillä ohjaaja kyllä hallitsee kyynelkanavien aukaisun – ainakin lyhytelokuvissa. Mutta ehkä jonkinlaisena taustatukena on pidetty taiteellisena osatuottajana toiminutta ohjaajaa Mr. Isao Takahataa. Olipa niin tai näin, niin Punainen kilpikonna jatkaa ihastuttavaa maailmanvalloitusta yksinkertaisen kauniilla tyylillä.
Haaksirikkoutunut mies yrittää autiolta saarelta pois. Kaikki hänen yrityksensä torppaa punainen kilpikonna. Sattuman oikusta tai armosta näiden kahden välille syntyy maaginen suhde, joka määrittää miehen loppuelämää. Tässäpä tämä ilman suurempia juonipaljastuksia.
Elokuvan tarina on todellakin näin yksinkertainen, halu päästä kotiin, hyväksyä kohtalonsa ja oppia rakastamaan jotain uutta sekä siinä samalla oppia itsestään jotain. Haaksirikosta huolimatta se ei ole kuvaus eloonjäämisestä, vaan elämästä itsestään kaikkine sen piirteineen. Punainen kilpikonna eroaa muista animaatioista todella yksinkertaisella tarinallaan, hidastempoisuudellaan ja visuaalisella ulkoasullaan. Yksinkertainen visuaalinen tuotos on niin erilainen, että jossain määrin se tuntui tökkivältä, suolaan isketyltä silliltä tai paikallaan olevalta muuten vaan. Rehellisesti sanottuna tämä häiritsi jonkin verran, kun on tottunut sujuvampaan kuvakerronnalliseen etenemiseen. Mutta kun leffalle antoi mahdollisuuden, niin tämä hidastempoisuus lunasti paikkansa nopeammin kuin uskoinkaan.
Elokuvassa ei myöskään käytännössä ole mitään dialogia, satunnaista murahtelua tai haloon-huutelua lukuunottamatta. Animaatiossa tämä on ollut todella rohkea veto ja kuulemma Ghiblin ehdotus. Punaisen kilpikonnan vetovoimaan on vain luotettu / uskottu siinä määrin, että pelkkien tapahtumien kuvaaminen on koettu riittäväksi. Mielenkiintoisesti asia todellakin on näin. Toki keskustelu olisi ehkä tuonut jotain uutta leffaan, mutta niin myös tämä hiljainen eteneminen. Ehkäpä elokuvassa on tavoiteltu aikaan ja paikkaan pysähtymisen ja tarkkailemisen merkitystä. Sitä kautta näkee paljon enemmän kuin pelkkää älypuhelinta selaillessa. Leffa etenee siis todellakin hitaasti ja siihen joko sopeutuu tai ei. Suosittelen kuitenkin yrittämään. Hitaasti soljuvan elokuvan seuraaminen voi loppujen lopuksi olla aika nautinnollinen kokemus ja animaatio myös kunnioittaa tätä hiljaisuutta.
Leffa pyörii vielä yleisön pyynnöstä Kehräsaaressa elokuvakeskus Niagarassa. Suosittelen sinne suuntaamista ja leffasta nauttimista. Anna sen yllättää myönteisesti. Punainen kilpikonna on niittänyt menestystä eri elokuva-alan kisoissa ja ihan syyllä, mutta jäi ilman Oscaria. Se kyllä saattoi täysin johtua siitä, että emme osaa hidastaa enää kunnolla ja antaa luonnon puhua meille entiseen malliin. Ehkäpä olisi aika ottaa mallia tästä hidastelusta ja hyväksyä maailma omalla tavallaan valmiina. Ja ennen antaa katsojille lisää rauhallisempia elokuvia, jotka auttavat meitä hiljentämään tahtia edes jossain kohtaa.
| Vähäeleinen elokuva |   |
|---|---|
| jolla on yllättävän paljon annettavaa, kun antaa sille mahdollisuuden. Punainen kilpikonna ei erikoistehosteilla, näppärällä dialogilla tai suurilla juonenkäänteillä pröystäile. Sen sijaan se on omalla tavallaan elegantti, elämää kunnioittava ja sen perusasioita kuvaava. Visuaalisesti leffa voi tökkiä välillä, samoin kuin mukanaan tuoma hiljaisuus voi tuntua oudolta. Mutta tarina on hyvin yleismaailmallinen ja siten varmasti sopii kaikille. Jos vain uskaltaa hidastaa hetkeksi ja heittäytyä leffan tunnelmiin, vierailu Punaisen kilpikonnan luona kannattaa. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Kesto: 1 tunti 20 minuuttia
Osastot: Animaatio, Kevyttä katseltavaa, Leffat