19-vuotias Andrew Neiman (Miles Teller) on päässyt opiskelemaan unelmiensa kouluun Shafferin konservatorioon, missä Andrew päättää omistaa elämänsä rumpusooloille ollakseen yksi parhaista. Siinä opiskelijaa ajaa eteenpäin hänen tunnevammainen opettajansa Terence Fletcher (J.K. Simmons), joka etsii myös uutta rumpalia bändiinsä. Flectherillä vain onkin hyvin visainen tapa kannustaa opiskelijoitaan, joka johtaa samanmukaisesti yhteenottoihin oppilaiden kanssa.
Ohjaaja Mr. Damien Chazelle on tehnyt pakkomielteisen elokuvan musiikille omistautumisesta oppilaan puolelta ja oppilaan eteenpäin piiskaamsiesta opettajan taholta siinä määrin, että elokuva on ehdokkaana tämän vuoden parhaan elokuvan kategoriassa Oscareissa. Ymmärrän (tai ainakin yritän) kumpaakin näkökulmaa. Mutta koska olen vain medicore, en tule koskaan ymmärtämään täysin tällaista omistautumista. Sen sijaanymmärrän kyllä hyvin sitä jazz-musiikkia mitä valkokankaalta tarjoillaan. Medicore soittajat erottuvat siinäkin lajissa omaksi joukokseen ja omasta musiikkihyllystäni löytyy vain niitä mielestäni parhaita, jotka ovat onnistuneet antamaan jotain jazzille. Elikä pitääkö tässä antaa sitten tunnustusta J.K. Simmonsin ilkeällä ja oppilaita alistavalla roolihahmolle?? Ehkä Fletcherin sanoissa, There are no two words in the English language more harmful than ‘good job´, on sittenkin jotain perää sen suuruuden tavoittelussa, vaikka sen moraalisesta arvosta voidaankin sitten olla montaa eri mieltä.
Näyttelijätyöstä J.K. Simmons on todellakin ansainnut kaikki saamansa kehut eri elokuva-alan kisoista (mm. Spirit ja Screen Actors Guild Award, BAFTA) ja voittonsa (Critic’s Choice ja Golden Globe) sekä tietenkin Oscar-ehdokkuutensa. Toivotan onnea kisoihin, sen lopputulosta odotellessa tyydyn ihailemaan sitä vimmaa, millä hän piiskaa oppilaitaan eteenpäin. Tunnustusta ansaitsee tietenkin myös Ms. Teller, joka ilmeisesti itse soitti rumpuja elokuvassa. Ainakin nuorella miehellä on rumpalin kokemusta, mutta pääseekö sillä samanlaiseen lopputulokseen mitä valkokankaalla nähtiin jää arvattavaksi. Sitä pohtiessa voi tyytyä nauttimaan valkokankaan rumpusooloista.
| Vimmalla itsensä voittoon |   |
|---|---|
| ja vähän muuallekin. Whiplash – ruoskanisku on todella nimensä arvoinen elokuva. Se keskittää tarinansa tiiviisti oppilaan henkiseen ruoskimiseen ja vähän fyysiseen pahoinpitelyyn, jolla hänestä haettiin sitä suuruutta, joka oli keskinkertaisen suorituksen takana. Vimman kuvaaminen niin oppilaan kuin opetajankin puolelta on hyvin onnistunutta ja osoittaa, että lahjakkuus ei yksin riitä, vaan huipun saavuttamiseen tarvitaan sitä perinteistä verta, hikeä ja kyyneleitä. Niitä kaikkia on elokuvassa tarjolla. Suosittelen rainaa kaikille musiikille sydämensä menettäneille sekä meille muillekin, jotka haluamme nähdä kovan työn tulokset. Whiplash on tiiviisti kuvattu, aiheeseen keskittyvä ja kaikkensa antava elokuva, joka ansaitsee tulla nähdyksi sekä kuulluksi. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa
Henkilöt: j.k. simmons, miles teller