VALIKKO

Viiru ja Pesonen: Paras joulu ikinä

Kuvahaun tulos haulle viiru ja pesonen paras joulu ikinä

Ta-daa, pakko tässä on tunnustaa olevansa Viiru ja Pesonen fani ihan kunnolla. Joten kun ensimmäiset trailerit uudesta Viiru ja Pesonen leffasta tulivat, niin samalla alkoi syvään huokailu. Tämä siitäkin huolimatta, että nyt vakokankaalla nähty elokuva on entisen lämmittelyä (Viiru ja Pesonen joulupuuhuissa, 2005) ja uudistamista. Ei se tee siitä leffasta kuitenkaan huonoa tai vähemmän ihastuttavaa. Pikemminkin on kiiteltävä tässä kohtaa myös Finnkinoa, kun se onnistui tuomaan kaiken tulevan jouluhössötyksen keskelle elokuvan, joka korostaa hyvää mieltä ja ystävien yhdessäoloa tavararöykkiöiden sijasta.

Ukko Pesonen lupaa kissalleen Viirulle parhaan joulun ikinä. Mutta mutkia tulee matkaan, kun Pesonen loukkaa jalkansa kuusenhaku reissulla eikä pysty hoitelemaan jouluvalmisteluja. Joulu meinaa nyt jäädä kokonaan järjestämättä, eikä asiaa auta se, että Pesonen ei suostu ottamaan apua vastaan naapurin ukolta Kososelta tai rouva Anttoselta. Viiru haluaa kuitenkin samanlaisen joulun kuin talon muilla asukkailla mukloilla on lattian alla.

Edellisestä Viiru ja Pesonen: Pikkukepposia ja suurta ystävyyttä (2014) onkin kulunut jo muutama vuosi. Pikkukepposten -elokuvan tavoin Paras joulu ikinä – elokuvasta voi pongailla viitteitä myös useampaan eri Viiru ja Pesonen kirjaa (ainakin Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita sekä Viirun ja Pesosen joulupuuhat). Toivottavasti hahmot luonut ruotsalainen Mr. Sven Nordgvist jatkaisi vielä tämän kaksikon seikkailujen kehittämistä niin, että raitahousuisen Viiru-kissanpennun ja hänen vanhan ukko-isäntänsä Pesosen keskinäisiä kommeluksia pääsisi vielä uudestaan seuraamaan. Joka tapauksessa leffa herätteli sisällä lämpimiä tunteita sen hahmoja kohtaan ja taidankin haaveille Viiru-kissasta unikaveriksi. Tämä tosi vaatisi ilmeisestikin keikan Ruotsimaalle, mutta onhan tässä valmiissa maailmassa aikaa.

Kuvahaun tulos haulle viiru ja pesonen paras joulu ikinä

Valkokankaalla elokuvaa vievät eteenpäin edeltäjäänsä paremmin jälleen tietokoneella luodut hahmot, oikeat näyttelijät ja edelleen ne PikkuKakkoen kulissit. Kulissit jälleen myös asettaneet rajoituksensa leffalle, mutta tällä kertaa ne toimivat pienen tilan suojissa. Ulkoilmakohtaukset ovat vakuuttavia, mutta joulu muodostetaan sinne talon sisälle ystävien ja omaisten kanssa. Ohjauksesta on vastannut Mr. Ali Samadi Ahadi, joka ohjasi myös edellisen Viiru ja Pesonen: Pikkukepposia ja suurta ystävyyttä – elokuvan. Ohajustyyli on parantunut edellisestä elokuvasta, mutta sen leväperäisyyden sijaan tämä leffa kyllä kärsii liiallisesta alleviivauksesta. Tämä siitäkin huolimatta, että mukana seuranneet nuoret katsojat totesivat ”tämän olleen todella hieno elokuva” (ja minäkö muka olen pikkuvanha??).

Leffa on selkeästi suunnattu lapsille ja lapsenmielisille. Siinä on paljon fyysistä huumoria, pientä ilkikurisuutta, tuppimaisuutta ja joulun hengen tavoittelua. Sen lisäksi se alleviivaa yliviivaus kynällä auttamisen ja avun vastaanottamisen merkitystä. Ehkäpä asia pisti minua niin kovasti silmään, koska olen suurinpiirtein yhtä innokas ottamaan apua vastaan kuin Ukko Pesonen, tai sitten sitä todellakin oli alleviivattu, ylikorostettu ihan liian paljon. Vähemmälläkin toistolla asia olisi tullut selväksi. Toisaalta joulu on sitä antamisen (ja vastaanottamisen) aikaa. Viiru ja Pesonen: Paras joulu ikinä onnistuu kuitenkin tavoittamaan jotain ihastuttavaa joulun tunnelman odottelussa ja joulun juhlimisessa. (Elokuvan viimeinen kohtaus, mikäli sitten istuit sinne tappiin asti, onkin varmaan useammalle aikuiselle enemmän tuttu kuin lapselle).

Kuvahaun tulos haulle viiru ja pesonen paras joulu ikinä

Viirusta ja Pesosesta on vaikea olla pitämättä. Tämä pienessä mökissä asuva omalaatuinen kaksikko täydentää toisiaan. Viiru on vallaton, ilkikurinen ja asioista lapsen lailla innostuva. Ukko Pesonen puolestaan päätyy yleensä keksintöjensä tekemisen yhteydessä pitämään huolta Viirusta. Kumpikin heistä on jääräpäinen ja samalla sympaattinen hahmo, joiden keskinäistä kemiaa ei voi olla huomaamatta. Keskinäinen nahina, huolenpito ja toisen elämän helpottaminen / täydentäminen heijastuu hyvin valkokankaan tällekin puolelle. Heidän seuraansa on helppo ja turvallista heittäytyä. Leffa on kiitettävä siitä, että se todellakin on lasten elokuva. Siellä ei ole (ihan sitä lopullista loppukohtausta) juuri mitään kiinnekohtaa aikuisten välillä tylsään maailmaan. Kyynisyys, kaksimielisyys ja alta lipan kerrotut vitsit loistavat poissaolollaan. Mukana on sen sijaan iso sydän ja sen aikaansaamat kommellukset kaksikon elämässä.

Kuvahaun tulos haulle viiru ja pesonen paras joulu ikinä

Anna ja ota vastaanwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
sopii hyvin elokuvan teemaksi. Leffa alleviivaa avun vastaanottamisen merkitystä, aina ei tarvitse selvitå itse ja ihmiset auttavat toisiaan ihan mielellään. Viiru ja Pesonen saavat joulunsa muutaman mutkan ja jääräpäisen kohtaamisen kautta. Värimaailma sitä odotellesssa on ihastuttava, tunnelma lämmin ja joulumielikin löytyy sen todella läheisen ihmisen / kissan kainalosta. Suosittelen elokuvaa kaikille Viirun ja Pesosen ystäville kaiken tulevan jouluhärdellin keskellä.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Stefan Kurt, Marianne Sägebrecht, Max Herbrechter

Suomenkieliset ääninäyttelijät: Johanna Viksten, Jukka Voutilainen, Jarmo Koski, Inkeri Wallenius

Kuvahaun tulos haulle viiru ja pesonen paras joulu ikinä

Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat
Kommentit

Vastaa