Suomen Lapissa Maarita synnyttää Lapin hangille pienen vauvan, joka nimetään Piritaksi. Lapsesta tehdään myös ennellinen joiku. Aikuiseksi kasvettuaan neito osallistuu porokilpailuihin ja voittaa siellä sydämen valitukseen Aslakin. Aslakin viettässä paljon aikaa pororeissuillaan Piritta tulee kotona levottomaksi ja hakee apua lemmenjuomia valmistavalta šamaani Tsalkku-Nillalta. Jotta loitsu toimisi Pirittan tulee uhrata Suurelle Seidalle ensimmäinen kohtaamansa olento. Se ikävä kyllä on Aslakin kotiporoksi antama valkoinen vasa. Loitsu meneekin pieleen ja Piritta muuttuu täydenkuun aikaan miehiä tuhoavaksi valkoiseksi vampyyri peuraksi. Edessä onkin peuravaino Lapin miesten jäädessä sen valtoihin.
Valkoisen peruran ohjauksesta on vastannut Mr. Erik Blomberg. Ohjaus oli niin vaikuttava, että valmistumisensa jälkeen elokuva nousi kotimaisten elokuvien klassikkolistoille Tuntemattoman sotikaan ja Komissario Palmu -elokuvien rinnalle ja pitää siellä yhä paikkaansa. Ohjaus on toki tiivistä ja pitää katsojan hyvin otteessaan elokuvan alusta sen loppuun. Tätä viehtymystä elokuvaan ei voi myöskään selittää vain elokuvan romantiikalla tai eksotiikalla, vaan mukana täytyy olla jotain muuta yleismaailmallisesti koskettavaa. Suomesta ei juurikaan ole tämän jälkeen noussut myös muita fantasiaelokuvia, ellei Lumikuningatarta, Rare Export-rainoja, Joulutarinaa ja Röllin seikkailuja lasketa tähän mukaan.
Valkoisen peuran musiikin takaa löytyy Mr. Einar Englund ja ihan syyllä. Vaskipuhaltimien ja rumpujen kannattamana musiikki kantaa läpi koko elokuvan hyvin vaikuttavalla ja juonta eteenpäin vievällä tavalla. Joidenkin mukaan se peilaa hyvin lappalaista sielunmaisemaa ja fyysisiä oloja. Mr. Englund itse kertoo perustaneensa elokuvan sävellykset lappalaisten joikuihin ja lauluihin. Leffa olisi varmasti toiminut aikoinaan myös mykkäelokuvana, sillä niin vähän ja niin keskeistä sen dialogi on.
Elokuva on aikoinaan koskettanut joitain muitakin kuin minua. Jotain erityistä ja poikkeuksellista tässä kotimaisessa elokuvassa on täytynyt olla. Itse olen nähnyt useita kotimaisia elokuvia, pidän vanhoista leffoista, mutta Valkoinen peura kummittelee yhä yhtenä vaikuttavimmista leffoista tässä pääkopassa. Ei siis yllätä, että se palkittiin vuonna 1952 Jussi-palkinnolla parhaasta naispääosasta, kuvauksesta ja musiikista. Menestystä tuli myös ulkomailla, missä Valkoinen peura palkittiin parhaana taruaiheisena elokuvana Cannesin elokuvafestivaaleilla vuonna 1953 ja Kultaisella maapallolla parhaana vieraskielisenä elokuvana vuonna 1956. Sen uudelleenfilmatisoinnista on puhuttu myös pitkään ja hartaasti, joten nähtäväksi jää miten siinä käy. Jos näin tapahtuu, onnistuuko uusi versio saamaan aikaan yhtä hyytäviä tuntemuksia kuin alkuperäinen ensi katselmuksella.
| Kotimainen kauhufantasia |    |
|---|---|
| joka jaksaa edelleen vaikuttaa korkealaatuisella tyylillään. Valkoinen peura ei ole menettänyt vaikutustaan vuosien kuluessa, vaan edelleen jaksaa hyydyttää musiikin, vaikuttavien maisemien ja vähäisen dialogin avulla. Leffassa eleillä, toiminnalla ja maisemakuvilla on suuri merkitys. Valkoinen peura on niin visuaaliesti kuin hengellisesti tosi kaunis. Vaikka en miksikään romantikoksi tunnustaudu, niin Valkoisen peuran kauhufantasia rakkauden tunnustamisessa osuu ja uppoaa kuin jalka hankeen. Mutta on toki myönnettävä, että aika ja aikuistuminen ovat vähentäneet sen jännittää vaikutusta. Nyt pystyn nukkumaan hyvin leffan jälkeen, eikä valkoisen peuran muodonmuutos jää kummittelemaan. Suosittelen leffaa kuitenkin kaikille vanhojen kotimaisten elokuvien ystäville, Valkoinen peura on aikansa vakuuttava teos. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Näyttelijät: Mirjami Kuosmanen, Kalervo Nissilä, Åke Lindman, Jouni Tapiola, Arvo Lehesmaa
Osastot: Historian siipien havinaa, Jännitys, Kevyttä katseltavaa, LeffatHenkilöt: åke lindman, arvo lehesmaa, jouni tapiola, kalervo nissilä, mirjami kuosmanen