VALIKKO

Tunteiden temppelit

Ohjaaja Mr. Jouko Aaltonen on tehnyt hyvän dokumenttielokuvan elokuvateatteraista. Aaah, oooh, iih. Ja samalla antanut tunnustusta niiden merkitykselle elokuvia rakastavien ihmisten keskuudessa. Voiko tämä pieni cinefilinen sydän (ja blogi) toivoa yhtään enempää. Käsikirjoittajat Toni Puurtinen, Henri Waltter Rehnström ja ohjaaja Jouko Aaltonen pitävät elokuvateattereita kokemusten ja tunteiden kohtauspaikkoina. En voisi olla asiasta enempää samaa mieltä. Elokuvan jälkeisessä keskustelutilaisuudessa ohjaaja Mr. Aaltonen totesikin elokuvien yhä omalla kohdallaan vievän miehen laajaan 10-vuotiaan tunneskaalaan uusien kokemusten ja elämysten avulla. Ihastuttavaa. Itse jäin miettimään sitä, että millaista tunneskaalaa mahdan kokea, kun välillä käyn elokuvissa vain nollaamassa aivot tai jättämässä ne salin ovella narikkaan. Idioottisen leffan katsominen toimii joskus parhaiten kai niiden kaikkien tunteiden tyhjentämisessä, että voi alkaa täyttää pollaansa taas uusilla tuttavuuksilla.

Dokumentti lähtee hieman hitaasti käyntii ja etsii tovin esitysmuotoon ainakin tämän katsojan päässä. Asiaa avaa keskustelutilaisuus, missä ohjaaja Mr. Aaltonen kertoo dokumentin etenemisen olevan enemmän toisiinsa sopivia paloja kuin kronologista etenemistä. Kun tähän heittäytyy mukaan, voi enää vain ihmetellä kuinka paljon hyviä haastatteluita tai mielenkiintoisia elokuvateattereita jäi ”leikkaamon lattialle”. Niistä voisi hyvinki saada ”Kotimaisen elokuvateatterin historia osa 2” -rainan Eikä se olisi lainkaan liikaa, sillä tähän mennessä suomalaista elokuvateatterihistoriaa on käsitelty valkokankaalla viimeksi noin kymmenen vuotta sitten.

Tunteiden temppeleissä elokuvasalien lisäksi oman osuutensa valkokangasajasta saavat niissä töitä tekevien ihmisten kertomukset sekä tietenkin elokuvateattereiden tuotantoa kovasti käyttäneet ihmiset. Nämä sisältävät muistoja, haaveita ja elokuvien eloon herättelemisen tunteita. Painopiste on erityisesti 35 mm:n filmin käytön katoamisesta sekä sen korvautumisesta uudella teknologialla. Tunteiden temppelit näyttää millainen vaikutus elokuvilla on ollut omaan tunneilmaisuumme. Leffateatterissa on hyvässä yhteishengessä eletty mukana valkokankaan tapahtumia jännittäen, unelmoiden, rakastaen tai peläten. Elokuvan katsominen yhdessä muiden kanssa on kuin saman unen jakamista siitäkin huolimatta, että jokainen katsoja reagoi siihen omalla tavallaan.

Tunteiden temppeleistä ei voi kirjoittaa mainitsematta filmimuutoksen lisäksi muutosta elokuvasaleissa. Leffoilla oli omat kulta-aikansa, jolloin leffateattereita löytyi tiheään, ajan kuluessa, viihteen siirtyessä yhä enemmän kotisoffille alkoi myös leffateattereiden häviäminen. Niistä on tullut muun muassa biljardisaleja, kuntosaleja tai uskonnollisia paikkoja. Valkokankaalla nähdään myös paljon arkistomateriaalia elokuvateattereiden menneisyydestä, niiden rakennusten historiasta ja ihmisten suhteesta niihin. Elokuvaa on kuvattu muun muassa Kuopiossa, Vaasassa, Turussa, Helsingissä, Joensuussa, Jalasjärvellä ja Ylistarossa, joten nyt sitten vain tuttuja paikkoja bongailemaan. Sekä pohtimaan sitä, että mistä mahtaa löytyä se mielenkiintoisin kotimainen leffateatteri: saunasta, navesta vai mistä? Siinä missä suomalainen on rakentanut saunan lähes minne tahansa, niin mikään ei näytä olevan esteena myös leffateatterin sijoittamista uuteen ja erilaiseen ympäristöön.

Leffasalien fyysisestä muutoksesta huolimatta on ihana todeta, että elokuvakulttuuri ei ole kuitenkaan kuolla kupsahtamassa television, videonauhureiden tai digitalisoitumiskehityksen jälkiaalloissa. Sen sijaan maastamme löytyy Finnkinon ulkopuolelta sinnikkäästi elokuvia rakastavia ihmisiä, jotka haluavat jakaa tätä elämystä muille pienempien ja paikkakunnallisten elokuvasalien avulla. Yhteisöllisyys elokuvan jakamisessa jaksaa yhä vetää ihmisiä leffasaleihin. Onneksi. Ja tällä hetkellä elokuvateattereille meneekin ihan hyvin. Leffojen katsojamäärät ovat nousussa niin kotimaisten kuin ulkomaalaisten elokuvien kohdalla. Se mitä tulevaisuus ja alati muuttuva tekniikka sitten tähän vaikuttavat jää nähtäväksi.

Ohjaaja Mr. Aaltonen toteaa elokuvien säilyttävän suosionsa. Viime aikaisten trendien mukaan leffateattereiden suosio on jopa kohentumassa. Ehkäpä tähän vaikuttaa se sosiaalinen, yhteisöllinen kokemus jonka ne tarjoavat. Kotisoffalta voi toki piipahtaa useammin jääkaapilla, mutta se ei tarjoa samanlaista yhteisöllistä tunnetta minkä elokuvasalissa saa. Hyviä todistuksia tästä ovat elokuvat, joihin jonotetaan lippuja reippaasti etukäteen. Nyt vain kovasti toivon samanlaista kohtaloa ohjaajan uudelle projektille: suomalaisista orjamarkkinoille. Tämä dokumentti toivottavasti löytää toivottavasti joskus valmistuessaan tiensä myös isommille valkokankaille. Se avaisi kansakunnan historiaa niin mielenkiintoisella tavalla, että sinne minäkin olisin valmis jonottamaan leffalippua.

Suomalaisen elokuvateatterin historiawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
tiiviissä muodossa, joka nostaa pinnalle tunteita puolesta ja vastaan elokuvista ajankäyttökeinona. Ennen television valtakautta suurta ja ihmeellistä maailmaa tuotiin tavallisten tallaajien nähtäväksi elokuvien avulla. Nykyään kaikki on tosin, mutta siitä huolimatta olisi hyvä pitää mielessä elokuvateattereiden historia. Vaikka niiden valtaa ihmisten ajankäytöstä on haastettu säännöllisesti, niin siitä huolimatta niiden antama yhteisöllinen kokemus tuntuu vakuuttavat maksavat katsojat yhä uudestaan ja uudestaan. Suosittelenkin tähän dokumenttiin perehtymistä, omien leffakokemusten muistelemista ja elokuvateattereiden arvostamista. Niissä pyörivät rainat antavat meille kuitenkin mahdollisuuden suuriin tunteiden ilmaisuihin tai aivojen narikkaan heittoon.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Osastot: Dokumentti, Historian siipien havinaa, Kevyttä katseltavaa
Kommentit

Vastaa