VALIKKO

This Is Where I Leave You – Tänne minä sinut jätän / Seitsemän sietämättömän pitkää päivää

This Is Where I Leave You -elokuvassa Altmanin perheen sisarukset joutuvat palaamaan kotiinsa isänsä kuoleman jälkeen äitinsä Hillaryn (Jane Fonda) tueksi ja turvaksi viettämään viikon kestävää lähisukulaisten suorittamaa Shiva- suruaikaa. Sama teema on nähty ja kuultu jo elokuvassa August: Osage County, mutta elokuva on kokemisen arvoinen jo hieman erilaisen lähestymistapansa vuoksi. Nyt nähdyssä elokuvassa Altmanin perheen aikuiset lapset Judd (Jason Bateman), Wendy (Tina Fey), Philip (Adam Driver) ja Paul (Corey Stoll) omaavat kaikki kuitenkin omat ongelmansa ja asenteensa sisaruksiaan kohtaan.

Suruprosessia suorittavien sisarusten lisäksi valkokankaalla nähdään heidään elämäänsä vaikuttamassa hyvinkin sekalainen joukko entisiä puolisoita ja exiä. Heitä edustavat muun muassa Wade (Dax Shepard), Penny (Rose Byrne), Annie (Kathryn Hahn), Tracy (Connie Britton),  Quinn (Abigail Spencer) ja Horry (Timothy Olyphant).

Ohjauksesta on vastannut Mr. Shawn Levy, joka on hankkinut lähinnä komediallisia kannuksiaan muun muassa elokuvien Just Married (2002), Night at the Museum (2006), What Happens in Vegas (2008), Date Night (2010), Real Steel (2011) ja The Internship (2013) parissa. Miehet elokuvat eivät ole suoranaisesti olleet mitään naurupläjäyksiä, vaan mukaan on  saatu vaihtelevalla menestyksellä hieman syvällisempääkin sanomaan. Tästä huolimatta hyppäys elokuvaan This Is Where I Leave You on mielestäni suuri. Joskin on tunnustettava, että tämä komediallinen draama on myös uskollinen ohjaajansa tyylille. Elokuva pohjautuu taiteellisin vapauksin Mr. Jonathan Tropperin saman nimiseen teokseen vuodelta 2009. Ohjaaja oli niin ihastunut Tropperin dialogiin, että hän päätti säilyttää siitä merkittäviä osia myös elokuvassa, vaikka romaani käsittääkseni meni muuten tiukan seulan läpi antaen ohjaajalle paljon taiteellisia vapauksia.

Kirjassa Judd (Bateman) saa merkittävämmän roolin asioiden läpikävijänä ja niiden muutosten vaikutuksena hänen elämäänsä. Valkokankaalla taiteelliset vapaudet puolestaan keskittyvät tasapuolisemmin kaikkiin Altmanin sisaruksiin ja heidän kykyynsä käsitellä erilaisia kriisejä yhdessä. Ohjaajan Mr. Levyn käsittelyssä nämä Altmanin perheen sisarusten kokemat ongelmat saavat kuitenkin suhteellisen kevyen lähestymistavan, missä huumoria tungetaan mukaan poikkeuksellisiin kohtiin.

Näyttelijäsuoritukset ovat pääasiallisesti hyvin onnistuneita ja valkokankaan kemia toimii perheen sisarusten kesken tehden perheestä lähes tulkoon uskottavan. Tämä auttaa omalta osaltaan viihtymään perheen parissa välillä vähän groteskista huumorista huolimatta. Jossittajille kerrottakoon, että elokuvaan pohdittiin muita näyttelijöitä nyt nähtyjen Altmanin sisarusten tilalle Mr. Batemanin rinnalle. Jokainen voikin miettiä tykönään millainen elokuva olisi ollut, jos Altamanin perheen muut jäsenet olisivat olleet Zac Efron, Malin Akerman, Leslie Mann, Jason Sudeikis ja Goldie Hawn.

Perhe on pahinwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
tai ainakin tarjoaa ne riemukkaimmat naurut. Altmanin perheessä mikään ei ole normaalia ja äidin määräämän viikon kotiarestin aikana tämä tulee hyvin selville. Ohjaaja Mr. Levyn on pyrkinyt tekemään aikuisten komedian, mutta jos valkokakaan vastuullisin hahmo on pieni lapsi ohjaajan tulee yrittää ensi kerralla hieman enemmän. Tästä huolimatta This Is Where I Leave You lunastaa paikkansa viihdyttävänä elokuvana ja varmasti löytää katsojansa. Suosittelen elokuvaa kaikille kevyen komedian ystäville, jotka nauttivat sen näkemisestä, miten jollakin perheellä voi mennä vielä kehnommin kuin omalla.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

 

Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa
Henkilöt: , , , , ,
Kommentit

Vastaa