VALIKKO

The Good Dinosaur – Kunnon dinosaurus

Animaatio kunnon dinosauruksesta kertoo vaihtoehtoisen tarinan dinosauruksille maapallolla. Se esittää kysymyksen siitä, mitä sitten tapahtuikaan, jos dinosaurukset eivät olisi hävinneet sukupuuttoon? Olisiko meillä takapihalla jättimäinen lemmikki? Animaatiossa apatosaurus Arlo joutuu eroon vanhemmistaan ja sisaruksistaan jääden seikkailemaan yhdessä ihmispojan kanssa. Tämä onkin tarpeen, sillä siihen asti Arlo on saanut lähinnä nauttia sisarustensa kiusanpidosta. Edessä onkin uuden tuttavuuden luominen ja siinä samalla jotain uutta itsestään ja ystävyydestä oppiminen.

Leffaan on syytä varautua nessupaketilla, sillä siinä on omat herkät kohtansa, jotka voivat aiheuttaa tipan silmään yhdelle jos toisellekin. Leffa myös osoittaa, että elämä on julmaa eikä kaikki aina suju suunnitelmien mukaan. Perheen pienemmille nämä hyvinkin ”heikot sortuu elon tiellä” -kohtaukset voivat olla rankkoja. Mutta onneksi leffa ei jää märehtimään niissä vaan porskuttaa reippaasti eteenpäin jännitystä mukavasti luoden.

Elokuvalla on omat mielenkiintoiset knoppinsa. Elokuvantekijät ovat halunneet painottaa sitä, mitä dinosaurukset edustavat tänään ja millaisia stereotypioita niihin liittyy. Kunnon dinosaurus -leffan tarkoituksena onkin osoittaa, että miltä tuntuu olla dinosaurus ja miltä tuntuu olla dinosauruksen kanssa. Mutta se onkin sitten lähes ainoa dinosauruksellinen fakta, sillä muutoin pakka menee suhteellisen sekaisin sen suhteen miten eri dinot käyttäytyvät. Perheen dino-faneille tässä on paljon sulateltavaa. Tämän lisäksi perinteinen lemmikkisuhde menee uusiksi. Aikuisena katselina tästä uusien piirteiden esille tulemisesta nauttii ihan omalla tavallaan.

Visuaalisesti hyvä dinosaurus on kaunista katseltavaa ja silmä lepää luonnon kuvauksessa. Animaatio kisailee tasavertaisesti tässä kohtaa oikeiden dokumenttien rinnalla ja välillä on vaikea uskoa, että  kyse on todellakin kokonaan animoidusta rainasta. Varsinkin luonnon ja veden kuvaaminen ovat järisyttävän todellisen tuntuisia. Käsittääkseni animaattorit viettivät valioaikaa Wyomingissa tutustumassa luonnon kauneuteen ja hakemassa inspiraatiota itselleen. Tämä todellakin kannatti eikä minua yhtään yllätä se, että Kunnon dinosaurus napsii itselleen elokuva-kisojen ehdokkuuksia tasaiseen tahtiin.

Parhaimmillaan Pixarin elokuvat ovat juonellisesti mielenkiintoisia (Toy Story), tarjoavat uusia tuttavuuksia (Ratatouille) mielenkiintoisissa ympäristöissä ja esittävät tunnelatauksia (Inside Out), joihin koko perhe voi kiinnittyä. Joidenkin mielestä Kunnon dinosauruksen kanssa on varmasti ongelmia näissä kaikissa kohdissa, vaikka se esittää hieman erilaisen lähestymistavan dinosaurusten kohtaloon. Uskon elokuvan katsojien joko saavan siitä kunnon kiksit tai sitten kokeneensa heittäneen rahansa hukkaan. Mutta tuskin mitään puolitien oivallusta tulee olemaan, itse päädyin tutun kuuloisen tarinan keskellä nauttimaan huikeista maisemista, mielenkiintoisista uusista rooleista sekä sen perinteisen perheen ja ystävien tärkeyden merkityksen kuvaamisesta.

Perheen ja ystävien merkityswww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
sekä siinä samalla itsensä löytämisen tärkeydestä. Kunnon dinosaurus on alleviivattu ja kuvitettu täyteen tärkeitä asioita, jotka eivät nyt ihan suoraan rymistele silmille, mutta eivät siitä kyllä kovin kaukanakaan ole. Tarina on varmasti kaikille tuttu jo aiemmistakin animaatiosta, mutta tällä kertaa mukana on kuitenkin mielenkiintoisia sovellutuksia, jotka varmasti löytävät tiensä lasten leikkien leffan ulkopuolella. Suosittelen elokuvaa koko perheelle, aikuiset voivat äimistellä animatatoreiden taitoja ja perheen pikkuväki ikäraja huomioiden voivat nauttia Arlon seikkailuista.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Osastot: Animaatio, Jännitys, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Kommentit

Vastaa