The Fighter perustuu tositapahtumiin kahden nyrkkeilylle sielunsa menettäneen veljeksen elämässä 1990-luvulla. Dickie ”The Pride of Lowell” Eklund (Christian Bale) menestyi suhteellisen hyvin nyrkkeilyn parissa, ja pääsi mätkimään Sugar Ray Leonardiakin jossakin vaiheessa (mistä käytiin sitten polemiikkia, että tuliko tyrmäys, vai kaatuiko sokeri-Ray omiin jalkoihinsa). Dickien elämään nyrkkeilyn tilalle tuli kuitenkin aika nopeasti kokaiini ja sen liitännäisongelmat saattaen Dickien vankilaan. Dickien istuessa vankilassa hänen velipuolensa ”Irish” Micky Ward (Mark Wahlberg) jatkoi treenaamista ja menestyikin siinä yllättäen. Dickiestä tuli velipuolensa valmentaja, joka pakotti hänet jatkamaan nyrkkeilyä, vaikka Micky haaveilikin kehästä poispääsemisestä. Näin siis todellisuudessa ja taiteellisin vapauksin valkokankaalla.
http://www.youtube.com/watch?v=2BlOPYsQQuM
The Fighter ei kuitenkaan ole tyypillinen urheiluelokuva, eikä tyypillinen nyrkkeilyelokuva. Joten jotain mielenkiintoista siinä on pakko olla, kun meikäkin sen kävi katsastamassa, vaikka olen aika anti-nyrkkeilyfani. Elokuvalle on kuitenkin annettava tunnustusta siitä, että se kuvattiin autenttisilla paikoilla Lowellin kaupungissa. Mr.Balen rooli Dickeyn kengissä on herättänyt runsaasti huomiota. Välillä on pohdittu onko hän yhdistänyt kaikki pakolliset maneerit saman pusakan sisään? Laihduttanut liikaa leffaa varten? Vai mitä. Joka tapauksessa hän on onnistunut siinä määrin (olen sitten satasella ihan samaa mieltä), että pääsi tavoittelemaan parasta miessivuosa Oscaria tänä vuonna. Ja sen hänelle kyllä oikeasti soisi. Mr. Bale moottoriturpana, jolla on vikkelät jalat vie kyllä jokaista kohtaustaan kuin pässiä narussa, ottaen osuutensa siinä myös varsinaiselta pääosan näyttelijältä Mr. Wahlbergilta. Moottoriturpalle vastapainona Mr. Wahlberg puolestaan on kuin kivestä veistetty esitys. Tuntematta alkuperäisiä ihmisiä on vaikea sanoa, kuinka todellisia nämä ilmaisut ovat. Mutta lopussa esitetyt todelliset veljekset antavat hieman suuntaan ja voipi ollakin, että roolihahmot eivät niiiiiiin paljon todellisuudesta eroa.
Mr. Wahlberg varmasti tekee parhaansa pärjätäkseen rainan pääosassa, hän ikävä kyllä tosiaan jää heti kättelyssä toiseksi elokuvan sivuhahmoille. Ei siis mikään ihme, että juuri ne sivuhahmot ovatkin kohdanneet kunniaa ja kunnon kohoitusta matkalla omaan maineeseensa. Mr. Bale kuihtuvana ja vanhoissa muistoissa elävänä nyrkkeilijätähtenä ja veljesten äitiä näyttelevä Ms. Melissa Leo huomoitiin jo kultaisen maapallon palkinnoissa elokuvaa tukevissa sivurooleissa ja sama nimitystrendi jatkui myös vuoden Oscareihin sivuosaehdokkuuksina. Voisikin melkein väittää, että raina lepää Mr. Balen ikiliikkujan lisäksi naisten varassa. Ms. Leo poikien harppu (siis todellakin kääkkä) äitinä on sokea rakkaan poikansa huumehöyryiselle elämälle ja uskoo vankasti tämän uuteen maailmanvalloitukseen ja Ms. Amy Adams Mickeyn ihastuksena Charlenena laukoo sellaisia ”totuuksia”, jotka voisi heikompia hirvittää. Toisaalta tuollaisessa perhepotretissa on kivaa, että joku edes sanoo asioita ääneen.
| Hyvä draamaleffa |  |
|---|---|
| Mikä määrittää kunnon draamaa? Urheiluelokuvaa? Mielenkiintoista katsottavaa? Joku arvioija totesi The Fighter elokuvasta, että sitä on helppo seurata ja siten elokuva toimisi vallan hyvin myös tv-ohjelmana, jossa olisi kärryillä heti – riippumatta siitä, missä vaiheessa sitä alkaisi seuraamaan – alussa, keskellä ja lopussa (jotenkin tulee Kauniit ja Rohkeat mieleen tästä vertauksesta), sekä tietäisi mitä seuraavaksi tapahtuu. Ehkä niin, itse kuitenkin kannatan sen koko leffan katsomista. Nyt The Fighter rainan yhteydessä katsojan vastulle jää päättää se kuinka tärkeänä urheilu(??) elokuvassa pidetään juonen ennalta-arvattavuutta, tai onko kyseessä lainkaan urheiluleffa. Itse asiassa enemmän painottaisin sitä urheilun ulkopuolella olevan elämän kuvausta tämä elokuvan kuvaamisessa. Siinä miten ohjaaja on keskittynyt kehonkieleen, eleisiin ja totuuksien esittämiseen on enemmän sanomaa kuin yhdessäkään nyrkkeilyhanskassa koko leffan aikana. Leffa ottaakin hyvin kantaa siihen, että jokainen meistä voi olla sen oman elämämme sankari – kehän sisä- ja ulkopuolella, kunhan vain olemme valmiit kantamaan siitä vastuun. Tästä kaikesta huolimatta se on hauska, vie mukanaan, tarjoaa kunnon nauruja ja välillä jopa hieman urheiluakin. The Fighter raina säilyy mielessä suhteellisen pitkään, eikä yllätä, että raina kisaa myös parhaan elokuvan Oscar pystistä. Head-body-head! | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Koitin tässä kovasti miettiä sellaisia nyrkkeilyelokuvia, joissa olisi ollut jokin ”oikea” tarinan sen nyrkkeilyn lisäksi, ja voi veljet, kun homma meni vaikeaksi. Mieleen pulpahti vain kaksi, kun pakolliset Rockyt poisti lopullisesta listasta. Mieleen nousseet rainat olivat Cinderalla Man (2005) – Russell Crowe mätkii menemään ja Million Dollar Baby (2004) – Clint Eastwood ohjaa ja näyttelee yhdessä Hilary Swankin kanssa. Ehkä Fight Club (1999) elokuvan voisi laittaa vielä listan lopulle, mutta enemmän kuin nyrkkeilyä, se kertoo Brad Pittin ja Edward Nortonin tappelukerhoista. Mutta mikään näistä elokuvista ei vedä vertoja The Fighter-rainalle, koska edellisistä poiketen se tarjoaa katsojalle urheiludraamaa ilman sokerikuorrutusta. Kun sinne kakun sisään sitten katsoo, niin vastaan tuijottaa arki, josta on hohto kaukana ja arjen ihmiset ovat sittenkin ihan tavallisia pulliaisia.
Osastot: Draama, Toiminta/äksönpläjäysHenkilöt: amy adams, christian bale, mark wahlberg