VALIKKO

The Expendables 2 – Kertakäyttöiset, osa 2

Mr. Stallone on koonnut jälleen massiivisen määrän testosteronia tursuavaa äijäenergiaa valkokankaalle samaan elokuvaan. Lisäksi elokuvan ympärillä on liikkunut edeltäjänsä, Expendables 1:n, tavoin hurjia huhuja siitä, kuka kenties olisi vielä ollut tulossa mukaan esitykseen, jos aikataulut vain olisivat osuneet yhteen. Ehkäpä se tarkoittaa, että Expendables 3 on sitten tulossa parin vuoden sisällä.  Ja siinä voitaisiin nähdä näitä, nyt poissaolollaan loistavia näyttelijöitä. Elokuvan merkeissä Mr. Stallonen on kuulemma lähestynyt ainakin,valkokankaalla pullistelevien uroiden lisäksi seuraavia miehiä: Mr. Charlie Sheen, Mr. Nicolas Cage, Mr. John Travolta ja Mr. Antonio Banderas. Näiden miesten kohdalla on pakko kysyä – ainakin itseltään – mikä heitä rainaan osallistumisessa oikein houkuttaisi. Varhainen eläkkeelle jääminen? ’Anna kun vaari näyttää’ -asenteen osoittaminen? Toisaalta Mr. Stallone on rooleja hahmotellessaan halunut lähestyä erityisesti niitä näyttelijöitä, jotka eivät ole vielä onnistuneet löymään itseään läpi tämän tyylilajin genressä – ja nyt siihen olisi vielä mahdollisuus. Se kyllä selittäisi asiasta aika paljon.Yksi potentiaalinen syy mukaan haluamiselle voi olla tietenkin se, että valkokankaalla örisevä äijäporukka hakkaa mennen tullen Marvelin Avangerit. Mr. Stallone olisi ihan hyvin voinut nimetä elokuvansa myös Arsekickers Assemble:ksi – Perseeseen potkijoiden kokoontumisajot, sillä niin paljon klassista lättyyn lätkimistä valkokankaalta tursuaa alas katsojien päälle.

’Track them, find them, kill them’ – Barney Ross. Siinäpä tämän elokuvan juoni on erittäin tiiviisti esitettynä. Ja kun sen tiedostaa, voi oikeasti keskittyä tähän kevyeen viihteelliseen mätkimislinjaan, mitä 1980-luvun lihassankarit meille tarjoilevat. Joskin herkkiksille on sanottava, että se veri roiskuu ja rapa lentää sitten lähes koko elokuvan ajan aina alkuminuuteista lähtien. Mutta se ei haittaa pullistelevista lihaksista ja nokkelista lauseista nauttimista. Homma hoidetaan kotiin perinteiseen tapaan – klassikoita käyttäen (muutenkin kuin roolituksessa).

Expendables 2:ssa CIA-miehen Mr. Churchin (Bruce Willis) antama helppo keikka menee pieleen (taas), pienentäen Expendables joukon väkimäärän. Asiaa ei tietenkään voi hyväksyä ja joukko lähtee omalle henkilökohtaiselle kostoretkelleen Jean Villainia (Jean-Claude Van Damme) vastaan. Barney Ross (Sylvester Stallone) saa mukaansa tälle reissulle vanhat kaverinsa Lee Christmasin (Jason Statham), Toll Roadin (Randy Couture), Gunnar Jensenin (Dolph Lundgren) ja Hale Caesarin (Terry Crews).  Näiden lisäksi taitojaan valkokankaalla esitettelevät edelleen Ying Yang (Jet Li) sekä uusina tuttavuuksina Billy the Kid (Liam Hemsworth), Booker (Chuck Norris), Trent Mauser (Arnold Schwarzenegger) ja Maggie (Yu Nan). Tilien tasoitusta vastapuolen kanssa tällä porukalla ei tunnu hidastavan mikään. Ei edes se, että vastapuolella on hallussaan jättiläismäisiä plutoniumpötkäläitä. Ja tämä on varmaakin yksi syy, miksi Mr. Stallonen tarjoamasta Expendables rainasta ei voi olla pitämättä. Tällä kertaa kääntäjät ovat pitäneet paremmin varansa ja suurempia lapsuksia ei ole luvassa.

Ohjaaja Mr. Simon Westille ryminän kanssa selviämisen pitäisi olla tuttua jo historian siiviltä, sillä mies ohjannut muun muassa sellaisia rymistely-klassikoita kuin Con Air (1997), Lara Croft: Tomb Raider (2001) ja The Mechanic (2011). Ja ohjaaja itse hihkuikin onnesta saadessaan samoihin toimintakohtauksiin kolme kovaa nimeä: Stallonen, Williksen ja Schwarzeneggerin, pelkän satunnaisen juttelun sijasta. Kohtaus missä miehet laittavat lentoterminaalia uuteen uskoon, nostatti myös omat niskakarvani pystyyn – wau, tuota on vaikea toistaa. Suosittelen sen nauttimista kaikille! Miehet astelevat aseineen kuin huippumallit cat-walkille, mutta tekevät malleja paremman lopullisen vaikutuksen katsojiinsa.

Joskin tässä samaan hengenvetoon on myönnettävä, että The Expendables 2:n ei ole ihan edeltäjänsä veroinen. Ehkä olisi sittenkin ollut parasta, että Mr. Stallone olisi pitänyt nyrkkinsä pystyssä myös käsikirjoitusvaiheessa. Elokuvan dialogi on toki juuri niin sujuvaa kuin toimintaleffalta voi odottaakin, mutta ei koko tuotos ei yllä ykkösen tasolle. Ehkä käsikirjoituksesta vastanneet herrat David Agosto ja Ken Kaufman ovat olleet liian täpinässä pappa-kaartilaisten paikallaolosta ja siten keskittyneet liikaa heidän aiempien on-linersiensa esilletuomiseen nykyisen elokuvan komiikan esittämisen sijasta. Näiltä viitteellisiltä vihjauksilta hahmojen aiempiin elokuviin ei voi kerta kaikkiaan välttyä ja katsoja päättäköön itse, miten hauskia ne oikein ovat. Tässä muutama klassinen esimerkki:

  • Crews antaa aseen Schwarzeneggerille: If I don’t get this back, you’re terminated.
  • Willis toteaa Schwarzeneggerille: You’ve been back enough. I’ll be back. Mihin toinen puolestaan vastaa: Jippi-kay-jee.

Barney ja palkkasoturitwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
osoittavat, että kaiken testosteronin keskeltä löytyy myös jonkinlainen juoni, joka on saatu ängettyä mukaan elokuvaan. Samalla he myös osoittavat, että rakkaussuhdetta vanhanaikaiseen äksönpläjäys-elokuvaan on vaikea hävittää. Hemmot valkokankaalla ovat todellakin vanhanaikaisia toimintasankaereita, missä liialliselle teknologialle ei ole tilaa ja mikä parasta, he myöntävät sen myös itse. Elokuvassa 1980- ja 1990-luvun toimintasankarit pääsevät valloilleen massiivisten muskelien, isojen aseiden ja yksinkertaisten lauseiden kanssa. Voiko siitä olla pitämättä? Valkokankaalla vaikuttavasta testosteroni määrästä ei voi olla vaikuttumatta. Se puskee päälle joka otoksessa ja jättää hien pintaan. Elokuva arvioinnin näkökulmasta on todettava, että The Expendables 2:sta ei voi ottaa liian tosissaan, liiallinen ryppyotsaisuus pilaa leffanautinnon, joka muuten nousee hyvin esille tästä B-tyylisestä rymistelystä ja viittauksista sankareiden aiempiin elokuviin. Minä kiitän ja kumarran sekä jään odottamaan potentiaalista jatko-osaa. Jokainen joka tietää, millaista hervotonta läppää, paperin ohutta juonta ja non-stop toimintaa on luvassa elokuvan aikana ei todellakaan pety. Aivot ovella narikkaan ja menoksi.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Barney Ross: No worry katsojat. Meitä ikävaareja alkaa olemaan sen verran, että Expendables sarja jatkuu varmasti. Tuodaan kehiin vähän nuoria tuttavuuksia, mutta pidetään pääasiallisesti hauskaa vanhojen kamujen kesken.

 

Osastot: Leffat, Toiminta/äksönpläjäys, Väkivalta
Kommentit

Vastaa