VALIKKO

Solo: A Star Wars Story – Solo

Kuvahaun tulos haulle han solo film poster

Tässä kohtaa on varmaan paras myöntää, että en ole mikään Star Wars -fani. Minulle on osunut se toisen tähtitieteellisen sarjan Star Trekin seuraaminen (ja osa syy siihen on varmasti herroissa Carl Urban, Simon Pegg ja Chris Pine). Mutta uusin Han Solon traileri vaikutti tosi hauskalta = ei liian pelottavalta, joten leffaanhan sitä oli sitten suunnattava.

Valkokankaalla tavataan siis nuori Han, josta tulee karkumatkan aikana Han Solo ja hän pyrkii elämään itsenäistä elämää muista riippumatta. Mutkia tulee kuitenkin matkaan, mutta se ei haittaa, koska niiden mukana Hanin elämään tulee mukaan myös Chewbacca. Sekä tietenkin myöhemmin Millennium Falcon -alus.

Pääosissa pyörivät herrat Alden Ehrenreich ja Joonas Suortamo suoriutuvat rooleistaan hyvin. Kunniaan ja hehkutusta on annettava myös Donald Gloverille. Mutta ennen kaikkea Mr. Ehrenreichille, koska Mr. Harrison Fordin saappaisiin on ollut varmasti vaikea astua. Paineista huolimatta hemmo on onnistunut hyvin ja tämä oli itselleni jopa myönteinen yllätys. Nuori Han Solo kasvaa varmasti omaan renttuuteensa tämänkin miehen mukana, mikäli elokuvia seuraa lisää. Suomen näkökulmasta hattua on myös nostettava Mr. Suortamolle hyvästä mimiikasta ja lämmönsietokyvystä. Tuon karvoituksen sisällä on taatusti ollut lämmin. Heidän lisäksi valkokankaalla valioaikaa saa viittoineen kaikkialla lieuhuva salakuljettaja Lando Calrissian. Välillä hemmo vaikuttaa varastavan koko shown yhdessä peltiystävänsä kanssa. Ja mikäli uudet Star Wars -rainat olisivat näin hauskoja, niitä voisi katsella ihan omaksi ilokseenkin.

Samoin erikoistehosteet ovat todella vakuuttavia. Ja itse pidin kovasti tästä pohjustustarinasta Han Sololle. On toki myönnettävä, että Trekkifanina StarWarsin seuraaminen on jäänyt vähiin ja siten on vaikea todeta, antaako leffa mitään uuta todellisille Starwars-faneille. Sen etenemistahti toi myös mieleen uusimman Lara Croftin. Jotenkin vaikuttaa siltä, että hollywoodlandiassa on pyritty löytämään jonkinlaista kultaista keskitietä elokuvien toiminnallisuuden / väkivaltaisuuden / jännittävyyden / elokuvan etenemisvauhdin kohdalla. Leffan pitäisi sopia lähes koko perheelle ja se tapahtuu juuri näiden asioiden kustannuksella. Toimintaa toki on, mutta siitä vaikutetaan tekevän enemmän pullamössön pehmeää tai sitten juonen jännittävyyttä on hilattu alaspäin sitä myös pehmentävin keinoin. Tosi toiminnan ja jännityksen fanit kärsivät tästä, taatusti. Mutta sitten me muut, jotka olemme tähän asti syöneet omat ja naapurin kynnet leffasalissa nautimme tästä enemmän. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan on vaikea sanoa, koska kansahan äänestää kassajonoissa.

Tämä on sinänsä mielenkiintoista. Vaikka leffa eteneekin rauhallisemmin eteenpäin kuin esimerkiksi viime vuosina nähnyt Star Wars -rainat, niin siitä huolimatta sillä on kyllä välillä sata lasissa. Tästä tahdista puolestaan kärsivät useat sivuhahmot, jotka jäävätä paperinohueksi ja satunnaisiksi tuttaviksi. Se on sääli, nyt katsoja kiitää Millenium Falconin tavoin tilanteesta toiseen ja koittaa vaan kasata siinä välillä näkemäänsä. Ohjaajalla olisi saanut olla enemmän kanttia tiivistää tai panostaa joihinkin kohtauksiin. En usko, että Solo olisi siitä kovinkaan paljon kärsinyt.

Rakas sisareni kysyi, että millainen leffa oli. Kysymyksen taustalla oli ajatus siitä, että sillä oli ollut tarjolla jo kaksi eri ohjaajaa, ennen kuin Mr. Ron Howard otti leffan raakileesta kopin ja teki siitä elokuvan. Vastaukseni oli, että ihan asiallinen. Useamman kokin kokkailut eivät siinä ainakaan kovin pahasti näkyneet. Ja jos näkyi, niin 250 miljoonan taalan budjetti on ne kyllä aika hyvin peitellyt. Laracroftmaisena se ei saavuta sitä Star Wars -jännitystasoa mitä aiemmat elokuvat ovat olleet, mutta lunastaa varmasti silti paikkansa sarjan elokuvien joukossa. Solo on toimiva kesäleffa ja tutustuttaa varmasti uusia faneja tähän avaruudelliseen seikkailuun.

Han Solon syntytarinawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
joka ei sinänsä tarjoa varmaankaan kovin paljon uutta tosi faneille. Meille muille Solo on juuri sopiva kesäleffa, joka esittelee miten Han ja Chewie löysivät toisensa sekä saivat käsiinsä Millenium Falconin. Valkokankaalla tapahtuu paljon, mutta samaan aikaan hyvin perheystävällisesti. En tiedä onko tämän leffan pehmentäminen hyvä asia vai ei. Tosifanit voivat tässä kohtaa nikotella, mutta näin se varmasti sopii paremmin lähes koko perheelle. Näyttelijät tekevät hyvää työtä ja leffa pohjaa jopa seuraavaa mahdollista rainaakin. Suosittelen Soloa kaikille Star Wars -elokuvista kiinnostuneille ja meille muille, jotka haluamme kurkata siihen maailmaan. Positiivista on se, että aika leffan parissa kului todella nopeasti.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Alden Ehrenreich, Woody Harrelson, Emilia Clarke, Donald Glover, Thandie Newton, Phoebe Waller-Bridge, Joonas Suotamo, Paul Bettany

Kesto: 2 tuntia 15 minuuttia

Osastot: Jännitys, Kevyttä katseltavaa, Leffat, Sci-fi, Seikkailu
Henkilöt: , , , ,
Kommentit

Vastaa