Elokuva alkaa hyvällä fraasilla katumisesta (tässä kohtaa kiitos käsikirjoittajille). New Yorkiin palaava kirjailija Max pohtii, että on vain kahdenlaista katumista. Ihminen katuu sitä, mitä on tehnyt ja sitä mitä ei tehnyt, kun siihen oli mahdollisuus. Ja tähän tiivistyy myös koko elokuvan henkinen juoni. Fyysisesti paikalla nähdään kirjakiertueella oleva Max, joka on saapunut New Yorkiin puhumaan ja tapaamaan vaimoaan Claraa. Paikan päällä hän järjestää tapaamisen myös entisen hellunsa Rebeccan kanssa. Lyhyeen viikkoon mahtuu paljon jahkaamista, menneen ja nykyisyyden yhteensovittamista sekä omien valintojen kanssa elämistä.
Elokuvan nimi tulee Montaukin pieneltä paikkakunnalta, jonne Max ja Rebecca suuntaavat pohtimaan suhteensa menneisyyttä ja tulevaisuutta. Tuulinen ja eristynyt paikka sopii tähän hyvin, sillä se vaikuttaa samanlaiselta kuin heidän entinen suhteensa on ollut 17 vuotta aiemmin. Toisaalta paikka sopii hyvin myös välillä paikallaan polkevaan rainaan, joka etsii sitä loppuhuipennustaan.
Ohjaaja Mr. Volker Schlöndorff on tehnyt todella hidaaaaas tempoisen leffan, joka jostain kumman syystä jaksaa kuitenkin kiinnostaa. Se voi toki johtua a) hyvistä näyttelijävalinnoista, b) yllättävästä lopusta tai c) oikeasti mielenkiintoisesta tarinasta. Apua omalla tavallaan vakuuttavassa tarinassa hän on saanut käsikirjoittajalta Mr. Cólm Toibínilta. Leffa on saanut innoitteensa Mr. Max Frischin novellista ja näille kaikille herroille on yhteistä lainailu vähän sieltä sun täältä tarinankerronnassa. Mutta ei se tarinaa haittaa. Mutta paluu asiaan, yksi syy leffan omaan koloon sopimiseen on varmaan se, että meillä jokaisella on varmasti ne omat montaukkimme tavalla tai toisella. Tässä joutui itsekin pohtimaan sitä, että mikä se mahtaa olla suhteeni entisiin miehiini elämässä. Sinne mahtuu sexää, vexää, texää ja ihan tavallista exää. Jos nyt herrat A., J. Tai I. satutte tätä lukemaan, niin varmasti tunnistatte itsenne moisista lyhenteistä. Näissä merkeissä toivotan teille kuitenkin antoisaa loppuelämää.
Leffaa on verrattu aikuisten / ikääntyneiden Before Sunset – rainaan, mutta tässä ei mielestäni voitaisi olla enempää väärässä. Toki tässä puhutaan kauniissa maisemissa ja pääpari joutuu tahoillaan kohtaamaan merkittäviä päätöksiä. Mutta mitään muuta yhteistä edellä mainittuun rainaan ei oikeastaan ole kuin kahden entisen rakastetun uudelleen tapaaminen. Enemmänkin leffa painottaa Maxin haahuilua kahden naisen välillä, joita hän kumpaakin rakastaa (ilmeisesti, tai ainakin jotain mielikuvaa tässä rakastamisessa) jollakin tavalla.
| Romanttinenko draama |    |
|---|---|
| tai sitten vain jotain, joka pyrkii pintaa syvemmälle. Luulisin katsojan intensiteetin, menneiden rakkaussuhteiden ja nykytilan vaikuttavan siihen, miten paljon leffasta pitää. Kuten todettu, meillä kaikilla on varmasti ne s/v/exämme ja omat pohdintamme siitä, mitä olisi tapahtunut, jos.... Mutta jossittelu ei auta nykyajassa ja menneiden valintojen kanssa pitää elää. Max yrittää kuitenkin kumpaakin yhtä aikaa aika onnettomalla tuloksella. Leffa etenee rauhalliseen tahtiin, se ei ihan vie unten maille ehkäpä juuri sen tasalaatuisen vuoksi, mutta mitään toimintapläjäystä siitä ei saa irti. Sen sijaan suosittelen sitä kaikille, jotka ovat haahuilleet omassa elämässään ennen nykyiseen pisteeseen päättymistä. Leffan jälkeen jäi yllättäen aika suruisan yksinäinen olo, ja tämä todellakin yllätti. Sillä valkokankaalla ei mitään nyyhkydraamaa nähdä. Ehkäpä se potkaisi käyntiin omat pohdinnat näistä kahdesta katumisesta. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Näyttelijät: Stellan Skarsgård, Susanne Wolff, Nina Hoss, Niels Arestrup, Isioma Laborde-Edozien
Kesto: 1h 46 min
Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa, LeffatHenkilöt: nina hoss, stellan skarsgård, susanne wolf