VALIKKO

Queen – Hungarian Rhapsody

Vuonna 1968 perustettu englantilainen rock-yhtye Smile ei päässyt kovin pitkälle maailman valloituksessaan. Sen bravuurina voi pitää Pink Floydin keikan lämmittelyä lokakuussa 1968 ja Mr. Freddie Mercuryn hankkimista riveihinsä. Smilen hymy hyytyi vuonna 1970, ja sen jäänteistä muodostettiin seuraavana vuonna enemmän kansainvälistä kuuluisuutta kerännyt Queen. Sen yhden ja ainoan oikean Queenin riveissä esiintyivät herrat Freddie Mercury (laulu, piano, kosketinsoittimet), Brian May (kitara), Roger Taylor (rummut) ja John Deacon (basso). Yhtye ikävä kyllä saavutti ennenaikaisen loppunsa Mr. Mercuryn poistuessa maailmasta aidsin uuvuttamana vuonna 1991. Mutta onneksi meille on tarjolla näitä palautumismahdollisuuksia historiaan, sillä Freddien äänelle ja karismalle ei löytynyt vertaista jatkajaa Queenin riveissä.

Konserttitaltioinnissa meitä ilahduttivat alla listatut biisit, joista osa löytänyt tiensä myös valkokankaalle elokuvien pariin (leffablogihan tämä on, joten pakko tässä sitä yhteyttä on jollakin tapaa etsiä). Queenin biisejä elokuvissa on esiintynyt vuodesta 1978 lähtien, jolloin maailmaa pääsi ilahduttamaan ensimmäisen kerran klassikko We Will Rock You FM-elokuvassa ensimmäisen kerran. Solistin Mr. Freddie Mercuryn (1971 – 1991) vaikutusvallan aikana tuttuja kappaleita löytyy useammasta eri elokuvasta. Biisit ovat joko mestarin itsensä esittämiä tai cover-kappaleita, niin tai näin, niin mahtivaikutuksilta ei voi välttyä. Ja samalla voi haikaillen sekä huokaillen todeta, miten sääli se on, että maestro ei ole enää meitä ilahduttamassa lavakarismallaan ja mahtipontisella äänellään.

One Vision, Tie Your Mother Down, In the Lap of the Gods, Tear It Up, A Kind of Magic (Highlander – 1986)

Under Pressure (Stepmon – 1998; The Heartbreak Kid – 2007), Who Wants To Live Forever (Highlander – 1986), I Want To Break Free

How I’m Here, Love of My Life, Tavaszi szél vizet áraszt, Is This The World We Created, Tutti Frutti, Bohemian Rhapsody (Wayne’s World – 1992), Hammer To Fall, Crazy Little Thing Called Love (the Break-Up – 2006; Crazy, Stupid, Love – 2011)

Radio Ga Ga, We Will Rock You (The Mighty Ducks – 1994; Big One – 1997; Any Given Sunday – 1999; The Pacifier – 2005), Friends Will Be Friends, We Are The Champions (Revenge Of The Nerds – 1984; High Fidelity – 2000; Chicken Little – 20005; What Happens In Vegas – 2008)

Konsertissa esitettyjen kappaleiden lisäksi ainakin myös biisit The Show Must Go On (Moulin Rouge! – 2001) ja Another One Bites The Dust (Small Soldier – 1998; Iron Man 2 – 2010) ovat löytäneet itsensä valkokankaalle. Mr. Leonard Cohenin tavoin Queenilta vaikuttaa valikoituvan tietyt klassikot valkokankaan valloitukseen, jotka sopivat useampaan kuin yhteen elokuvaan. Hyvä niin, ja vielä parempaa on se, että niitä lauluja kuullaan edelleen. Hyvän musiikin taika ei ole hävinnyt minnekään.

Nyt valkokankaalla 115 minuuttiin oli koottu todellinen Queen-fanin survival-paketti, joka vuoden 1986 Magic Tour-konserttitaltioinnin lisäksi tarjosi noin 25 minuutin edestä rockumentarya kunnon kiertuepaketin tekemisestä. Konsertin merkittävyyttä aikoinaan nosti myös se, että se tapahtui niin sanotun rautaesiriipun takana, aikana, jolloin Berliinin muuri oli vielä pystyssä ja länsimainen musiikki saatettiin kokea viranomaistahojen mielestä aikamoiseksi hapatukseksi. Unkarin Budabestin Népstadionilla oli kuitenkin 80,000 totaalifania osoittamassa viranomaisten mielipidettä vääräksi.

Ja kuten Mr. Mercury ohjelmassa toteaa, hänen tehtävänsä on ottaa yleisönsä. Mitä nopeammin hän saa yleisön haltuunsa, sitä nopeammin hän tuntee hallitsevansa tilanteen. Ja voin kyllä hyvin uskoa, että se takarivin saparopäinen tyttökin on ihan otettu Mr.Mercuryn esiintymistaidoista. Itse tyydyn harmittelemaan sitä, että en itse koskaan päässyt Queenin keikalle. Mutta onneksi musiikki jatkaa elämänsä DVD:llä ja CD:llä.

 

 

Osastot: Dokumentti, Leffat
Kommentit

Vastaa