VALIKKO

Pitch Perfect 2 – Kovaa ja korkealta 2

Naisten a-cappella ryhmästä kertova elokuva Pitch Perfect (2012) on saanut jatko-osan! Ihanaa! Mikään ei estä nauttimasta tämän tyttöryhmän a-cappella laulutaidosta, paitsi ehkä liian vähäiset laulelut. Jatko-osa oli odotettavissa jo edellisen osan yllätyksellisesti hyvän taloudellisen menestyksen vuoksi. Pitch Perfect takoi taaloja kotiin yli sadan miljoonan taalan verran, joten paineita jatko-osan menestymiseen oli nyt olemassa useita. Tähän liittyy mielenkiintoinen knoppi jatko-osaa ajatellen. Kotitanteen ulkopuolella Pitch Perfect menestyi parhaiten Saksassa ja tatta-daa, mistä tulee tässä jatko-osassa Bardem Bella’s ryhmää vastaan kisaava suuri ja mahtava lauluryhmä? Das Sound Machine – ryhmä yhdessä vetäjänsä Valkyrien (Birgitte Hjort Sorensen) kanssa tulee Saksasta!

Pitch Perfect 2 –elokuvassa a-cappella lauluryhmä Barden Bellas pääsee esiintymään Kennedy Centeriin presidenttiparille. Ohjelmistoon tulee kuitenkin yllättävä ohjelman muutos Fat Amyn (Rebel Wilson) taholta, jonka vuoksi Bellas ryhmä joutuu pannaan Amerikan mantereella sekä luopumaan mestaruudestaan. Edessä onkin kansainväliseen kilpailuun osallistuminen ja sitä kautta tittelin tavoittelu uudestaan. Sitä kuitenkin hidastaa Becan (Anna Kendrick) toiveet tehdä omaa uraansa Bellas-ryhmän ulkopuolella. Tilannetta tulee ryhmän hankalimmalla hetkellä auttamaan uusi laulujakyky Emily (Hailee Steinfeld), joka on aina haaveillut ryhmään kuulumisesta. Mukana kisassa ovat kuitenkin myös vanhat tutut Chloe (Brittany Snow), Stacie (Alexis Conrad), Cynthia-Rose (Ester Dean), Lilly (Hana Mae Lee) ja Jessica (Kelley Jakle).

Perinteiseen tapaan juoni tietenkin pitää sisällään mahdollisuuden erilaisiin a-cappella esitysten pitämiseen eri paikoissa ja eri mittasuhteissa. Katsoja ei voi kuin nauttia tästä kaikesta. Ja samalla muistaa, että onneksi kyse ei kuitenkaan ole mistään musikaali-esityksestä, vaikka perinteistä suohon laulamista harjoitetaankin – tätä olisin halunnut niiiiiiin lisää. Esitetty musiikki on kuitenkin mukaansa tempaavaa, vaikka ei onneksi ihan korvamadoksi muutukaan.

Verrattuna ensimmäiseen osaan Pitch Perfect 2 on kaikin puolin edeltäjäänsä massiivisempi, äänekkäämpi, energisempi ja jatko-osaksi jopa parempi. Hyvä kovaa ja korkealta lauluryhmä!! Ja mikä mielenkiintoista, leffa sen kun paranee loppuaan kohden. Tämä on sinänsä aina ihastuttavaa, sillä esimerkiksi Step Up –elokuvat ovat osoittaneet, että jatkuva suohon laulaminen / tanssiminen on välillä uuvuttavaa katsottavaa eikä sen ympärille osata rakentaa riittävästi uutta ja mielenkiintoista juonta. Mutta viakka leffa on hyvä ja mukana ja musikaalinen, niin samanlaista ensimmäisen osan euforiaa se ei omalla kohdallani kuitenkaan onnistunut täyttämään.

Ohjaajapuikoissa tahtia on lyönyt ensimmäistä kertaa Ms. Elizabeth Banks, joka tekee elokuvassa myös pienen sivuroolin. Naisille suunnattu kevyt komedia, jonka päähahmoina ovat aktiiviset naiset on kaiken puolin hyvä ja turvallinen keino aloittaa ohjausura. Ohjaaja on selvästi tiennyt, mitä maksava yleisö haluaa ja on tarjonnut sen heille – hyvää musiikkia ja kevyttä komediaa. Tämä naiskeskeisyys jättää kuitenkin katsojan samalla pohtimaan elokuvan syvällisempää sanomaa. Bellas-ryhmän jäsenten avulla se osoittaa median vaateet naisille osin humoristisella tavalla, mutta niiden sisäistäminen vaatii elokuvan katsojalta riittävän hyvää itsetuntoa ja uskoa omiin taitoihinsa. Samanlaista piilotettua (tai oikeastaan aika selvää) rasismia on havaittavissa myös selostajina toimivan kaksikon (Elizabeth Banks ja John Michael Higgins) taholta, joiden kommentit ovat järjestään rasistisia / seksistisiä / homofobisia. Mutta kun nämä kaikki laittaa taakseen, voi elokuvasta todeta, että Bellas-ryhmän seurassa viihtyy oikein hyvin.

Laulua ja elämääwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
ja sen kuuluisan oman itsensä löytämisestä. Pitch Perfect tarjoilee jälleen kerran hyviä a cappella esityksiä, vaikka suohon laulamista jäin kovasti kaipaamaankin. Leffa toimii kuitenkin hyvänä kesäleffana, se jättää katsojalleen hyvän mielen ja innoituksen a cappella -esityksiä kohtaan. Koko näyttelijäkaarti tekee tasalaatuista työtä ja etsii siinä samalla omaa keskinäistä säveltään. Suosittelen leffaa kaikille Pitch Perfect -elokuvan ystäville, niille jotka haluavat katsoa elokuvia naisten välisestä ystävyydestä ja siinä samalla kuulla hyviä kappaleita.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Osastot: Kevyttä katseltavaa
Henkilöt: , , ,
Kommentit

Vastaa