VALIKKO

Pina 3D

Elokuvan nimi tulee tanssiryhmän Wuppertal Tanztheater Pina Bauch nimestä. Dokumentti oli alkuperiään tarkoitettu kuvaamaan maailmallakin menestystä nauttineen tanssiryhmän esitystä ja elämää. Mutta elokuvasta tuli sen sijaan kunnianosoitus sen johtajalle Ms. Pina Bauchille, joka menehtyi yllättäen syöpään (sai diagnoosin vain viisi päivää ennen kuolemaansa). Tästä johtuen dokumentin ohjaaja Mr. Wim Wenders oli alun perin valmis lyömään hanskat tiskiin ja lopettamaan työn tekemisen. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt vaan Wupperthalin tanssijat saivat ohjaajan tekemään dokumentistä eräänlaisen muistokirjoitukset edesmenneestä taiteellisesta ohjaajastaan. Nyt esitykset puhuvat enemmän kuin sanat, eikä se ole ollenkaan paha juttu, sillä nyt tanssitaitelijat ilmaisevat omien esitystensa kautta oppimansa ja kiitollisuutensa Ms. Bauchille.

Elokuva / dokumentti koskettaa jonnekin syvälle sisään. Sitä on sitten vaikea sanoa, että johtuuko sen tanssiryhmän taiteellisen johtajan Ms. Bauchin tekemistä koreografioista, joissa oli rohkeasti yhdistelty modernia tansia, kokeilevaa teatteria ja perinteisiä tanssimuotoja. Dokumentissa nähnyt esitykset ovat ehkä enemmänkin kokonaisvaltaista performanssia kuin pelkkiä tanssiesityksiä. Joten jos tavoitteena on perinteisen tanssiesityksen näkeminen, Pinan voi ehkä ohittaa. Suosittelen siitä huolimatta liitettyjen klippejen katsomista ja päätöksen tekemistä vasta sen jälkeen.

Dokumentissä nähdään otteita Ms. Bachin kuuluisimmista esityksistä, joista neljää näytetään eniten. Dokumentin aloittaa Le sacre du printemps, jossa esiintymislavalle on kaadettu useampi kuormallinen maata. Esityksen idean aukeaminen kesti tovin samoin kuin sen huomaaminen, että tanssijoiden liikkeet ovat tietoisesti kaikkea muuta kuin kevyitä. Mullan päälle ei ilmeisestikään tehdä samanlaisia tanssahduksia kuin puhtaalla lavalla. Esityksen sanomaa pohtiville pikkuvinkkinä voinen vihjaista sen koskevan uhraamista (tai näin ainakin päättelin). Seuraava klippi kuvaa esityksen harjoituksia.

Toinen lähes kokonainen esitys oli melankolinen Café Müller , jossa näyttämöllä olevilla tuoleilla on myös suuri merkitys. Le sacre du printempsiin verrattuna kahvilaan sijoittuva performanssi on myös hyvin raadollista liikkeiltään, hienotunteisuus ja kenties balettiin usein yhdistettävä liitävyys on kaukana tästä tanssijoiden esittämästä etsinnästä ja syöksyilemisestä ympäri lavaa. Pakostakin joutui miettimään viimeistään dokumentin tässä vaiheessa, että saa olla aikamoinen tekniikkataituri, ettei ole mätkinyt itseään mustelmille päivän esityksissä. Ms.Bauchilla oli kuulemma tapana se, että lavaa ei täytetty liiallisilla tavaroilla. Esitykseen liittyvä tuolien määrä on siis poikkeuksellisen runsas Ms. Bauchin teoksiin. Toisaalta päämäärättömyydessä juoksemista ja sokeana törmäilemistä voi olla vaikea kuvata ilman, mene ja tiedä.

Kolmas valkokangasaikaa saada esitys on Kontakthof. Siinä esiinty eri ikäisiä tanssitaiteiljoita. Ja kaikista näistä neljästä esityksestä tämä oli se haastavin ymmärtää. Ehkä siitä saa jotain syvempää ymmärrystä irti hamassa tulevassa, mutta nyt jäi lähinnä miettimään puhtaisen kynnen alusten merkitystä performanssin esittämisessä. Kontakthofille on kuitenkin annettava tunnustusta siitä, että se antaa mahdollisuuden tanssijan tanssitaitojen esittämiselle – ainakin jollakin tasolla. Trailerissakin nähtävä ihmisten päälle hyökkäys on osa esitystä ja omalta osaltaan varmaan yksi vaikutttavimmista performanssikohtauksista koko Pina dokumentissa.

http://www.youtube.com/watch?v=EPcgyd0euUo

Dokumentti loppuu Vollmond esitykseen, missä koko lava tultii. Lavalla on vain iso kivi ja paljon vettä. Eturivissä istuneita käy ihan oikeasti sääliksi. Mutta samaan aikaan oli todella ihastuttavaa seurata veden elementtien merkitystä ja mukaan ottamista performanssiin. Joten tieto siitä, että Ms. Bauchin hyvinkin omalaatuisista esityksistä yleisö on joskus kävellyt ulos – syystä tai toisesta, ei yllätä. Itse en ole mikään tanssihirmu, ja odotukset taiteellisesta 3D-dokumentistä olivat sen mukaiset. Mutta maailma kyllä imaisi mukaansa ja mikäli ikinä tulee mahdollisuus päästä livenä seuraamaan Wupperthalin esityksiä, ilmottaudun jonotuslistalle.

Ohowww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Pina dokumentti yllätti erittäin myönteisesti. Vaikka välillä myönnän, että seurasta riippuen, jotkut läheisistä ihmisistäni olisivat voineet todeta elokuvan olleen todellakin yhtä piinaa... (aivan, tarkoitin juuri sinua).....Itse kuitenkin pidin dokumentistä. Syy lienee siinä, että esitykset nostavat niin hyvin sanattoman ilmaisun voiman omaan luokkaansa. Tällöin se pakotti jollakin asteella pohtimaan myös sitä, mitä omalla sanattomalla käytöksellään ilmaisee itsestään sekä miten muut sen kokevat. Sanoilla voi peittää kovinkin paljon, kosketus ja liike sen sijaan ovat sitä raadollisempia ja rehellisempiä. 3D:n lisääminen tähän performanssiin toi esityksissä todella hyvin esille sen, mitä en ole pitkään aikaan nähnyt 'oikeiden' esittäjien töissä valkokankaalla (siis hollywoodlandian tuotannoissa). Ehkä elokuvia tekevät ihmiset voisivat käydä opintomatkalla Pinan tehneen tiimin luona. Tätä voisi oikeasti mennä uudestaankin katsomaan ja ihmettelemään ja oppimaan siitä, mitä kaikkea tanssillisella performanssilla on meille annettavana.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Osastot: Dokumentti, Taide-elokuva
Kommentit

Vastaa