VALIKKO

Oz, the Great and Powerful – Oz, suuri ja mahtava

untitled-2

Suuri ja mahtava Oz sijoittuu aikaan ennen The Wizard of Oz -elokuvaa (1939). Kansasissa vuonna 1900 Mr. Oscar ’Oz’ Diggs (James Franco) hankkii elantoaan Baumsin veljesten sirkuksessa taikurina. Vilperttipuolensa vuoksi Diggs joutuu kuitenkin pakenemaan paikalta kuumailmapallolla. Pallo joutuu voimakkaan tornadon pyörteisiin, minkä jälkeen Diggs löytää itsensä Ozin ihmeellisestä maasta, mistä elokuvan päätarina varsinaisesti alkaa. Ozin maa odottaa ihmeellistä ja suurta taikuria saapuvaksi ongelmiensa ratkaisemiseksi, joten kansalaiset pitävät Diggsiä sellaisena, eikä mies itse suoraan kovin kovaan tätä oletusta vastaan huutele. Vastassa olleet kolme eri noitaa: etelän hyvä noita saippuakuplia puhalteva Glinda (Michelle Williams), omaa paikkaansa etsivä lännen Theodora (Mila Kunis) ja idän Esmerald kaupunkia hallitseva Evanora (Rachel Weisz), tuovat elokuvaan sitten ne omat haasteensa ja Diggsin tehtäväksi jääkin erottaa hyvikset ja pahikset toisistaan ennen kuin se on liian myöhäistä Ozin kannalta.

Ohjaaja Mr. Sam Raimi on tunnettu Spider-Man (2002, 2004, 2007) elokuvista ja omista päähänpinttymyksistään. Miehellä on esimerkiksi tapa sijoittaa oma keltaisen autonsa, Oldsmobile Delta 88 jokaiseen elokuvaansa. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten se löytää tiensä Ozin ihmeelliseen maailmaan – itse en sitä onnistunut bongaamaan, ellei se sitten ollut alussa mustavalkoisessa osuudessa. Lisäksi Mr. Raimin elokuvissa on tyypillisesti erittäin tarkkoja lähiotoksia sekä taka-alalta äkillisesti etualalla pongahtelevia kamerakulmia (sekä tietenkin päinvastoin). Mr. Raimi on kuitenkin tällä kertaa halunnut tehdä koko perheen elokuvan ja tässä on mielestäni onnistuttu hyvin. Tosin myönnän samaan hengenvetoon, että elokuva oli itselleni enemmän visuaalisesta tykityksestä nauttimista, kuin varsinaista tarinan seurantaa.

oz-great-powerful-mila-kunis-james-franco

Amerikkalainen kirjailija Mr. Lyman Frank Baum (1856 – 1919) kirjoitti aikoinaan reilut 50 teosta, joista suurin osa käsitteli Ihmeellisen Ozin historiaa. Teoksillaan hän pyrki tuomaan ihmisten ilmoille samanlaista sadunmaisuutta mitä on tavattavissa muun muassa Grimmin veljesten ja Hans Christan Andersenin tuotannosta. Ja tästä täytyy miehelle kyllä nostaa hattua, sillä hän pyrki myös määrätietoisesti pois niin suuresta väkivallan kuvauksesta moraalin oppimisen nimissä, mitä esimerkiksi Grimmin veljesten kirjoissa oli. Tästä huolimatta Mr. Baumin teokset eivät ole mitään pullamössö-tarinointia, kuten nyt myös tästäkin elokuvasta huomataan – huolimatta siitä, että Ozin ihmeelliset ihmiset eivät varsinaista tappelunujakoita saa harjoittaa.

2013020859601877

Miten nyt nähty elokuva sijoittuu sitten suhteessa siihen kaikkien tuntemaan ja perinteiseen Dorothyn matkaan Ozin ihmemaassa (The Wizard of Oz, 1939). Hmm…. leffa on tavallaan sen pohjustusta, mutta ei kuitenkaan ole. Ehkä se on enemmän kunnianosoitusta Mr. L. Frank Baumsin alkuperäiselle tarinalle, joka on nyt vapaasti kaikkien käytettävissä. Ja sitä kautta valkokankaalla nähdään, miten se Ozin ihmeellinen taikuri oikeasti sai alkunsa. Käsikirjoittaja Mr. Mitchell Kapner otti noin 40 % alkuperäiseen tarinaan sirotelluista asioista tähän mukaan ja loput sitten mielikuvituksestaan. Pohjamateriaalina hänellä onkin ollut lähes 20 novellia Ozin ajoista. Ja näin saatu tarina miehestä, joka haluaa olla suuri ja mahtava, vaikka ei oikein edes ymmärrä mitä se tarkoittaa, sai hyvän pohjan.

"OZ: THE GREAT AND POWERFUL" Rachel Weisz ©Disney Enterprises, Inc. All Rights Reserved.

Näyttelijät tekevät hyvää työtä ja on vaikea kuvitella muita Mr. Diggsin rooliin, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut muun muassa herrojen Mr. Robert Downey Junior ja Johnny Depp keskuudessa (ainakin joidenkin huhujen mukaan). Mutta Mr. Franco on kuin tehty itsekkään, omia etujaan ajavan ja mieltään tuulen mukana muuttavan Ozin rooliin. Myös noitien roolitus oli sujuvasti kohdallaa, mutta eniten kyllä hellyin lentävän apinan, Finleyn, kohdalla.

oze

Yritystä oivalliseen tarinan kerrontaanwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
mutta itselleni ihmeellisestä Ozista jäi kyllä päällimmäiseksi kokemukseksi visuaalinen vaikuttavuus, joka kattaa elokuvan alusta loppuun. Mukana on toki sitä Mr. Baumsin yritystä moraalisesta toiminnasta, mutta tätä ei mitenkään alleviivata – ainakaan kovin pahasti. Elokuva arvioinnin näkökulmasta Ihmeellisestä Ozista on todettava sen sopivan lapsille, lapsenmielisille ja niille, jotka pitivät uusimmasta Liisa Ihmemaassa -elokuvasta. Itse jäin odottelemaan jotain vielä suurempaa ja mahtavampaa juonen / tarinan kerronnan kohdalta, eikä sitä tullut. Päädyin myös miettimään, että elokuva aukeaa paremmin myös niille, jotka arvostavat tai edes ymmärtävät alkuperäistä teosta. Itse en siihen joukkoon kuulu. Suosittelen leffaa kaikille visuaalista elämystä hakemille, se tarina tulee siinä sitten kaupan päälle, mutta on vaikea uskoa, että tästä leffasta nousisi samanlaista klassikkoa kuin aihetta aiemmin käsitellyt elokuva oli.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.



Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , , ,
Kommentit

Vastaa