VALIKKO

Mielensäpahoittaja

Mielensäpahoittaja -elokuva perustuu Mr. Tuomas Kyrön luomaan hahmoon. Ensimmäisen kerran paperilla suomalaisia tuntemuksia Mielensäpahoittaja pääsi ilmaisemaan vuonna 2010 oman nimisessä kirjassaan. Tätä ennen syviä pohdintoja mielensä pahoittamisesta oli saatu kuulla Ylen Radio Suomen lyhytkuunnelmasarjassa. Mikäli mieltäsi et elokuvan myötä pahoittanut suosittelen kirjastoon suuntaamista ja Mielensäpahoittajan etsimistä. Tarjolla pitäisi olla ainakin kirjat: Mielensäpahoittaja (2010) ja Mielensäpahoittaja ruskeakastike (2012) sekä tietenkin äänikirjana, jos haluaa jatkaa Mr. Antti Litjan kuuntelemista. Mielenkiintoista olisikin tietää, miten mielensä jatkuvasti pahoittava hemmo tästä oikein jatkaa ja mikä häntä seuraavasti ripoo.

Mielensäpahoittajan ohjauspuikoissa on tahtia marisemiselle lyönyt Mr. Dome Karukoski. Miehen aiemmissa elokuvissa näyttelijöitä on ollut suhteessa enemmän, joten olikin mielenkiintoista nähdä, miten näin pienen piirin komediallinen tuotos oikein onnistuu. Mieltään ei kuitenkaan tarvinnut pahoittaa. Ja tämän elokuvan jälkeen jään myös mielenkiinnolla odottamaan ohjaajan seuraavaa rainaa Tom of Finland, joka on jo nyt saanut joitakin tahoja pahoittamaan mielensä.

Elokuvassa Mielensäpahoittaja (Antti Litja) purkaa sydäntään jossain Hämeen sydänmailla niin emännälleen (Petra Frey), pojalleen (Ilkka Fross) kuin miniälleenkin (Mari Perankoski).  Tämä mies voi pahoittaa mielensä ihan mistä vaan olipa kyse sitten arkielämästä tai maailman muista tapahtumista. Kaiken purnauksen keskellä edessä on kuitenkin myös muutto kaupunkiin miniän nurkkiin pojan jäädessä hoitamaan isänsä asioita maaseudulle. Tästä maaseudun ja kaupunkielämän yhteentörmäys-kurssista onkin sitten otettu kaikki irti mitä saadaan. Siinä sopassa mielensä pahoittaa yksi jos toinenkin, mutta samalla opitaan, että eri sukupolvilla on erilaiset tavat osoittaa sitä osaamistaan ja rakkauttaan.

Kaikkien narisevien marisijoiden elokuvawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Suomalaiset ovat suuressa määrin rynnänneet katsomaan mielensäpahoittajaa ja hyvä niin. Kotimainen elokuva tarvitsee katsojia, jotka tulevat katsomaan hyviä elokuvia. Tämä sijoittuu mielestäni sinne jonnekin keskipaikkeille. Toki ymmärrän, että kirjoista ei ihan kaikkea saa irti, mutta jotain syvällisempää mielensäpahoittamista olisin kaivannut. Nyt elokuva keskittyy esittelemään sitä, mitä eroja on kaupungissa ja maaseudun perukoilla asumisessa. Se kertoo, mistä arvostuksen asiat nousevat ja miten vaikea on välillä ymmärtää toista, joka ei jaa samaa tietopohjaa. Osata voi paljon muutakin kuin sitä Escortin huoltamista. Mielensäpahoittajassa on toki paljon hyvää kotisoffapsykologian silmin katsottuna, se on hauska, esittelee hyvin suomalaista kulttuuria ja tarjoaa sen onnellinen lopun. Suosittelen elokuvaa kaikille Mielensäpahoittajan ystäville ja helppoja nauruja hakeville. Elokuvan jälkeen jokainen voi itse todeta, että mistä sen mielensä oikein kannattaa loppujen lopuksi pahoittaa ja mistä ei.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin.”

Kotimaisia elokuvia on tulossa vielä tälle vuodelle elokuvateattereihin. Oman suosikkinsa voi valita seuraavista ja kantaa samalla roposensa kotimaisen elokuvan kannattamiseksi sinne leffateatterin suuntaan.

  • Palsa 12.9.2014

  • Monsterimies 26.9.2014

  • Ulvilan murhamysteeri 3.10.2014

  • Vadelmavenepakolainen 3.10.2014

  • Muumit Rivieralla 10.10.2014

  • He ovat paenneet 17.10.2014

  • Lomasankarit 31.10.2014

  • Ruotsalainen hetki 7.11.2014

  • Tuulensieppaajat 21.11.2014

  • Nightmare 2 3.12.2014

  • Päin seinää 26.12.2014

  • Eila, Rampe ja Likka 26.12.2014

Näistä uskoisi löytyvän sen seuraavan kassamagneetin. Itse veikkaisin Vadelmavenepakolaista, Muumeja sekä Eila, Rampe ja Likka -elokuvia.

Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa, Kotimainen, Leffat
Henkilöt: , , ,
Kommentit

Vastaa