VALIKKO

Maya the Bee Movie (dub) – Maija Mehiläinen

Maija asuu suuressa ja värikkäässä mehiläispesässä. Vilkkaan luonteensa vuoksi hänelle tuottaa ongelmia sopeutua pesän tavalliseen arkeen. Lisää ongelmia syntyy kun Maija onnistuu näkemään kuninkaallisen neuvonantajan juonen varastaa itselleen kuningatarhyytelö. Neuvonantaja ei suvaitse itselleen esteitä vaan heittää Maijan ulos pesästä. Mukana ulkomaailmaan Maijan kanssa kuitenkin lentelee hänen parasta ystävänsä Ville. Elämä pesän ulkopuolella on täynnä jännitystä ja uusia tuttavuuksia kuten heinäsirkan Flipin ja herhiläispojan Piikkiksen, joiden kanssa Maijan täytyy estää pesää uhkaavien herhiläisten hyökkäys, mikä kuitenkin jää lähes sivujuonen rooliin Maijan ja Villen seikkailujen parissa.

Itävaltalais-saksalaisen lastenkirjailijan Mr. Waldemar Bonselsin (1880 – 1952) kirjoittama tarina Die Biene Maja (1912) ei ole muuttunut juuri miksikään vuosien kuluessa. Maija on edelleen seikkailuhaluinen pikku mehiläinen, jonka on vaikea sopeutua pesän ankariin sääntöihin. Sen sijaan Maija pöristelee pesästä ulos suureen maailmaan tekemään tuttavuutta muiden pikkupörhiäisten kanssa. Tällä reissulla ystävyydestä otetaan mittaa ja Maijasta tulee kansallissankari herhiläisiä vastaan käydyn kamppailun aikana. Kirja ja siitä tehdyt animaatiot ovat painottaneet yhteisöllisyyden merkitystä ja toisista huolehtimista. Se painottaa myös itsenäistymistä ja uskollisuutta. Lisäksi Mr. Bonselsin teokset käsittelivät usein yhteiskunnallisia piirteitä ja kaiken suhdetta Jumalaan. Näitä on myös bongailtavissa Maija Mehikäisestä.

Elokuvaksi Maija Mehiläisen tarina taittui ensimmäisen kerran vuonna 1925 mykkäelokuvassa Die Biene Maja und ihre Abenteuer. Leffa Maija Mehiläisen seikkailuista on sinänsä mainitsemisen arvoinen, sillä rainan ohjaaja käytti siinä oikeita hyönteisiä. Ja tässä kohtaa saksalainen ohjaaja Mr. Wolfram Junghans saa kiittää suomalaisia. Maastamme löytui se ainoa jäljellä oleva versio alkuperäisestä leffasta, joka on nyt restauroitu. On myönnettävä, että tämä elokuva olisi hauska nähdä suurella valkokankaalla. Nyt sen ihailuun pitää tyytyä tässä.

Mielenkiintoista (ja jollakin tavalla ilahduttavaa) on se, että vuonna 1936 Mr. Bonsels kielsi Disneyltä oikeudet Maija Mehiläiseen. Vaikka olenkin tästä iloinen, että ihan kaikkea ei disneytetä, niin olisihan se ollut mielenkiintoista tietää millainen Maija Mehiläisestä olisi tullut Disneyn alaisuudessa. Veikkaisin, että hyvinkin erilainen. Pienille ja vähän suuremmille ihmisille ennen tätä elokuvaa Maija Mehiläinen on tullut tutuksi saksalais-itävaltalais-japanilaisesta piirrossarja Mitsubachi Maaya no Bōken. Sarja valmistui vuonna 1975 ja sai jatkoa vuonna 1982. Ja tässä kohtaa on tunnustettava, että Disney sai kuitenkin lusikkansa soppaan, sillä hahmojen suunnittelussa oli mukana entinen Disney-taiteilija Mr. Marty Murphy. Julkaisunsa jälkeen se on pyörinyt lähes tauotta saksalaisessa televisiossa. Suomeen sarja pääsi vuonna 1986 Ylen esitykseen ja on viime aikoina ollut Juniori-kanavan levityksessä. Ylen parista onkin syntynyt oma tuttavuuteni Maija Mehiläiseen siitä huolimatta, että kirjana Maijan seikkailut ovat olleet saatavilla jo vuodesta 1919 lähtien. Animaatiosarjassa päähenkilönä on pieni ja utelias Maija Mehiläinen, joka lähtee pesästään tutustumaan ulkopuoliseen maailmaan. Hänen paras ystävänsä on hieman laiska, mutta hyväsydäminen Ville Mehiläinen sekä avulias Flip heinäsirkka.

Nyt nähty Maija Mehiläinen elokuva itävaltalais-belgialais-saksalainen animaatio yhteistyö, jossa yritetään herätellä Maija Mehiläisen ystäviä uuteen seikkailuun Maijan kanssa. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että Maija on tehty lapsille – erityisesti pienille lapsille – ja se näkyy tässä animaatiossa. Siitä on aikuisten turha etsiä mitään kiksejä, piilotettuja vitsejä tai popkulttuuri sidonnaisuuksia. Siinä missä Onnelin ja Annelin talvi lähestyi lasten elokuvaa lasten ehdoilla, niin Maija Mehiläinen liittyy sujuvasti heidän seuraansa. Varmasti animaation ohjaaja Mr. Alexs Stadermann saa tästä kritiikkiä osakseen, mutta itse tyydyn häntä suitsuttamaan rohkeasta ja lapsellisesta vedosta ja perheen isompien nyt tulee vain kestää tämä animaatio perheen pikkuihmisten seurassa. Aikuiset voivat kuitenkin ottaa oppia siitä ihmettelyn ja ällistelyn maailmasta, mitä pienet ihmiset kokevat pysähtyessään ihmettelemään elämää suurempia ja pienempiä asioita.

Visuaalisesti elokuva täyttää vaatimuksensa ja sopiii perheen pienemmille. Se on kaunista katseltavaa, rentouttavaa ihailtavaa ja Maijan seikkailut vievät tasaiseen tahtiin mukanaan. Animaation yksityiskohdat eivät ole samaa luokkaa kuin esimerkiksi enemmän koko perheelle suunnatuissa Disney/Pixar-tasoa -rainoissa, mutta tämä ei haittaa elokuvakokemusta. Enemmän ongelmia itselläni oli ehkä uudistuneen Maija Mehiläisen ulkoasun sulattamisen kanssa. Onneksi pikku pörriäisellä oli kuitenkin edelleen sama viehätysvoima kuin televisiosarjoissa. Itse sain suurimmat iloni mehiläisiä etsivistä muurahaisista Aarnosta ja Paavosta.

Helppo ja söpö seikkailuwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Joka todellakin sopii perheen pienemmille. Elokuva jatkaa tutun animaation linjalla, jolloin se sopii taatusti kaikille Maija Mehiläisen ystäville. Se ei nyt ihan suoraan alleviivaa sitä, että kaikkien kanssa pitää olla ystäviä ja on tärkeää olla oma itsensä, mutta ei tämä korostus kyllä kovin kaukanakaan ole. Voisi väittää, että animaatio ei tähtää tähtiin, mutta se ei vaikuta myöskään olevan sen tarkoitus. Maija Mehiläinen jatkaa tutttua linjaansa, ilman jatkuvaa räiskettä ja päiskettä. Annelin ja Onnelin talven tavoin Maija Mehiläinen on tehty lapsen ehdoilla ja lapsille katsottavaksi. Suosittelen sitä perheen pienemille, mutta sen aikuisen pitää nyt vain lilliä mukana ja antaa pikku ihmisten nauttia elokuvasta.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Oli kerran kauan sitten, aivan tuntematon maa.
Siellä asui mehiläinen, josta paljon puhutaan.
Ja tämän mehiläisen nimi oli Maija, tuo pieni, sievä mehiläinen Maija.
Maija lentää maailmaan, ihmeitä sen katsomaan.
On täällä tänään ystävämme Maija, pieni reipas ystävämme Maija.
Maijaa kaikki rakastavat.
Maija, Maija, Maija
Kerro tarinas.

Osastot: Animaatio, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Kommentit

Vastaa