VALIKKO

Manchester by the Sea – Manchester meren rannalla

Aiheeseen liittyvä kuva

Yksinään viihtyvä vahtimestari Lee Chandler elää omaa rauhallista elämäänsä Quincyn pikkukaupungissa. Kaikki kuitenkin muuttuu eräs kaunis päivä, kun saa kuulla veljensä Joen olevan sairaalassa kuolemaisillaan. Pikaisesta paikalle saapumisesta huolimatta Lee ei ehdi enää nähdä veljeään elossa vaan joutuu suuntaamaan Manchester-by-the-Sea kaupunkiin kertomaan Leen pojalla Patrickille hänen isänsä menehtymisestä. Perheyllätykset eivät lopu tähän, vaan Lee saa myös kuulla, että Joe oli nimennyt hänet 16-vuotiaan veljenpoikansa Patrickin huoltajaksi. Tämän jälkeen luurangot alkavatkin kolista vauhdilla alas kaapista tuoden muistoja hänen entisestä vaimostaan Randista ja heidän lapsistaan.

Yllätysvanhemmuus ei ole helppoa ja tästä Lee saa monta esimerkkiä yrittäessään tulla toimeen veljensä pojan kanssa. Vanhemman muuttaminen toiseksi ei myöskään ole sieltä helposta päästä. Mutta siitä huolimatta ohjaaja Mr. Kenneth Lonergan on onnistunut rauhallisen draaman teossa, joten ei ole ihme elokuvan menestyminen elokuvakisoissa sen simppelistä juonesta huolimatta. Paperilla sedän vastuu veljensä alaikäisestä lapsesta ei nimittäin ihan suoranaisesti kosiskele katsojia. Leffan nimi on varmaan saanut virikkeitä sen kuvauspaikasta Manchester-by-the-Sea, Massachusettsista.

Vaikka leffa on selvää draama-kamaa, se onnistuu silti olemaan myös hyväntuulinen, koskettava ja päähenkilöön kiinnittyvä esitys. Leen kokema suru tulee valkokankaalle uskottavalla tavalla, eikä se muodostu vain hänen veljensä kuolemasta. Jokainen meistä taplaa omien luurankojensa kanssa omalla tyylillään ja Leen tyyli sopii hänelle. Onneksi pilkahduksia valosta kuitenkin ehkä näkyy tunnelin päässä.

Pääroolissa oleva Mr. Casey Affleck on loistava. Tämä riittää kuvaamaan hänen suoritustaan miehenä, jonka elämä on palasina, mutta päälle syytä siihen ei pysty välttämättä kertomaan. Miehen jokainen roolisuoritus on ollut vakuuttava ja uskonkin hänelle olevan loistavan tulevaisuuden valkokankaan viihdyttäjänä vahvaa tunneilmaisua vaativissa rooleissa. Hyviä esimerkkejä tästä ovat viime vuosilta muun muassa The Killer Inside Me, Ain’t Them Bodies Saints ja Interstellar. Manchester by the Sea – rainassa hänen roolihahmonsa Lee taistelee omien demoniensa kanssa pystyäkseen päättämään veljenpoikansa tulevaisuudesta.

Lähes täydellinen vastakohta tälle erakoituneelle miehelle on Patrick, joka pyörittää omaa elämäänsä kahden tyttöystävän, bänditreenien, jääkiekon ja koulun välilä. Vaikka Patrick on sosiaalinen tapaus, niin Lee-sedän ja Patrickin keskinäinen kemia toimii. Patrickin roolissa katsojia vakuuttaa Mr. Lucas Hedges, joka on osoittanut osaamistaan aiemmin muun muassa elokuvissa Moonrise Kingdom, Labor Day ja Kill the Messenger. Tämän keskinäisen kemian toimivuus ei ole ehdoton itsestään selvyys, vaan hattua on nostettava Mr. Hedgesin suuntaan. Hän tuo elokuvaan siihen paljon kaivattua huumoria, piristystä ja tasapainoitusta Mr. Affleckin roolihahmon suuntaan.

Tasalaatuinen surumatkawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
jossa menneisyyteen palaaminen raapii auki rikkinäisiä haavoja. Manchester by the Sea on tasalaatuinen rauhallisesti etenevä suruprosessi ja sen kohtaaminen, jossa jokainen asia on mietitty tarkkaan. Näyttelijätyö on laadukasta, joskin välillä liiankin rauhallista menneisyyden syiden tullessa esille. Toisaalta me kaikki reagoimme eri tavoin kriiseihin, joten sallittakoon tämäkin tyyli. Tosin liiallinen suunnittelu tai erakkoituminen estää sitä spontaanisuutta, mikä voi useinkin liittyä surutyöhön. Mutta kuten sanottu, jokainen taplaa tyylillään. Suosittelen elokuvaa kaikille laadukkaasta ja hidastahtisesta draamasta pitäville. Leffa ja sen pääosassa oleva Mr. Casey Afflect ovat kaikki ehdokkuutensa todellakin ansainneet.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Casey Affleck, Lucas Hedges, Kyle Chandler, Michelle Williams, C.J. Wilson, Gretchen Mol, Matthew Broderick

Osastot: Draama, Leffat
Henkilöt: ,
Kommentit

Vastaa