VALIKKO

Kung Fu Panda 3 (dub)

Vuonna 2008 maailmanvalloituksensa aloittanut kömpelö, mutta innokas panda Po jatkaa seikkailujaan kung fun merkeissä. Ensimmäinen elokuva Kung Fu Panda esitteli hänet meille uusine ystävineen. Vuonna 2011 tämä hurja porukka sai jatkoa Kung Fu Panda 2:ssa ja nyt mennään taas uusien seikkailujen pariin. Edellisen elokuvien tavoin sarjan uusin tulokas sekoittaa suloisesti kiinalaista mytologiaa, taitojen oppimista sekä uutta energiaa, jolla ei ihan vanhan malliin mestareita kumarrella.

Kung Fu Panda 3:ssa seikkailevat tutut hahmot kömpelön pandan Pon johdolla. Uskollista seuraa kadonneen chin etsinnässä hän saa ystäviltään Tiikerittäreltä, Apinalta, Heinäsirkalta, Kyyltä ja Kurjelta sekä mestari Shifulta. Tämä onkin tarpeen, sillä heidän rakas oppi-isänsä mestari Shifu on jäämässä eläkkeelle ja hän tahtoo Pon opettavan muille lohikäärmesoturin oppeja. Opetushommat kuitenkin jäävät hetkeksi tauolle, kun yliluonnollisia voimia itselleen haaliva Kai kiitää ympäri Kiinaa kerämäässä itselleen kaikkien Kung Fu -mestareiden chi-voimat. Lisää keskeytyksiä on luvassa, kun Pon kauan kadoksissa ollut biologinen isä Li saapuu kuvioihin apodtioisän Mr. Pingin suureksi harmiksi.

Kung Fu Panda on hieman erilainen supersankari-elokuva. Sen päähahmo Po on ihastuttavan kömpelö ja sinnikäs, joka etsii onnistuneesti sitä omaa paikkaansa. Siinä samalla hän pystyy osoittamaan valkokankaalta häntä ihaileville, että hyvään elokuvaa ei välttämättä tarvita mitään tahallista törppöilyä tai vitsien ylitarjontaa. Vaan Kung Fu Panda -animaatiot ovat enemmän yhdessä tekemisen meininkiä, uskollisuutta ystäviä kohtaan sekä yrittämisen intoa. Tästä johtuen leffassa ei ehkä viljellä muiden animaation tavoin aikuisille suunnattuja vitsejä, mutta se ei kyllä mitenkään vaikuta nautinnolliseen elokuvaelämykseen vaan pinnan vaikuttaa nousevan aina sama sanoma: ole sitä parasta mitä olet – the best you you can be. Visuaalisesti animaatiot ovat kaunista katsottavaa niin perheen isommille kuin pienemmille ihmisille. Kiinan maaseutu herää eloon samoin kuin kung fun hallitsevien hahmojen toiminta.

Ohjaajat Mr. Alessandro Carloni ja Ms. Jennifer Yuh ovat saaneet ääninäyttelijät hyvin ruotuun. Tämä on varmasti ollut hauskaa kaikille, vaikka animaation juoni tuntuu välillä poikkoilevan paikasta toiseen. Tiiviimpikin paketti olisi varmasti ajanut saman asian. Ohjaajia on kuitenkin kiitettävä siitä, että he vaikuttavat pyrkineen yhdessä käsikirjoittajien herrojen Jonathan Aibel ja Glenn Berger kanssa Kung Fu Panda 2:sta kevyempään ja vähemmän psykologiseen lopputulokseen. Yrityksestä on kiitettävä, vaikka valkokankaalla juonellisesti Pon kannalta nähdäänkin jälleen hänen henkinen kasvumatkansa – tällä kertaa vain Chin ja kahden isän merkeissä.

Pandan kasvu kung fu mestariksiwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
sekä siinä samalla omien juuriensa löytämiseksi. Se on paljon yhdeltä elokuvalta. Visuaalisesti Kung Fu Panda 3 on kaunista katsottavaa ja juonellisesti mielenkiintoista seurattavaa. Elokuva ei ole ihan ennalta arvattava, vaan katsojaa jaksetaan ilahduttaa sillä, että Pon valitsemalla reitillä on usempia kiviä käännettävänä. Suosittelenkin rainaa kaikille Kung Fu Panda elokuvien ystäville. Ihan edeltäjien tasolle ei ylletä, mutta leffa lunastaa silti paikkansa.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Osastot: Animaatio, Jännitys, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Kommentit

Vastaa