VALIKKO

Kummeli V (alias Viimeistä päivää – eli kerran vielä pojat)

Mitä saadaan kun laitetaan samaan soppakattilaan eläkkeeltä paluuta tekevä hevibändi, urkuja korjaava panomies, kotimainen sci-fi leffa jossa seikkaillaan vampyyrien ja keskiaikaisten ritarien parissa, ruotsalaiset rapujuhlat, lähikylän kaupan ryöstöä suunnittelevat mammanpojat ja omasta maatilkustaan kiinni pitävä isä aikamiespoikineen. Vastaus on Kummeli V. Minulle olisi riittänyt pienempikin määrä sekopäistä toimintaa ja itse asiassa jäin leffan jälkeen haaveilemaan, että JOS Kummelin pojat vielä kerran haaveilisivat tekevänsä leffan, niin tuon sci-fi-version Excalibur IV:sta voisi viedä eteenpäin. Excalibur IV:ssa oli sitä jotain samanlaista kornia ja kitchiä meininkiä mitä löytyi myös Iron Sky -leffasta ja hienoa on se, että osataan nauraa itselleen. Tosin luulen, että sille naurettaisiin myös autuaallisesti myös ulkomaillakin.

Mutta siis siihen Kummeliin ja sen luojien Timo Kahilaisen, Heikki Silvennoisen, Heikki Helan ja Heikki Vihisen esittämiin sketseihin. Juonta siinä ei varsinaisesti ole, vaan leffan synopsis kertoo kuljettavansa neljää eri tarinaa rinnakkain tai sisäkkäin tai jotenkin sinne päin. Selväjärkisin niistä Excalibur IV:n rahoituksen tarina, jonka osallistujien alle tai viereen tai jotakin sinne päin muut leffassa vilahtavat hahmot tuntuvat osuvan. Tämän porukan tielle osuu peräkammarin poijat, jotka eivät pääse eläköityneen hevibändin festareilla ja päättävät ryöstää paikalllisen kaupan, varsinkin kun kauppamuijat pitävät heitä pilkkanaan. Tapahtuman onnistuu sattumalta taltioimaan paljastuslehden toimittaja, joka myös sitten antaa kentää entiselle urkkijalle, joka päätyy baariin kertomaan omaa tarinaansa panomiehen paljastamisesta. Jos menit sekaisin, ole huoleti, minä menin jo alkumetreillä.

Pitkään aikaan en ole ollut näin kärsineen oloinen leffassa. Okei – Betoniyö sai aikaan kyllä samanlaisen efektin, mutta ei ihan samalla tahdilla. Kummeli V:ssa laittelin tekstiviestejä jo viiden minuutin jälkeen, että haluan täältä pois. Mikäli kuitenkin päätät sinnikkäästi istua paikallasi ja nauttia hevibändin soittimien virityksestä, lohtua on tulossa. Leffa pääsee käyntiin (siis minun mielestäni) noin puolen tunnin joosaamisen jälkeen. Sitten alkaa vähän helpottaa.

Kummeli V on viides Kummeli-ryhmän tekemä elokuva. Edelliset versiot olivat mielestäni tähän verrattuna suorastaan Jussi-patsaan, ulkomaalaisen Oscarin ja kaikkien mahdollisten elokuva-ansioiden arvoisia. Ja vaikka niitä on kritisoitu rimanalituksisksi, niin tämä on kyllä ihan omaa luokkaansa siinä. Kun tekijät kertovat, ett heillä ei ole ikinä ennen ollut näin hauskaa leffaa tehdessä, niin tässä kohtaa en tiedä pitäisi olla huolissaan vai helpottunut. Aiempiin Kummeli-elokuviin verrattuna tämä viimeinen pläjäys on mielestäni rikkonaisin, tv-sketsismäisin ja totaalisesti surkein, josta pystyin nauttimaan vain muutamista valikoiduista kohdista.

Leffan omalla kohdallani pelasta peräkammarin poikien kotikutoinen moottoripyöräjengi, joka suunnitteli ja toteutti kyläkaupan ryöstön. Viittaukset maailmanluokan elokuviin tämän ryöstön suunnittelussa olivat omaa luokkaansa ja suomalaiseen mielenlaatuun sopivia riittävällä parodialla höystettyinä. Lohtua toi hieman myös panomiehen paljastuksien selvittely sekä tietenkin ihan liian vähälle huomiolle jäänyt Excalibur IV, josta olisi katsellut pidempiäkin mauttomia elokuvapätkiä. Että ihan oikeasti pojat – siis miehet – tässä tämä vinkki: Excalibur IV Suomen seuraava sci-fi Kummeli tyyliin.

Valkokankaallla nähdään kaiken kaikkiaan yli 50 roolihahmoa, joten alkuperäinen Kummeli-porukka rekrytoi aikamoisen määrän näyttelijöitä lisää siipiensä suojiin. Toisille heistä on suotu enemmän järkevää sketsiä purtavaksi kuin toisille, mutta itse tunnustan todellakin nauttineeni eniten noista edellä mainituista. Ehkä Kummelin tarjoama perinteinen äijä-huumori ei nyt sitten vain napannut suuntaan eikä toiseen.

Vali, vali, valiwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kummeli V leffa sopii varmaan parhaiten kaikille TOSI Kummeli-faneille, jotka eivät pienestä hätkähdä vaan antavat kaiken kaatua päälleen yhtä aikaa. Itse odotin jotain ihan muuta kuin tällaista sillisalaattia, josta olisi voinut jättää puolet pois. Fanit varmaan kuitenkin ovat tyytyväisiä ja kuluttavat elokuvan DVD-version joskus puhki. Itse olen onnellinen, että minun sitä ei tarvitse tehdä. Periaatteessa Kummeli V -elokuvassa on ehkä juoni, tai joku yksittäinen tärkeä kantava teema, joka sitoo kaiken valkokankaalla nähdyn yhteen, tai sitten ei. Tavaraa ainakin tarjotaan tuutin täydeltä, yli sängynlaitojen ja pelastusveneen mallilla, joka jättää sketsit välillä hieman kesken, mutta fanejahan se ei varmaankaan haittaa.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Kun tehdään tällainen soppa, syntyy kunnon sillisalaatti! – Heikki Silvennoinen

Osastot: ???, Kevyttä katseltavaa, Kotimainen, Leffat
Henkilöt: , , ,
Kommentit

Vastaa