VALIKKO

Jack the Giant Slayer – Jaakko, jättien tappaja

jack-the-giant-slayer-banner-poster1

Satujen modernisointi jatkuu tässäkin Jack the Giant Slayer -elokuvassa. Tällä kertaa Jaakko ja pavunvarsi on saanut uuden kierteen kasvustoonsa ja sitä kautta lisää jännitystä valkokankaalle. Jättien kidnapatessa kuninkaan (Ian McShane) tyttären Isabellen (Eleanor Tomlinson) paikallinen maanviljelijä Jack (Nicholas Hoult) päättää lähteä pelastusreissulle yhdessä kuninkaan hovin valiojoukkojen ja niiden vetäjän Elmont (Ewan McGregor) sekä prinsessaa kosiskelevan Lordi Roderickin (Stanley Tucci) kanssa, jolla kuitenkin on omat suunnitelmansa tulevaisuuden varalle.

Elokuvan työnimenä oli pitkään Jack the Giant Killer, mutta on tunnustettava, että englanninkielinen vivahteisuus ei tässä kohtaa aukea oikein kunnolla. Slayer tai Killer, itselleni ei siinä ole paljonkaan eroa varsinkaan kun valkokankaalla ei niitä jättien päitä putoile viuhaan tahtiin. Ei sillä, että olisin kaivannut (tämänkin) sadun moderninointiin verta ja suolenpätkia (niistä kyllä vastasi Hannu ja Kerttu ihan kiitettävästi), mutta nimi olisi voinut ehkä olla uskollisempi originaalilleen. Nyt vaikuttaa siltä, että ohjaajalla on ollut yritystä tehdä jotain suurempaa, mutta lopputulos valkokankaalla on kuitenkin keskinkertainen ja oikeastaan siinä ei ole mitään pahaa. Jaakko pavunvartensa kanssa on sitä kautta suhteellisen uskollinen alkuperäiselle tarinalleen, mutta sen tekoon on vain kulutettu järkyttävän paljon rahaa. Voikin kuvitella, että tuotantotiimi ei ole oikein ollut varma kenelle elokuvaa suunnata: perheille, teineille, erikoistehostefaneille vai jollekin muulle. Ja tämä ikävä kyllä tulee varmasti näkymään elokuvan kotiin kantamissa roposissa.

Jack-the-Giant-Slayer

Ohjaaja Mr. Bryan Singer tekee tässä elokuvassa monta asiaa ensimmäisestä kertaa. Leffa on hänen ensimmäinen fantasiaelokuvansa (ainakin ohjaajan itsensä mukaan), ensimmäinen 3D-elokuva ja ensimmäinen elokuva, jossa on mukana CG-hahmoja. Ohjaaja kuvaakin elokuvaansa filmin Princess Bride isommaksi ja vihaisemmaksi ottoveljeksi, että näin tällä kertaa. Aluksi elokuvan jälkeen tätä oli vaikea uskoa, mutta asiaa hieman syvällisemmin tarkasteluani myönnän, että Jaakon pavunvartensa kanss voi hyvin laittaa samaan kategoriaan Princess Bride:n kanssa. Eli, jos tunnustaudut Princess Bride-rainan faniksi, et pety tässäkään elokuvassa. Traileri lupaamyös  paljon, mutta katsojana asenne minulla ei ollut kohdallaan. Ehkä jos ottaisi enemmän satumaisen asenteen, niin leffasta voisi nauttia samalla tavalla kuin viime kesänä teki Mr. Tarsenin Lumikki-version kanssa (Kerro, kerro kuvastin). No jaa, saduista pitävien kannattaa suunnata tätä rainaa katsomaan.

Jack-the-Giant-Slayer-Ewan-McGregor

Jos jotain hyvää, niin elokuvalle on kuitenkin annettava tunnustusta pääasiallisesti brittiläisestä maisemoinnista – siis myös luonnon suhteen. Sitä on kuvattu Englannin maaseudulla, maassa olevissa vanhoissa kirkoissa ja linnoissa ja sitä kautta leffaa voi pitää ehkä hyvinkin perinteisenä englantilaisena kansantaruna. Toinen ihastuttava piirre oli valkokankaalla taikakruunun perimä. Tämä oli hyvin saatu nivottua nykyaikaan. Näyttelijöillä on myös selvästi ollut hauskaa elokuvaa tehdessä ja se kyllä välittyy kiitettävästi katsojalle. Itse nautin suuresti Mr. McGregorin roolista ja pelkästään sen vuoksi voisi käydä katsomassa rainan uudelleen. Kuninkaan puolesta syteen ja saveen, vai pitäisikö sanoa leipätaikinaan.

Jack-the-Giant-Slayer-image

Leffa muiden joukossawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
joka kuitenkin omalta osaltaan täyttää katsojan perustarpeet. Jaakko ei suuremmin houkuttele katsomaan itseään ihmeellisillä erikoistehosteillaan, syvällisellä juonellaan tai muulla mukavalla asialla, sen sijaan se vain on olemassa. Toisaalta on hyvä antaa ajatuksien nollaantua ja perehtyä kansantarustoon juuri sellaisena kuin se on. Jack the Giant Slayer on helppo katsoa, hauska ja viihdyttävä kaikessa yksinkertaisuudessaan. Elokuva arvioinnin näkökulmasta on todettava, että saduista pitävien kannattaa liittää leffa katsomislistaansa, mutta niiden joiden mielestä kansantaruihin pitäisi saada modernia kierrettä vielä enemmän voivat suosiolla hypätä tästä yli. Ikärajoista huolimatta suosittelin leffaa jopa hieman nuoremmille, kuin 12-vuotiaille.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

jack-1

Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , , , ,
Kommentit

Vastaa