VALIKKO

I Feel Pretty – Tunnen itseni kauniiksi

Kuvahaun tulos haulle i feel pretty movie poster

Renee Bennett kärsii itsetunto-ongelmista ja haaveilee työstä LeClaire kosmetiikkayhtiön pääkonttorissa. Sattuma tulee matkaan, kun Renee tippuu kuntopyörältä ja lyö päänsä. Iskun johdosta hän näkee itsensä uutena, kauniina, viksuna ja vilmaattisena. Samaan aikaan kaikki muurt kuitenkin näkevät edelleen entisen Reneen. Daamin mielikuvat ovat kuitenkin vahvat, eikä hänelle mikään ole enää mahdotonta. Tämän huomaa myös hänen pomonsa kosmetiikkayrityksen johtaja Avery LeClaire, joka palkkaa Reneen toiveduuniinsa. Onnetar ei ole kuitenkaan ikuisesti Reneen mukana ja hän huomaa kerran wonder-woman – asenteen hävinneen, mutta siinä samalla oppineen, että kauneus ja kykeneväisyys on sisäistä.

Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta ovat vastenneet Abby Kohn ja Marc Silverstein (How to Be Single; He’s Just Not That Into You, Valentine’s Day), joten sujuvaa sanansäilää ja etenevää juonta oli odotettavissa. I Feel Pretty on kaksikon ensimmäinen elokuvaohjaus. Ja näkyy sekä tuntuu elokuvan lopputuloksessa. Leffa on välillä paikoillaan polkeva, se ei etene sujuvasti eikä selvästi hyödynnä kaikkia sen mahdollisuuksia. Mutta hei, ensimmäinen ohjaus – onneksi olkoon. Seuraavassa elokuvassa ohjaus sujuu varmasti jo paremmin toimintaa sujuvammaksi rytmittäen.

Näyttelijät toki tekevät parhaansa, mutta enemmänkin odottelin. Aihe sinänsä on kovin herkullinen, joten oikeasti harmittaa, kun kaikkea mahdollista ei siitä ole saatu irti. Varsinkin kun pääosassa loisti Ms. Amy Schumer, joka todellakin taitaa niin fyysisen kuin verbaalisenkin läpän heiton sekä mielettömän hyvän koomisen ajoituksen. Naisen elokuvia katselee varmasti vielä mielellään tulevaisuudessakin. Joka tapauksessa median luomilla ulkonäköpaineilla olisi voinut leikitellä vielä reippaammin. Mutta ne, jotka niitä lisäkseni kaipaavat, voivat klikata itsensä tänne Celeste Barberin instagram-sivulle. Käyn siellä säännöllisesti itseäni ilahduttamassa teemalla: ei mennyt ihan kuin strömsöössä tai arki vastaan muotikuvat.

Joka tapauksessa I Feel Pretty sopii hyvin tyttöhömppä-vetoisiin elokuviin, joissa daameilla on leffan vetovastuu. Mikäli näissä merkeissä haluaa viettää iltaa, suosittelen katsastamaan muun muassa Morsiusneidot, Ghostbusters (2016), Ihan yössä, Heat ja Rough Night. Listaan voisi toki vielä lisätä paljonkin. Mutta merkittävää on se, että daamit pystyvät takomaan studiolle kassaan rahaa siinä missä miehetkin. Hyvä naiset!! Ja toiseksi I Feel Pretty antaa jonkinlaista toivoa meille maija-meikäläisille, jotka emme omaa supermallin vartaloa ja nobel-voittajien älykkyyttä. Samalla se myös osoittaa kauniilla ja rohkeilla olevan ne omat heikkoutensa. Ikävä kyllä tässä kohtaa elokuva ei luottanut riittävästi Ms. Williamssin näyttelijäntaitoihin, vaan laittoivat hänet piipittämään – miksi?!??!

Kaunista katsottavaawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
missä sisäinen kauneus nousee lopulta merkittävään rooliin. Tämä ei taatusti yllättänyt ketään. Keikistelyn ja kaunistelun sekä itsetunnon vauhtiin roihahtamisen lisäksi leffaa on kiitettävä siitä, että osoittaa ystävällisyyden ja kiltteyden merkityksen. Toisten huomioiminen oman itsensä ohella on aina kannatettavaa. Näyttelijät tekevät hyvää työtä, joskin on myönnettävä, että enemmänkin heistä olisi saanut irti. Mutta kesäleffana raina toimii hyvin. Ja ansaitsee paikkansa, koska salista oikeasti poistui tyytyväisempänä itseensä kuin sinne mennessä. Suosittelen rainaa kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Michelle Williams, Amy Schumer, Rory Scovel, Aidy Bryant, Busy Philipps, Tom Hopper, Naomi Campbell, Lauren Hutton, Adrian Martinez, Emily Ratajkowski,

Kesto: 1 tunti 51 minuuttia

Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , ,
Kommentit

Vastaa