VALIKKO

Gainsbourg (Vie héroïque) – Gainsbourg Tarina Legandasta

Ranskanjuutalainen monitoimitaiteilija (runoilija, laulaja, sanoittaja, näyttelijä ja ohjaaja) Serge Gainsbourg (syntynyt Lucien Ginsburgina 2.4.1928 – 2.3.1991) tuli tunnetuksi maaimalla naisistaan ja kappaleistaan, joista lähes jokainen on varmaan kuullut vuonna 1969 kyhätyn kappaleen ”Je t’aime… moi non plus”, missä Birgitte Bardot läähättää orgasmin tahtiin – jossakin muodossa. Julkaistussa versiossa saman huokailuhomman on saanut kontolleen Jane Birkin. Yllättäen naisen orgasmin kuuntelminen sai useat maat sensuroimaan kappaletta, mikä tietenkin oli omiaan lisäämään sen suosiota rivikansalaisten parissa sekä lisäämään Mr. Gainsbourgin mainetta entisestään. Äänitetyn huokailun lisäksi Mr.Gainsbourg kunnostautui Euroviisuihin kappaleita rustaavana, erilaisia musiikaalisia kokeilujan suorittavana ja elokuvamusiikkia tuottavana hemmona ja häntä pidetäänkin Ranskassa yhtenä maan merkittävimistä muusikoista ja lauluntekijöistä.

Elokuva Gainsbourg kertoo tästä miehestä ja hänen suhteellisen epäterveellisistä elintavoistaan värikkään realistisesti. Ohjaaja Joann Sfar on onnistunut esittämään supliikin pikkupojan kasvamisen aikuiseksi tavalla, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Joskin lopputeteksteissä ohjaaja toteaa, että häntä kiinnosti enemmän Sergen elämään liittyneet mielenkiintoiset valheet kuin todellinen elämä. Uskallan silti epäillä elokuvan olevan ”suhteellinen” realistinen.

Näyttelijät tekevät hyvää työtä. Nimiroolissa oleva Eric Elmosino vaikuttaa, samoin kuin hänen vaimoinaan vilahtelevat tähtöset. Musiikki ja Sergen käytös valloittaa vuorotellen Juliette Grecon (Anna Mouglalis), Brigitte Bardot’n (Laetitia Casta) ja Jane Birkinin (Lucy Gordon) sydämet. Mutta jotta elämä ei supertähdellekään olisi liian helppoa musiikaalisesta menestyksestä huolimatta Mr. Gainsbourg kärsi aikamoisesta nenä-korvakompleksista, mikä tulee elokuvassa hyvin esille hänen alter egonsa karikatyyrisessä hahmossa. Ulkonäkökompleksin lisäksi herralla oli suhteellisen epäterveelliset elintavat (ainakin nykyisen mitta-asteikon mukaan), jolloin runsas alkoholin käyttö ja tupakointi aiheuttivatkin sällille useita sairauksia ja varmasti osaltaan auttoivat mieheen hautaan ajautumisessa 62-vuoden iässä. Tosifanit voivat sitten käydä vierailemassa hänen haudallaan Pariisissa Montparnassen hautausmaalla.

Kaikkien omien odotusten vastaisesti elokuva jaksoi kiinnostaa, joskin ehkä enemmän kuviteellisena dokumentaarisena tarinana kuin varsinaisena elokuvana. Se nostaa esille Mr. Gainsbourgin merkittäviä kappaleita hänen tärkeissä elämäntilanteissaan ja samalla esittää varmasti sen kaikkia taiteilijoita pohdittavan kysymyksen: Teenkö sellaista taidetta kuin itse haluaisin, vai myynkö sieluni pirulle ja alistun markkinavoimien kysyntään. Mr. Gainsbourg taisi tehdä molemmat.

Viinaa ja tupakkaawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
kuluu elokuvassa reippaasti yli oman tarpeen, mutta kun ei anna sen häiritä, niin välillä voi jopa erehtyä pohtimaan sitä, onko nykytähtien elämän yhtään sen puhtoisempaa / helpompaa. Elokuvan kunniaksi on kuitenkin laskettava sen taito tuoda taas yhden taitelijan elämänkerta esille tavalla, joka tiivistää ihmisiän pariin tuntiin. Tämän terveyspaatoksen lisäksi kyllä ihan oikeasti suosittelen elokuvaa, anna sen yllättää myönteisesti ja nauti 1960-luvusta muoteineen, ikoneineen ja musiikkeineen. Mielenkiintoinen paketti, ei kaduta, että kävin siihen tutustumassa.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Koitin tässä miettiä myös muita muusikoita käsitelleitä elämänkertaelokuvia ja niiden mieleen nostaminen osoittautui luultua vaikemmaksi. Elokuvia on kyllä väännetty, mutta lähinnä muista kuin musiikkia tuottavista hemmoista. Tai sitten ne rainat ovat keskittyneet konsertin ympärille, niin kuin esimerkiksi Rolling Stonesin tai Michael Jacksonin This Is It –leffa. Mutta muutama tuli mieleen: What’s Love Got To Do It (1993) – Tina Turnerin kasvukipuja, pääoassa Angela Bassett, Ray (2004) – Ray Charlesin elämästä, Jamie Foxx pääosassa, Walk The Line (2005) – Johnny Cash tasapainoilee, pääosassa Joaquin Phoenix ja Nowhere Boy (2010) – John Lennon laittaa Beatlesin pystyyn, pääosassa Aaron Johnsson.

Je t’aime… moi non plus  (mielesi tekee kuitenkin tarkistaa, että mistä siinä kaikessa kohussa sitten oli kysymys..)

Osastot: ???, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Kommentit

Vastaa