Outin Leffaopas

Elämältä kaiken sain -elokuvassa ikääntynyt Urho elelee omassa rauhassaan ränsistyneessään talossaan, kun hän saa yllättäen seuraa tyttärestään Tiinasta ja tämän uudesta miesystävästä Tomista ja Tomin tyttärestä Emiliasta. Tämän jälkeen mikään ei ole kuin ennen boheemin Urhon elämässä hänen joutuessa taipumaan Tiinan remontointiyrityksiin kotitalonsa, parisuhteensa ja tytär-isä-suhteen kohdalla.

Elokuva keskittyy niihin yhteentörmäyksiin, joilta ei voi välttyä, kun kaksi sukupolvea ottaa yhteen. Urho elää omaa elämäänsä omilla ehdoillaan, eikä Tiinan ja Tomin väliintulo sitä ainakaan hänen mielestään paranna. Asioita kiemuroittaa entisestään Tiinan palkkaama remonttireiska Kake, joka muuttaa remontoitavaan taloon kuin omaansa.

Juonikuvio saa innoituksensa tositapahtumista, missä kodin pienen pintaremomtin ajateltiin parantavan kodin lisäksi parisuhdetta (MAJOR MISTAKE!!) Remonttiryhmä kuitenkin muutti remontoitavaan taloonsa kuin kotiinsa sekä varmsti myös sen, että talon asukkaiden poissaollessa heillä olisi pääsy sinne. Tapaus päätyi lopulta poliisien kirjoihin ja siitä johtuviin toimenpiteisiin. Ihan suoraviivaisesti Mr. Petri Karran Kotiinpaluu-romaaniin perustuva leffa ei seuraa tositapahtumia tai valkokankaan tapahtumia, mutta on silti todettava, että elämä on joskus todellakin elokuvaa ihmeellisempää.

Ohjaaja Mr. Mika Kaurismäki on saanut elokuvaansa ainakin enemmän puhetta kuin veljensä. Mutta tämä ei yllätä, sillä se on tullut todistetuksi jo miehen muissakin elokuvissa kuten Haarautuvan rakkauden talo (2009), Veljekset (2011) ja Tie Pohjoiseen (2012). Nykyisen elokuvan tavoin niissäkin käsitellään parisuhteen ongelmia sekä vanhemman ja lapsen välistä suhdetta. Ohjaaja jatkaa varmalla tyylillä tutun tematiikan parissa, vaikka ohjaajan itsensä mukaan elokuvassa on isän ja tyttären välisen suhteen lisäksi kysymys elämän peruskysymyksistä, joita ovat muun muassa, vanheneminen, vanhusten hoitaminen ja suomalaisittain vaikea asia: anteeksiantaminen.

Anteeksiantamiseen liittyy varmasti myös ohjaajan mielestä suomalaisille (miehille) vaikea avautumisen taito. Emme ole mitään perinteistä blaa, blaa, blaa -kansaa vaan jurotamme itsenämme. Pohdittavaksi jääkin se, että auttaako kaupungistuminen tähän avautumiseen. Ohjaaja Mr. Kaurismäki tämän epäilee olevan kannustava tekijä kännykkäkulttuurin rinnalla, mutta itse haastan mieluummin jokaisen pohtimaan sitä, että moikkaatko naapuriasi rappukäytävässä.

Ohjaaja pohtii myös vanhuuden määrittelyä. Tämä nousee hyvin esille elokuvasta. Mikä sen määrittää henkinen vai biologinen ikä. Samoin perhekäsitys saa ravistelua osakseen. Ennen muinoin (siis todellakin aikaa sitten) suomalaisessa kulttuurissa oli normaalia useamman sukupolven yhteisasuminen, mitä elokuvassa yritetään harjoittaa. Mutta nykyään kaupungistumisen ja perheiden tiiviyden hajoamisen myötä tätä näkee enää harvoin. Ehkä meidän olisi aika ottaa katsaus taaksepäin ja ruveta huolehtimaan enemmän ikääntymistä vanhemmistamme.

Elokuvan näyttelijöistä on kiitettävä luonnollisesti Mr. Vesa-Matti Loiria, joka varmaankin on päässyt myös helpoimmalla näyttelemällä kenties itseään. Ohjaajan Mr. Kaurismäen ja Mr. Loirin välinen yhteistyö on kuitenkin sujuvaa ja Mr. Loiria katselee ja kuuntelee ihan mielellään tässäkin elokuvassa. Tämä siitäkin huolimatta, että konkarinäyttelijästä olisi voinut tiristää ehkä vielä vähän enemmän irti roolinsa sisällä ja  vielä enemmän karsia loirismeja pois valkokankaalta.

Mutta ehdottomasti valkokankaan valloittavin henkilö oli Mr. Peter Franzénin esittämä ”fancy-pants” insinööri Tomi. Miehen nörttiys jää epäselväksi, mutta sitäkin selvemmin tulee esille hänen halunsa miellyttää ja kykenemättömyys remonttireiskan hommiin. ”Tomin” toimintaa seuratessa sai jo ennen sahan käteen ottamista jännittää, että mikä nyt menee pieleen. Sillä sinne pöpelikköön kaikki todellakin näytti suuntaavan hyvän näyttelemisen avulla. On toki myönnettävä, että ”Tomin” kädettömyys ja siitä aiheutuva huumori nousevat esille leffasta kiitettävällä tavalla, varsinkin kun vastapainona on kaikkeen kykenevä ”Kake”.  ”Tomi” todellakin vetää pisteet kotiin vaikka ”Kake” onkin lähes kaiken maskuliinisuuden ilmentymä ja huokuu omaa karismaansa. Mr. Volanen on toki saanut huonot kortit dialogin jaossa, mutta tekee siirtä huolimatta parhaansa. Ikävä kyllä hän kuitenkin häviää sata nolla herran fancy-pantsille.

Ms. Armi Toivasta alkaa nähdä joka paikassa siinä määrin, että kohta voi kysyä alkaako daamin naama kyllästyttää. Nainen osaa toki näytellä, mutta jotenkin vaikuttaa ajautuneen samantyylisiin elokuviin esittämään tavallista suomalaista naista (mm. Korsoteoria, 21 tapaa pilata avioliitto, Kaappari, Päin seinää). Elämältä kaiken sain -elokuvassa on kuitenkin ihastuttavaa todeta, että naisen tunneskaala on entisestään laajennut ja hän osaa muutakin kuin mutristella huuliaan.

Ms. Lenita Susi ”Emilian” roolissa on ihastuttavan freesi löytö. Daami on kylläkin näytellyt jo pienestä pitäen, mutta pääsi nyt vasta vähän isompaan rooliin. Ms. Suden ja Mr. Loirin välisiä sukupolven ylitse ulottuvia jorinoita voi pitää samaan aikaan elokuvan parhaana antina että tyhjänpäiväisenä jaaritteluna. Elokuvan tarkoituksena lienee ollut osoittaa, miten elämän ääripäissä olleet ihmiset löytävät yhteisen sävelen ja saavat tukea toisiltaan. Itseltäni tämä ja siihen liittyvä filosofointi jäävät kokonaan oivaltamatta. Se tosin voi johtua siitä, että ”Emilian” ikäisenä neitona kirjoittelin päiväkirjaani lähinnä ihastusteni nimiä ja hoilasin aikansa hittibiisejä rannalla yhdessä ystävieni kanssa.

Elämän kasvukipuja eri ikäisillä

Ei mikään vatsalihasten treenaaja, mutta nauraa kyllä kuitenkin saa. Leffa on ihan hauska, kevyt kuin hattara, mutta samalla koskettelee elämää suurempia kysymyksiä ja osoittaa samalla, että siihen onnellisuuden saavuttamiseen ei tarvita suurta irtiottoa, Riion matkaa tai muuta massiivista. Joskus turvallinen arki riittää vallan hyvin. Elokuvaa jollakin tavalla kasassa pitelevä taloremppa antaa mielenkiintoiset puitteet elokuvalla, joka ei kuitenkaan loppusuoralla osaa oikein päätttää mistä siinä on kyse – draamasta, komediasta, rakkaustarinasta vai psykopaattisekoilusta. Leffa alkaa kuitenkin lupaavasti, joten on sääli, kun se muuttuu liian ennalta-arvattavaksi. Hyvistä ja vakuuttavista näyttelijöistä huolimatta Elämältä kaiken sain -elokuva ei vakuuta minua kylliksi, vaikka se varmasti kerääkin runsaasti katsojia. Leffassa on massatuotannon makua, mikä on sääli. Sillä aihetta lisää tiivistämällä tästä olisi saatu ihan ansiokas elokuva. Suosittelen elokuvaa kuitenkin kaikille kevyiden kotimaisten draamakomedioiden ystäville, jotka eivät aseta suuria odotuksia elokuvan tasolle.

Overall
Kokonaisarvosana.

Näytteljät: Armi Toivanen, Vesa-Matti Loiri, Peter Franzén, Lenita Susi, Jani Volanen.