VALIKKO

Despicable Me 2 – Itse Ilkimys 2

Vuoden 2010 ihastuttava tietokoneanimaatio Itse Ilkimys sai kisata animaatioita rakastavien katsojien keskuudessa suosikin paikasta Toy Story 3:n ja Sherk Forever Afterin kanssa. Kisailu ilmeisesti sujui suhteellisen hyvin, sillä valkokankaalle vyöryy nyt uudelleen sama joukko. Joten ei voi olla kuin tyytyväinen, että Illumination Entertainment studio vahvistaa paikkaansa animaatioiden joukossa jälleen kerran. Vaikkakin Grun seikkailujen jatko-osaa ei alun perin pitänyt tehdä, kassakoneiden tulos kuitenkin päätti toisin. Eikä tämä ole mikään ihme, sillä Gru kumppaneineen vaikuttaa olevan lypsävä lehmä muiden Illumination Entertainmentin elokuvian joukossa.  Gruta seuranneet pääsiäispupun seikkailut (Hop) tai ekokatastofia selvittelevä The Lorax eivät ole päässeet samaan taloudelliseen luokkaan hyvistä ideoista huolimatta. Joten sallittakoon hyvikseksi muuttuneen pahiksen valloittaa jälleen maailmaa.

Kolme vuotta maailman valkokankaiden valloituksen jälkeen uudessa elokuvassa Gru (Stevel Carell) joutuu töihin Antivoro-liigan puolesta, jotka toivovat Grun nappaavan uuden salaisen überpahiksen. Tässä häntä auttaa Antivoron oma salainen agentti Lucy Wilde (Kristen Wiig). Menossa mukana ovat edelleen Grun adoptiolapset Margo (Miranda Cosgrove), Edith (Dana Gaier) ja Agnes (Elsie Fisher) sekä iki-ihastuttavat minionit (kätyrit) ja uskollinen työtoveri Dr. Nefario (Russell Brand). Grun työtaakkaa ei yhtään helpota se, että Margo ihastuu paikallisessa ostoskeskuksessa ravintolaa pitävän Eduardon (Benjamin Bratt) poikaan Antonioon.

Itse Ilkimyksessä on tarjolla 3D-tekniikkaa, mikä animaatioihin hyvin sopiikin. Edelleen jaksan ihmetellä 3D:n suosiota muissa elokuvatyypeissä, sillä animaatioiden kohdalla ne pääsevät parhiaten oikeuksiinsa syömättä väriä valkokankaalta. Elokuva on sijoittanut 3D:n hyvin, eikä se hypi liikaa silmille. Tosin on myönnettävä, että erityisesti tämä tulee esille Grun apulaisten kätyrien parissa. Miniot ovat osoittautuneet yleisön suosikeiksi jopa siinä määrin, että heille (huhupuheiden mukaan) tehdään omaa elokuvaa, joka tulisi valkokankaille vuonna 2014. Sitä odotellessa, sillä näiden vastustattomien ihanien älykääpiöiden toimintaa on todella hauska seurata. Pieni keltainen kätyri on kuin lojaali, mutta todella kömpelö koira, joka saa enemmän pahaa kuin hyvää aikaa omilla toimillaan. Valkokankaalla on tästä taas useita oivallisia esimerkkejä.

Itse Ilkimyksen tekijätiimi toivoo jatko-osan tarjoavan niitä tuttuja rakatettuja elementtejä, mitä ensimmäisessä osassa oli jo tarjolla. Suomeksi tämä tarkoittaa kätyreiden parissa ajan viettämistä sekä Grun kasvukokemuksen jakamista pahiksesta perheenisäksi. Näiden lisäksi valkokankaalla on luvassa uusia hahmoja, bondimaista jännitystä ja toimintaa koko leffalipun edestä. Bondimaisen kokemuksen muistikuvat ja tunne ei ole vain kuvittelua, vaan tekijätiimi todellakin on hakenut sen parista itselleen innoitusta ja vinkkejä. Luvassa onkin uusia vempaimia, veden alla kulkevia autoja ja eksoottisia lomakohteita (ainakin minioiden mielestä). Kaikki tämä on kuitenkin tehty tavalla, joka ei ihan veny ja pauku liiallisuuksiin. Ohjaajia herroja Pierre Coffin ja Chris Renaud voikin kiittää tässä kohtaa kauniisti. Tarjolla ei ole vain vanhan lämmittelyä, vaan upouutta seikkailumentaliteettia, jossa on kivasti yhdistetty uusia teknisiä vempaimia vanhoihin hyviksi koettuihin asioihin.

Gru pelastaa maailmanwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
tekisi mieli sanoa, että jälleen kerran, mutta ensimmäisessä Itse Ilkimyksessä varastettiin kuu taivaalta (ja toki palautettiin se myös sinne). Itse Ilkimys 2 vie katsojaa mukanaan kovaa tahtia ja sen vuoksi sen esittämistä ihan perheen pienemmille en suosittelisi. Bondimaisuuden ja Mission Impossible tyylisten taiturointien yhdistäminen voi herkästi viedä yöunet. Mutta samaan aikaan ne kyllä takaavat koko perheen leffasalissa viihtymisen. Elokuva ei turhaa junnaa paikoillaan eikä myöskään keskity pelkkään toimintaan. Joten ohjaajaherrojen voi sanoa saavuttaneen hyvän tasapainon Grun kasvutarinan ja vakoojana olemisen välillä. Uudet esitellyt hahmot ja vempaimet sopivat hyvin Grun maailmaan. Suosittelenkin elokuvaa kaikille Grun faneille ja toiminnallisesta animaatiosta pitäville. Itse suuntaan varmaankin vielä uudestaan leffateatteriin tätä nautintoa hakemaan. Salista ei muuten kannata ihan heti rynnätä pois, sillä lopputekstien lomassa on luvassa kätyreiden koe-esiintymistä esiripun sulkeutumiseen asti.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Hyvän leffan lisäksi sain mahdollisuuden uuden kesäkassin korkkaamiseen. Viime kesän tavoin osallistuin kesäkassi 2013 -tempaukseen ja omani saapui juuri erinomaisesti viettämään aikaa tämän animaation parissa. Kauniit kiitokset Nappinjalle, kesäkassi todellakin vetää kaiken lupaamasi ja vielä enemmänkin. Uskoisin meillä olevan monta hyvää yhteistä hetkeä luvassa elokuvissa tämän kesän aikana. Ja samalla kannustan muitakin siellä bittiavaruudessa osallistumaan näinkin kivaan käsityön vaihtorinkiin – ensi kesään mennessä ehtii niitä kesäkassien tekoja treenailla kaikessa rauhassa.

IMG_5837

Osastot: Animaatio, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , , ,
1 Comment

Yksi kommentti artikkeliin “Despicable Me 2 – Itse Ilkimys 2”

  1. Nappinja sanoo:

    Oi, minulta olikin ihan mennyt tämä palaute ohi! Kiva kuulla, että kassi oli mieluinen ja pääsi käyttöön 🙂

RSS feed for comments on this post. Ja trackBack URL.

Vastaa