VALIKKO

De vrais mensonges – Täysihoito

Ranskan etelärannikolla Émilie (Audrey Tautou) pitää Heitukka nimistä kauneushoitoa. Ja eipä aikaakaan kun posti tuo hänelle paluupostissa nimettömän ja ihastuttavan vanhanaikaisen rakkauskirjeen. Émile päättää laittaa hyvän kiertämään ja kopioi kirjeen sisällön erosta toipuvalle äidilleen Maddylle (Nathalie Baye). Äidin piristäminen onnistuukin kirjeen avulla jopa hieman yli äyräiden, varsinkin äiti luulee älyvänsä keneltä kirjeet tulevat. Kolmiodraamassa ja väärinkäsitysten maailmassa seikkailevat kirjeitä rustaava Jean (Stéphanie Lagarde), joka ei enää tietä mitä  tehdä ja milloin.

Ohjaaja Pierre Salvador ohjasi Ms. Tautouta jo elokuvassa Hinnasta viis (2006), joka oli myös tyypillinen Tautou-hömpötys. Kuluttaa kivasti aikaa ja leffasta jää hyvä mieli. Täysihoito leffan juonta voisi pitää vanhan idean kertaamisena, esimerkiksi elokuvasta You’ve Got Mail (1998). Mutta sinänsä se on mielestäni yhä uudehko tuulahdus romanttisten komedioiden alttarilla. Enemmän olisin toki toivonut farssin viemistä vielä syvemmälle tasolle, nyt jutun juuret jäivät vähän keskeneräiksi. Asian syventäminen olisi varmasti kirvoittanut useampia nauruja. Mutta ehkä sitten siinä seuraavassa rainassa, nyt sai tyytyä onneksi nauttimaan erittäin hyvästä onnettoman komiikan antimista Heitukan työntekijöiden keskuudessa. Että jotkut sitten osaavatkin olla ihastuttavia.

Kepeähkö ihmissuhdekomediawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Tautou jatkaa itselleen uskollisella suunnalla, eikä siinä mitään pahaa ole. Leffa on hyvinkin käypää tavaraa välipäivien täytöksi. Juoni vaihtelee uskottavan ja epäuskottavan välillä, aina loppuratkaisua myöten. Mutta luulen katsojalle olevan miellyttävämpää vain aivojen narikkaan nakkaaminen ja elokuvasta nauttiminen. Myöskin Ms. Tautoun näkeminen edes hieman erilaisemmassa roolissa, voi yllättää katsojat mielenkiintoisella tavalla. Joskin on hyvä muistaa, että leffan voi suoraan luokitella sinne, mistä ei kovin monen päivän jälkeen, niin kuin esimerkiksi huomenna, muista juuri mitään.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat, Romanttista hömppää
Kommentit

Vastaa