VALIKKO

Collateral Beauty – Kaikenkattava kauneus

Kuvahaun tulos haulle collateral beauty movie poster

Menestynyt Howard Inlet pakenee arkea henkilökohtaisen trauman jälkeen elämisen ulkopuolelle kirjoittamalla kirjeitä asioille. Hänen ystävänsä Whit Yardsham, Simon Scott ja Claire Wilson tapaavat Howardin kanssa kolme mielenkiintoista ihmistä. Nämä kolme Aimee Moore (Rakkaus), Raffi (Aika) ja Brigitte (Kuolema) rohkaisevat omalla tavallaan Howardia takaisin elämän pariin.

Ohjauksesta on vastannut Mr. David Frankel (The Devil Wears Prada, Marley & Me, Hope Springs) pysyy itselleen uskollisella alueella. Collateral Beauty ei ole niinkään humoristinen, vaan pikemminkin koskettava tavalla, jota löytyy kaikista miehen elokuvista. Collateral Beauty jättää katsojan myös pohtimaan sitä, että olivatko Rakkaus, Aika ja Kuolema sittenkin sattumanvaraisia näyttelijöitä, sillä heillä kaikilla oli myös sanasensa sanottavana Howardin kolmelle ystävälle.

Valkokankaalla ei tapahdu kovinkaan paljon, mutta sitäkin enemmän sen sanoma koskettaa onnistuen olemaan samalla laukomatta niitä iän ikuisia fraaseja. Tai kyllähän niitä rainan aikana kuullaan, koska Howard oli varmasti aikoinaan saanut kuulla ne kaikki. Tämän lisäksi leffan loppusuora yllättää tavalla, joka tuli ainakin minulle täysin puskista. Jätän sen jokaiselle katsojalle nähtäväksi ja sen sijaan tyydyn naputtelemaan, että asioiden ääneen sanominen tekee niistä todelllisia ja siten varmasti helpommin käsiteltäviä. Kaiken tämän hienosti tasalaatuisen ja tiiviin esityksen keskellä, leffa ei varmasti miellytä kaikkia. Ajallisesti ja näyttelijäkaartillisesti se kosiskelee Oscareita, mutta olen kyllä oikeasti yllättynyt, jos se sinne pääsee / joutuu. Ilmassa on toki perinteistä hollywoodlandian happy-end-kasvutarina-yritelmiä, mutta parhaimmat suoritukset valkokankaalla tulevat Kuolemalta (Helen Mirren), Ajalta (Jacob Latimore) ja Rakkaudelta (Keira Knightley).

Kaiken kaikkiaan lähes kaikki näyttelijät tekevät hyvää työtä, mutta edellä mainittujen lisäksi haluan hehkuttaa Mr. Will Smithin paluuta pääroolien paikalle metsään menneen After Earth (2013) rainan jälkeen. Toki Seven Pounds (leffan nimi itkettää edelleen) elokuvan jälkeen tiesin miehen pystyvän myös koskettamaan, eikä vain naurattamaan. Mutta tätä paluuta parrasvaloihin sai odotella, vaikka Suicide Squad antoikin siitä vähän viitteitä. Toivottavasti sama linja jatkuu ja siinä samalla vielä syvällisempi heittäytyminen eri tunnekirjojen pariin. Raivoaminen, mykkäkoulu tai masentuneen naaman esittely ei ihan vielä riitä.

Surun käsittelyprosessiawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
joka on vähän niin kuin pakko tehdä, että saadaan yhteiskunta pyörimään. Märehtiä jokainen saa siinä määrin kuin haluaa, mutta ikävä kyllä ympäröivä todellisuus ei meitä odota. Ja Howardin kohdalla hänen ystävänsä ottavat tähän tarpeeseen jotain kättä pidempään. Collateral Beauty yllättää mieluisasti. Loppua kohden voi toki kaivaa nessuja esiin, mutta muuten Kuoleman, Ajan ja Rakkauden tapaaminen ovat mielenkiintoisia kokemuksia, joiden tarkempi ajattelu sai ainakin tämän katsojan näkemään sitä kaikenkattavaa kauneutta niin tutuissa kuin uusissakin asioissa. Leffa etenee rauhalliseen tahtiin, antaa paljon liikkumatilaa taitaville näyttelijöille, mutta lisää syvyyttäkin tähän rainaan olisi toki mahtunut. Suosittelen elokuvaa kaikille suruprosessia joskus läpikäyneille, tasalaatuisen draaman ystäville. Mihinkään Seven Pounds tyyliseen rääkymiseen en päässyt, mutta koskettavaa katsomista kuitenkin.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Will Smith, Edward Norton, Michael Peña, Kate Winslet, Keira Knightley, Jacob Latimore, Helen Mirren, Naomie Harris

Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , , , , , , ,
Kommentit

Vastaa