VALIKKO

Chocolat – Suklaa

Vaikka miksikään suureksi sirkusfaniksi en itseäni vieläkään ole saanut käännytettyä niin uusin sirkusmaailman sijoittuva elokuva Chocolat kuitenkin puhutteli. Se kertoo entisestä orjasta Rafael Padillasta, joka lyö hynttyyt yhteen sirkustaitelija George Footitin kanssa. Tavoitteena onkin tehdä erilainen klovnishow, jossa kummallakin oma merkittävä roolinsa. Luvassa onkin mainetta ja menestystä, joka tuo mukanaan ne kuuluisat kuuluisuuden kirot.

Ohjauksesta on vastannut Mr. Roschdy Zem, joka on käyttänyt niitä kuuluisia taiteellisia vapauksia Gerard Noirielin tarinasta. Ikävä kyllä tämä taiteellinen vapaus näkyy sivujuoninen liiallisen ennustettavuutena. Tämä kaikki kuitenkin annettakoon anteeksi, sillä niin taitavasti ohjaaja onnistuu käsittelemään rasismin vaikutuksia ilman sen alleviivaamista tai katolta huutamista. Omien juurien mollaaminen ja itsensä väheksyminen syö kuitenkin miestä siinä määrin, että valkokankaalla nähdään myös Padillan / Chocolatin itsenäistyminen ja vahvempien roolien hakeminen. Kotisoffalta käsin katsottuna tämä on myös tärkeä havainto. On hyvä osata nauraa itselleen, mutta omista juuristaan on silti osattava myös oltava ylpeä eikä sitä alituista ojaan kaatamista tarvitse koko ajan ottaa vastaan. Mutta se, miten muut sitten suhtautuvat siihen, kun hyppäät pois tutusta onkin ihan eri juttu.Ohjaajaa on toki myös muistettava kiittää siitä, että leffa ei tunnu niin pitkältä kuin se oikeasti on, vaan tarina etenee sujuvasti ja asiaan kuuluvin keinoin eteenpäin.

Pääosissa vakuuttavat herrat Omar Sy ja James Thierrée, joiden keskinäistä klovneriaa on ilo seurata, vaikka se on täynnä rasismia, syyllisen etsimistä ja toisen selkänahan kautta omaan menestykseen kiipeämistä. Samaan aikaan parivaljakon esityksissä kuitenkin ravistellaan ennakkoluuloja onnistuneesti huumorin kautta. Tätä vastaan onkin helppo myös ymmärtää, että leffa ei sitten saa mitään hollywoodlandian tyylistä happy-end-titteliä ennen lopputekstejä. Yksi elokuvan vaikuttavimmista kohtauksista klovnerian lisäksi on se, kun Padillo alkaa kasvattaa itselleen selkärankaa ja ymmärtää, että vaikka hän on vapaa, niin aina häntä tullaan kohtelemaan alempiarvoisena. Leffa jättää myös hyvin selkeän sanoman, että tässä klovnikaksikossa kolikolla todellakin oli kaksi puolta ja ilman toista ei ollut toista. Siinä missä Mr. Sy tekee vaikuttavaa roolia omanarvon tunteen kasvanana klovina, hänen vastinparinsa Mr. James Thierrée tekee kunniaa isoisälleen Mr. Charlie Chaplinille. Huomattavan yhdennäköisyyden lisäksi Mr. Thierrée todellakin hallitsee klovnerian ja naurattamisen jalon taidon. Herrojen keskinäinen kemia taitavina klovneina on uskottavaa, kivaa katsottavaa ja ilahdusta aiheuttavaa.

Oikeassa elämässä Mr. Rafael Padilla alias Chocolat (1865? – 1868? – 1917) oli entinen afrokuubalainen orja, joka nousi Ranskassa asuessaan omaan arvoonsa sirkustaitelijana. Hän oli ensimmäinen tummaihoinen taiteilija ranskalaisessa kulttuurissa. Ja todellakin sirkustaide lasketaan kulttuuriksi. George Foottit (1864 – 1921) puolestaan oli brittiläinen klovni, joka nousi yhdessä Mr. Padillan kanssa Pariisin kestotähdiksi liki 20 vuodeksi Nouveau Sirkuksessa. Ja tämä suosio on kyllä helppo ymmärtää, sillä kaksikon keskinäinen kemia ja loppuun asti harjoitelleet esitykset ovat varmasti olleet vielä viihdyttävämpiä kuin nyt valkokankaalla nähdyt suoritukset.

Suutari pysyköön lestissäänwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
tai jotain sellaista voisi ehkä ehdotella otsikoksi. Mutta oikeasti Chocolat -elokuva vie hyvin mukanaan ja osoittaa, että rasismia löytyy kaikkialta. Pääosissa pyörivät herrat Sy ja Thierrée tekevät todella parhaansa kahtena hyvin erilaisena persoonana, joiden keskinäinen kemia kuitenkin toimii ja jotka saavat ihmiset hyvälle tuulelle. Tässä voisi melkein alkaa pitää sirkuksista. Leffan aikana ei voi olla miettimättä, miten erilaisesti tilanne olisi kummankin miehen kohdalla mennyt, jos esitykset olisivat olleet tasapuolisempia tai olisivatko ne olleet edelleen suosittuja, jos näin olisi ollut. Joka tapauksessa kaksikko Chocolat ja Foottit uudistivat klovneriaa, herättelivät nauruterapiaa ja tekivät useita ihmisiä onnelliseksi heidän esityksiensä avulla. Siinä lienee sitä meriittiä jo ihan riittävästi. Suosittelenkin elokuvaa kaikille, jotka haluavat kurkistaa kulissien taakse, nähdä taidokasta klovneriaa ja koskettavia elämänkohtaloita. Nessuja ei tarvitse raahata mukaan, vaikka elämäntarinan itse kunkin kohdalla kolkuttelee, vaan sen sijaan voi olla onnellinen kun pääsee nauttimaan hyvästä klovneriasta ja tosiystävyydestä, jonka muotoja on aina välillä vähän vaikea ymmärtää.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Omar Sy, James Thiérrée, Clotilde Hesme, Olivier Gourmet, Frédéric Pierrot, Noémie Lvovsky, Alice de Lencquesaing, Alex Descas, Olivier Rabourdin, Xavier Beauvois

Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: ,
Kommentit

Vastaa