VALIKKO

Brooklyn

1950-luvun alussa nuori irlantilainen nainen Eilis Lacey muuttaa pienestä Enniscorthyn kaupungista New Yorkiin Brooklyniin paremman elämän perään. Edessä on uusiin tapohin, ihmisiin ja asioihin sopeutuminen. Luvassa on koti-ikävää siskoa Rosea kohtaan, sekä uusien tuttavuuksien tekeminen Brooklynillä. Siitä päävastuun ottaa nuori italiainen mies Tony. Tragedia perheessä kuitenkin ajaa Eiliksen takaisin kotinurkille, minne jäämisen houkutuksia lisää Eilikseen ihastunut Jim Farrell. Eilis joutuukin pohtimaan kahden kotimaan ja kahden rakkaan välillä, että mikä on se oikea ja lopullinen valinta.

Pääosissa loistavat kolme näyttelijää tekevät hyvää työtä. Ms. Saoirse Ronan on uskottava maahanmuuttajana ja koti-ikävän kokijana. Ei ole lainkaan ihme, että hän oli myös tämän vuoden Oscar-ehdokkaana suorituksestaan. Daami on onnistunut valitsemaan tasaisesti hyvälaatuisia ja mielenkiintoisia elokuvia,, jotka kuitenkin selvästi poikkeavat valtavirran rainoista (mm. The Lovely Bones, Byzantium, The Grand Budapest Hotel). Daamin uraa tulee olemaan mielenkiintoista seurata. Hänen ihastuksen kohteensa Mr. Emory Cohen on vielä tuntemattomampi valkokankaan valloittajana, mutta intoa nuorelta mieheltä siihen kyllä löytyy.

Mutta oma suosikkini Brooklynin hahmoista oli Mr. Domhnall Gleesonin näyttelemä Jim Farrell, vaikka hän ei mitään tunteenpaloa tässä leffassa saakaan oikein aikaiseksi. Jostain kumman syystä (toivottavasti ei punaisesta tukasta johtuen) hemmo on lähinnä sivurooleissa. Repertuaari näissä on kyllä sitäkin laajempi. Elokuvat Never Let Me Go, True Grit, Anna Karenina ja Frank ovat kaikki hyvin erilaisia. Mr. Gleeson osaa myös hyvin valita elokuvansa, sillä hänen viime vuoden elokuvistaan neljä oli tänä vuonna Oscar-ehdokkaana (Ex_Machina, Brooklyn, Star Wars ja The Revenant). Ehkäpä aika alkaa olla valmis Mr. Gleesonille isommille rooleille.

Ohjauksesta on vastannut Mr. John Crowley. Ohjaaja ilmeisesti teki niin hyvää työtä, samoin kuin tarinan kasaan kynäilleet ihmiset, että sille suunnitellaan jatkoa television parissa. Alivuokralaisina irlantilaisia tyttöjä pitävä Mrs. Kehoe oli niin vakuuttava daami ja kurinpitäjä, että hänen tyylinsä saa jatkoa samalla teemalla. Ms. Julie Walters on luvannut palata vuokraemännän Mrs. Kehoen rooliin ja alivuokralaisiksi on suunniteltu niin amerikkalaisia, irlantilaisia ja englantilaisia neitejä. Tämän sarjan minäkin haluaisin nähdä.

Kirja perustuu Mr. Colm Tóibínin samannimiseen novelliin ja vaikuttaa olevan teemalliselta sisällöltään uskollinen miehen kirjallisuuden aiheille. Mr. Tóibín kirjoittaa yleensä irlantilaisesta yhteiskunnasta, ulkomailla asumisesta, identiteetin säilyttämsestä ja menetyksestä. Kaikkien näiden kohdalla Brooklyn korjaa potin kotiin. Ja ehkäpä juuri tämän oman kodin ja sydämen valitun löytäminen / tiedostaminen sekä oman itsensä tahdon tietäminen tekee Brooklynistä ihastuttavan katsoa.

Kahden maan kansalainenwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
sitä parempaa elämää etsimässä. Brooklyn-elokuvassa Eilin o kovassa paikassa kahden maan ja kahden ihastuksen välissä. Leffassa joudutaan toteamaan, että jos-kun-tilanne-olisi-ollut-toinen niin mitään lähtöä ei olisi ensimmäisessä paikassa tapahtunut. Ja nyt kun tasapainoillaan eri mantereille, niin kumpi on tärkeämpää uusi rakkaus uudella mantereella vai isänmaa uskollisuus. Tiukkoja kysymyksiä itse kullekin. Itse olen aina ulkomailta vielä toistaiseksi palannut Suomeen, mutta ymmärrän Eiliksen tilanteen myös hyvin. Elokuvaa voisi ehkä markkinoida rakkaus-draamana, mutta mielestäni se on enemmän oman itsensä löytämisen ja itseensä uskomisen tarina. Taustajoukoikseen se on vain saanut vakuuttavia maisemia Irlannista ja Brooklynistä. Leffa ei ole mikään toiminnallinen pläjäys, vaan etenee rauhalliseen tahtiin Eiliksen pohdintojen ja oivallusten kanssa eteenpäin ja tässä kohata voikin todeta, että home is where your heart is. Suosittelen sitä kaikille rauhallisten leffojen ystäville, jotka ovat lisäksi hurahtaneet 1950-lukuun.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Saoirse Ronan, Emory Cohen, Domhnall Gleeson, Jim Broadbent, Julie Walters

Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , , , ,
Kommentit

Vastaa