VALIKKO

Ant-Man – Muurahaismies

BF_Payoff_1-Sht_v8_Lg

Elokuva saa alkunsa taustatarinasta, joka sijoittuu vuoteen 1989 ja esittelee meille Pymin hiukkaset. Tuolloin sattuneista tapahtumista siirrytään nopeasti nykyaikaan ja päästään itse aiheeseen, missä vuosien kuluessa Hank Pymistä on tullut vanha mies ja hän haluaa itselleen seuraajan Muurahaismieheksi, jollaiseksi löytyy Scott Lange. Pym haluaa Langin varastavan Yellowjacket / Keltatakki-puvun Darren Crossin tiloista ja siiinä samalla parantavan maailmaa, sillä Cross suunnittelee myyvänsä puvut HYDRA:lle. Edessä onkin maailmaan tutustuminen muurahaisen näkökulmasta sekä vastahakoisen Pymin tyttären Hopen kanssa työskentely.

Ant-Man / Muurahaismies -elokuvan myötä Marvelin sarjakuvahahmot jatkavat maailmanvalloitustaan valkokankailla. Niin mukavaa kuin niitä on siellä katsella toivoisin jonkinlaista vaihtelua siihen. Eikö tästä maailmasta muka löydy muita sarjakuvakustantamoita, joiden valikoimasta löytyisi muitakin mahdollisia valkokankaan valloittajia DC Comicsin esittämän vastarinnan lisäksi. Tosiasia on tällä hetkellä se, että Marvel ja DC hallitsevat hahmojensa kautta sarjakuvista valkokankaalle singahtaneita elokuvia. Minä tahdon kuitenkin vaihtelua ja lisää uusia supersankariehdokkaita – huolimatta siitä miten ihastuttava Muurahaismies on (ja sitä hän todella on). Marvelille vastusta on kuitenkin varmaan vaikea antaa. Firma aloitti maailmavalloituksensa Iron Man myötä ja sitä ovat seuranneet ensimmäisessä aallossa elokuvat The Incredible Hulk, Iron Man 2, Thor, Captain America: The First Avenger ja The Avengers. Mikäli Marvel ei ollut vielä onnistunut koukuttamaan kaikkia elokuvissa kävijöitä, jotka olivat myös sarjakuvien ystäviä toinen aalto vei loputkin vastarinnan mahdollisuudet. Valkokankaalle vyöryi Iron Man 3, Thor: The Dark World, Captain America: The Return of the First Avenger, Guardians of the Galaxy, Avengers: Age of Ultron ja nyt aallon viimeisenä tippana Ant-Man. Mutta lisää on vielä luvassa. Kolmannen tsunamiaallon viimeisenä tehokeinona koukuttaa katsojat Marvel tuo valkokankaille elokuvat Captain America: Civil War, Doctor Strange, Guardians of Galaxy Vol. 2, Spider-Man, Thor: Ragnarok, Avengers: Infinity War Part 1, Black Panther, Captain Marvel, Avengers: Infinity War Part 2 ja Inhumans. Tähän listaan mahtuu toki mukaan niitä uusia tuttavuuksia jatko-osien rinnalle, mutta siitä huolimatta toivon jonkun toisen sarjakuvakustantamon myös nousevan haastamaan Marvelin maailmanvalloitusta. Toki samalla myös myönnän, että on mielenkiintoista seurata miten eri elokuvissa esiintyvät supersankarit löytävät toisensa toistensa leffoista. Näin käy myös, tai ainakin annetaan ymmärtää, Muurahaismies-elokuvan kohdalla.

Ohjaaja Mr. Peyton Reed on onnistunut tekemään yksin toimivan, hauskan ja viihdyttävän elokuvan. Tämä on pitkään aikaan parasta kevyttä huumoria mitä Marvelilta on tullut. Alun pohjustusta lukuunottamatta Muurahaismies ei sorru missään vaiheessa selittelyyn tai asioiden alleviivaamiseen vaan antaa dialogin ja toiminnan hoitaa tehtävänsä. Ohjaaja myös toivoo Muurahaismiehelle itsenäistä jatkoa valkokankaalla. Ja tottahan Hank Pymillä ja Scott Langilla on varmasti vielä paljon annettavaa Avenger-elokuvien ulkopuolella tälle humaanille supersankarille. Marvelin muista supersankarielokuvista (Thor, Iron Man, Avengers) poiketen Muurahaismiehessä ei tuhota kokonaisia kaupunkeja tai maanalaisia muurahaiskekoja. Tämä ei kuitenkaan ole missään määrin vähentänyt erikoistehosteiden määrää, sillä niin vakuuttavasti Muurahaismies seikkailee oman armeijansa kanssa ahtaissa paikoissa. Ja erityisesti erikoistehosteiden merkitys tulee esille loppuratkaisua hakiessa, joka hakee vertaistaan jopa Marvelin universiumissa. Todellista visuaalista nautintoa.

Näyttelijöistä on kiitettävä pääjoukoissa pyöriviä ihmisiä. Mr. Paul Rudd on lähinnä tunnettu komedioistaan. Hyviä esimerkkejä miehen komiikan taidoista löytyy elokuvista The 40-Year-Old Virgin, Knocked Up, Role Models, I Love You, Man, How Do You Know  ja This Is 40. Varsinaista charmikkaan miehen pääroolia ei kuitenkaan ole vielä löytynyt siinä määrin, että hemmo olisi päässyt omalla nimellään myymään elokuviaan. Ehkä Ant-Man korjaa tämän tilanteen. Ainakin se jatkaa miehelle tyypillistä komediallista otetta hänen valitsemissaan rooleissaan. Ja myönnän olevan ihastuttavaa, että pääroolissa on ”tavallisen” näköinen ilmestys eikä mikään pumpattu lihaskimppu. Pohdittavaksi tässä kohtaa kuitenkin jää se, että myydäänkö Ant-Man elokuvaa enemmän Mr. Ruddin vai Mr. Michael Douglasin nimellä. Ikääntyvänä tiedemiehenä häärivä Mr. Douglas tekee vakuuttavan roolin. Ja samalla osoittaa meille, että hänen elokuvallinen CV:nsä ei osoita laantumisen merkkejä. Viime vuosina tahti on näyttänyt vain kiihtyvän tuoden herran meille valkokankaille muun muassa elokuvissa Wall Street: Money Never Sleeps, Haywire, Behind the Candelabra, Last Vegas ja So It Goes. Vaikkakin näissä elokuvissa tahti on hiljentynyt niin miehen lavakarisma ei ole hävinnyt minnekään.

Mr. Corey Stoll puolestaan on selvässä luonneroolissaan. Miestä on totuttu näkemään hieman draamallisemmissa ja vakavavimmissa elokuvissa kuten Non-Stop, This Is Where I Leave You ja The Good Lie. Ant-Manin pahiksen tielle kääntyneen oppipojan rooli sopii tähän hyvin. Miehen tyyliin sopii myös hänen tuleva elokuvansa Black Mass. Marvelin universiumissa hänen esittämänsä pahis ei ehkä ole sieltä ilkeimmästä päästä, mutta riittävän vakuuttava kuitenkin. Yleensä elokuvan sanotaan olevan yhtä hyvä kuin pahis. Vaikka Mr. Stoll ei  mihinkään suurempaan kliimaksiin pahuudessaan pääse, niin hänen pahuutensa ja juonittelunsa kyllä sopii hyvin  Muurahaismieheen. Elokuvassa pyöritään enemmän koko perheen leffa-tasolla, jolloin sen pahiksenkaan ei tarvitse olla mikään totaalinen terminaattori.

Mr. Michael Peña loistaa sivuroolissaan sillä vahvuudella, että hän on vaarassa viedä leading-man pestin Mr. Ruddilta. Miehen näyttelemisen taitoja nähdään yleensä pienemmän luokan tai indie-elokuvissa, joten hänen mukana olonsa Marvelin leffassa oli ihastuttavaa. Miehen suorituksia on voinut ihailla aiemmin muun muassa ellokuvissa Tower Heist, End of Watch, Gangster Squad, American Hustle ja Fury. Sivuhenkilöistä hänellä on kaikista vakuuttavin rooli ja tässä kohtaa hieman harmittaa, että herroille Bobby Cannavalelle, David Dastmalchianille ja daamille Judy Greerille ei suotu samoja mahdollisuuksia. Heidän mukana olonsa jää heidän taitojensa ja valkokangasajan hukkaanheittämiseksi. Esillä enemmän olevista daameista Ms. Evangeline Lily puolestaan on tunnetumpi varmasti Hobbitti-sarjasta, missä daami kantaa Taurielin viittaa harteillaan. Pohdittavaksi jääkin Ant-Man-elokuvan jälkeen olisiko tämä elokuva pärjännyt ilman hänen läsnäoloaan. Elokuvassa on toki perinteinen isä-tytär-teema, mutta se olisi mielestäni pärjännyt myös ilman sitä. Mutta onneksi valkokankaalla loistaa Mr. Peña moottoriturpansa kera ja siten mainetta ja kunniaa myös sivuosissa osaamistaan osoittaneille näyttelijöille.

Ja lopuksi lyhyt historiallinen katsaus muurahaismieheen. Sen taustajoukoista löytyvät herrat Stan Lee, Larry Lieber ja Jack Kirby. Miesten käsistä on lähtenyt myös muita Marvelin sarjakuvista tuttuja hahmoja kuten Iron Man ja Thor, Ihmeneloset, Hulk ja Avengers. Päivänvalon Muurahaismies näki ensimmäisen kerran syyskuussa 1962 lehdessä Tales to Astonish. Sitä ennen hahmoon oli jo viitattu saman tammikuun numerossa. Lehdessä muurahaismiehenä hyörii biofyysikko ja turvallisuusasiantuntija Henry ”Hank” Pym. Kumppanina rikoksia vastaan hänellä on ystävättärensä Janet van Dyne Ampiainen / Wasp. Yhdessä nämä kaksi perustuvat Kostajien ryhmän (Avengers). Hank halusi ilmeisesti kuitenkin jossain vaiheessa pois ruohonjuuritasolta, luovutti Muurahaismiehen tittelin seuraajilleen ja keskittyi itse suurempiin ulottuviin kehittäessään muun muassa Jättiläisen. Muurahaismiehinä Hankia ovat seuranneet lehden sivuilla muun muassa varas ja elektroniikkanero Scott Lang sekä itsekeskeinen ja heikon moraalin omaava agentti Eric O’Grady. Parhaimmillaan Muurahaismiehenä olleen Scott Langin seikkailut sarjakuvan lehdillä ovat välillä muistuttaneet Dallasin Bobbyn kohtaloa, missä välillä kuollaan ja sitten herätään taas henkiin. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten nämä kaikki juonenkäänteet on saatu sovitettu valkokankaalle taiteellisin vapauksin. Hahmo on nähty veljeilemässä myös Ihmenelosten ja Kostajien porukan kanssa, joten kuten aiemmin tänne naputtelin on mielenkiintoista nähdä miten nämä kaikki supersankarit päätyvät (toivottavasti) yhteen ja samaan grande finale -elokuvaan.

Pieni mies ja isot velvoitteetwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Ant-Man tarjoilee tyylillä koko perheen Marvel-hupia ruohonjuuritasolta. Se ei ole yhtä remuava kuin Marvelin aiemmat Avengers-sarjaan liittyvät elokuvat, mutta se ei tee leffasta huonoa. Pikemminkin päinvastoin. On erittäin ilahduttavaa viettää aikaa elokuvassa nauraen kunnon vitseille, tilannekomiikalle ja jännittää lopputulosta. Maailmanpelastamisen mukaan on tietenkin saatu myös perinteistä isä-tytär-dilemmaa valkokankaalle. Leffa olisi parhaimmillaan pärjännyt ilman tätäkin, mutta silloin lisäloppu olisi voinut jäädä tavoittamatta. Mr. Paul Rudd Muurahaismiehenä on ihan tavallinen hemmo, joka taatusti sinnikkyydellään ja maanläheisyydellään voittaa kaikki puolelleen. Ant-Man ei ole mikään Avengers ja hyvä niin. Sillä tällä tavalla se antaa tavallisillekin pulliaisille mahdollisuuden loistaa (ei mitään henkilökohtaista tästä sitten Haweyetä kohtaan). Suosittelen leffaa kaikille alkuperäisen sarjakuvan ja Marvelin elokuvien ystäville. Valkokankaalla on nyt nähtävissä lempeämpi versio siitä, mitä muuten nähdään Avengersien suorittamana. Jään mielenkiinnolla odottamaan Muurahaismiehen paluuta ja enää koskaan katso muurahaisten toimintaa samalla tavalla kuin ennen elokuvaa.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Paul Rudd, Michael Douglas, Evangeline Lilly, Corey Stoll, Michael Peña, T.I., David Dastmalchian

P.S. Leffa sitten kannattaa istua ihan tappiin asti.  Varsinaisen lopun jälkeen tulee vielä vihjausta mahdolliseen seuraavaan Marvel Universiumin luomaan hahmoon ja ihan lopussa palataan tuttuihin maisemiin.

Osastot: Kevyttä katseltavaa
Henkilöt: , , , ,
Kommentit

Vastaa