Vuoden 2012 Cannesin pääpalkinnon pokkasi Mr. Michael Haneken teos Amour ja todellakin erittäin hyvästä syystä. Elokuva kertoo, nimensä mukaan, siitä elämää suuremmasta asiasta – rakkaudesta. Tosin elokuvassa tarina todellakin esittää sen syvällisimmän muodon, ei mitään ihastumisen-rakastumisen huumaa, vaan todellista rakkautta, joka kumpuaa partneria kohtaan pitkän yhteisen historian ajalta. Georges (Jean-Louis Trintigant) ja Anne (Emmanuelle Riva) ovat yli 60 vuotta yhdessä ollut pari, joiden elämä muuttuu, kun Anne saa aivohalvauksen. Miten menetellä oikeudenmukaisesti silloin, kun tuttu ja pitkään rakastettu henkilö alkaa muuttua joksikin aivan toiseksi? Georgen pohtiessa näitä, hän joutuu myös kuuntelemaan tyttärensä Evan (Isabella Huppert) ja tämän aviomiehen Geoffin (William Shimell) enemmän tai vähemmän hyvää tarkoittavia neuvoja. Amour kertoo ajasta halvauksen jälkeen, tekee kunniaa kaikille omaishoitajille ja osoittaa todellisen rakkauden kantavan voiman. Puolison, joka rakastaa toista niin voimakkaasti, että se ajaa omien intressien edelle.
Mr. Haneken vaikuttaa suosivan keskiluokkaisen yhteiskunnan kuvaamista näkökulmista, joita ei liikaa mainosteta mediassa. Nämä ongelmat ja vaikeudet liittyvät yleensä sosiaalisiin tekijöihin, eikä Amour tee tässä poikkeusta. Elokuva ikääntyneen pariskunnan intimiteetistä ja yhteiskunnassa selviytymisestä sopii tähän kuin nenä naamaan. Amourin parissa ohjaaja Mr. Haneke on tehnyt hyvää työtä luomalla tarinan, joka koskettaa meitä jokaista. Me kaikki kuolemme joskus ja yleensä vanhana, joten sitä kautta elokuvasta puuttuu se erikoishakuisuus, mitä voisi tavata kuoleman kuvauksilla nuorempien ihmisten keskuudessa.
Amour oli haasteellinen ohjaajalle aiheen lisäksi fyysistä syistä. Elokuvan sijoittaminen pääasiallisesti yhteen asuntoon kahden ihmisen välille, sulkee nätisti pois mahdolliset häiritsevät tekijät, kuten potentiaaliset sivujuonet. Ilman niitä tarina todellakin on keskittynyt Georgen ja Annen välille. Näin ollen katsojan kannalta on annettava tunnutusta Annea näyttelevälle Ms. Rivalle, joka nostaa aivohalvauksen kautta dementiaan liupuvana Annena kaikki ihokarvat pystyyn. Tuoltako se todellakin tuntuu? Järkyttävän surullista – kaikille osapuolille. Joten ei ole mikään ihme, että Amour kisaa tulevissa Oscar-mittelöissä parhaan elokuvan, parhaan ohjauksen, parhaan ulkomaalaisen elokuvan ja parhaan naisnäyttelijän kategorioissa. Ja elokuvan ollessa näinkin vaikuttava, soisin sen suosiolla putsaavan koko pöydän näissä kategorioissa.
Mr. Haneke esittää kysmyksiä, joita myös hoivaa ja helli työtä tekevät ihmiset joutuvat kohtaamaan omassa työssään. Miten pitää puolisoiden parisuhdetta yllä, kun toinen ei ole enää henkisesti paikalla? Mikä on oikea tapa menetellä? Onko elämä elämisen arvoista? Voiko sairastunutta ihmistä todellakin, oikeasti, ymmärtää? Leffablogini myötä haluan tässä kohtaa lähettää kauniit ja kannustavat kiitokset kaikille ikääntyneen väestön parissa työtä tekeville. Teette raskasta työtä harvinaisen suurella sydämellä ja mielettömän paineen alla. Kiitos olemassaolostanne.
| Realistista kuvausta |  |
|---|---|
| tosi-rakkaudesta, aivohalvauksesta ja dementiasta eli kaikesta siitä, mitä voi kuulua vanhuuden viimeisiin hetkiin. Kaikkien asian kanssa tekemisissä olevien olisi hyvä nähdä tämä elokuva ja pohtia ihmisarvon merkitystä. Rakkauden osoittamisen lisäksi Amour on elokuva kuolemisesta – liukumisesta pois ja se ei todellakaan ole mitään kaunista katseltavaa, vaan raadollista raadantaa. Siitä huolimatta, tai juuri sen vuoksi, Amour säväytti totaalisesti - herkkisten nessuja on sitten hyvä varata mukaan, vaikka elokuva ei ollut niin tunne-elämään poreutuva kuin oletin. Tämä siitäkin huolimatta, että Amour ei mässäile halvaantumiselle, kuolemisella eikä esitä miitän alleviivaavaa musiikkia tai monologeja aiheen parista. Avoimuus kuolemaa kohtaan on vain niin tiukasti läsnä, että se koskettaa myös sitä vähemmän herkkää tyyppiä. Elokuva-arvioinnin näkökulmasta on sanottava, että Amour on elokuva, jota en pysty katsomaan uudelleen, ainakaan kovin pian, mutta jonka jokaisen tulisi nähdä siitä huolimatta, että se on varmasti yksi vuoden surullisimmista ja tyhjää oloa tuottavista leffoista. Elokuva lojaliteetista loppuun asti säväyttää totaalisesti, varsinkin kun mitään lohtua lopullisen asian edessä ei ole tarjolla. Näin ollen viihdearvon puolella Amour saisi pisteitä vain pakkasen puolelta, mutta se on hyvin näytelty ja ohjattu tarina, joka kaikesta traagisuudestaan ja raskaudestaan huolimatta nostaa pisteet täyteen kattoon. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Aivohalvauksesta enemmän kiinnostuneille suosittelen piipahtamista aivoliiton sivuille. Sieltä voit käydä tarkistamassa aivoverenkierronhäiriön oireet, sillä kohtauksen tunnistaminen on tärkeää nopeaan hoitoon saamisen vuoksi.
Osastot: Draama