VALIKKO

Ainoat oikeat

Hanna (Anna-Maija Tuokko) törmää eräs ilta kotiin palatessaan Markukseen (Ilkka Valli). Mies osoittautuu ihanaksi petikaveriksi ja pian Hanna huomaakin rakastavansa Markusta. Mies kuitenkin katoaa kuin tuhka tuuleen eikä Hanna ystäviensä Ellin (Inka Kallé) ja Paulan (Jenni Kokander) kanssa onnistu löytämään häntä. Kadonneen rakkauden perään aiheuttamaa huutelua tulee kuitenkin auttamaan uusi työ pääministerin Ismo Majurin (Antti Reini) henkilökohtaisena fysioterapeuttina. Mutkia tulee tällä työreissulla matkaan, kun pääministeri ilmoittaa rakastavansa Hannaa ja haluavansa antaa tälle itsensä ja puoli valtakuntaa. Pääministerin avustaja Anders (Sampo Sarkola) yrittää pitää kaikkia median käänteitä tässä hallussaan, mutta ei osaa mitenkään varautua Hannan ja Markuksen uudelleen tapaamiseen ja siitä syntyviin juonenkäänteisiin.

http://www.youtube.com/watch?v=ZpvYF3lzzUI

Ohjaaja Ms. Saara Cantell osaa ohjata naisia hyvin. Tämä on tullut nähtyä myös naisen aiemmissa töissä Kohtaamisia (2009) ja Tähtitaivas talon yllä (2012). Näistä poiketen Ainoat oikeat -elokuvassa Ms. Cantelilla on hieman elokuvan komediallisen luonteen kasassa pitämisen ongelmia. Näyttelijät hoitavat työnsä suhteellisen hyvin, mutta komedia ei pysy komediana koko kestonsa ajan. Jos se siirtyisi välillä koskettavuuden puolelle, asia olisi ihan ookoo, mutta Lahdessa haahuilun junnaamisen vaihe vie pisteitä kevyeltä katsomiselta. Ehkäpä käsikirjoittaja Ms. Outi Keskivaaran olisi hieman tiivistettävä tekstiä ja uusittava vitsejään seuraavassa käsikirjoituksessaan. Ainoat oikeat yrittää kuitenkin hyvin laittaa kampoihin ulkomaalaisille kisaajilleen ja siinä se mielestäni onnistuu hyvin. Hyvä suomalainen hömppä-leffa, kyllä meilläkin osataan, vaikkakin omalla tyylillä 🙂 🙂

Ms. Cantellia on kiitettävä siitä, että hän uskaltaa ottaa elokuviinsa uusia ulottuvuuksia suurelle yleisölle tuntemattomien näyttelijöiden kanssa. Moni saa olla rauhassa sitä mieltä, että pääosiin olisi voitu löytää muitakin päteviä näyttelijöitä tai Mr. Reiniä on vaikea kuvitella pääministeriksi. Mielestäni valinnat ovat kuitenkin olleet osuvia. Kemia Hannan (Tuokko) ja Markuksen (Villi) välillä on uskottavaa, ihan samalla tavalla kuin se kompastelee Hannan ja Ismon (Reini) välillä. Sillä eihän pääministeri loppupeleissä ollut se ainoa oikea. Ihastuttava on myös kaikessa korniudessaan Mr. Sarkola, joka ei oikein osaa päättää miten läheisessä tarkkailusuhteessa hänen pitäisi olla pääministerin elämässä. Absurdiudelta ei voi myöskään välttyä Hannan ystävien Ellin (Kallé) ja Paulan (Kokander) kohdalla. Vaikka välillä mennäänkin reippaasti yli, niin kaikki se kyllä tapahtuu lähes hyvän maun rajoissa.

Ainoat oikeat -elokuvaa on kritisoitu sen liiallisesti sinkkuelämällisyydestä. Tästä voi todeta entisen Putous-hahmon Teron tavoin ’haittaaks se’? Elokuva on selvästi suunnattu aikuisille naisille, jotka haluavat päästä kavereidensa viihteelle, nauttia hyvistä maisemista, kivasta seurasta ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Leffaahan ei tarvitse mennä katsomaan, jos aihe ei innosta. Tosin on myönnettävä, että trailerin perusteella se olisi jäänyt itseltäni näkemättä. Ja nyt jälkikäteen voi todeta, että kyllä harmittaisi, jos leffaa en olisi nähnyt. Se yllätti naisenergiallaan niin myönteisesti, että tätä samaa naisten välistä joviaalisuutta tahtoisin kaikkien päästä nauttimaan ja sitä kautta nostaa Ainoat oikeat -elokuvan yhdeksi alkukevään katsotuimmista kotimaisista leffoista. Miehet voivat sitten jäädä tässä kohtaa kotiin valvomaan sitä jälkikasvua tai katsomaan olympialaisia televisiosta.

Kahden miehen välissäwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Ainoat oikeat -elokuva lähtee hyvin käyntiin, siirtyy sen jälkeen hiljaiselle junnaamisasteelle, kunnes loppusuoran lähestyessä lisää jälleen panoksia ja saapuu suhteellisen yllättävällä tavalla maaliin. Tämä tekee Ainot oikeat -rainasta mielenkiintoisen. Vaikka siitä on pongailtavissa tyttöhömppä-komedian kliseitä reippaasti, se ei lankea liian helppohin ratkaisuihin vastaan tulleiden ongelmien ratkaisemisessa. Alun reippaan etenemisen jälkeen odotin kuitenkin koko leffan etenevän samaan reippaaseen ja hyväntuuliseen tahtiin kahden miehen välissä kärventelystä. Romanttiseksi komediaksi Ainoat oikeat on kuitenkin positiivinen poikkeus ehkäpä sen esittämän pitkän aikajatkumon vuoksi. Pääparilla on tietenkin omat ongelmansa toistensa luokse löytämisessä, mutta se on esitetty tavalla joka liippaa myös lähelle todellista elämää Hannan ja Markuksen eläessä omia elämiään. Suosittelen elokuvaa naisille, jotka haluavat heittää aivonsa narikkaan, lähteä kaveriporukassa leffaan ja löytää sitä kautta sisäisen pissiksensä, joka salaa lukee Harlekiini-tarinoita. Niihin kaikkiin on antia tästä leffasta.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Romanttista / tyttöhömppä-komediaa on haasteellista tehdä ja välillä tuntuu siltä, että sellaista, joka miellyttäisi kaikkia ei ole olemassakaan. Onneksi Ainoat oikeat -elokuvassa on sentään vältytty suurimmilta kliseiltä, mitä tämän tyylilajin elokuvista voi pongailla, vai onko sittenkään. Leffan nähtyäsi voit rauhassa miettiä, mitä kaikkea siellä valkokankaalla oikein tapahtuikaan. Ja ennen kaikkea, jos haluat ruveta kynäilemään sitä vuosisadan rakkaustarinaa, niin allaolevasta listasta saa siihen todella hyviä vinkkejä.

  • Idioottimaisen ihana ensitapaaminen. Yleensä tässä toinen parista tekee niin sanotun lähtemättömän ensivaikutuksen toiseen puoleen mokaamalla totaalisesti. Mutta sehän ei estä todellisen rakkauden syntymistä elokuvan jossain vaiheessa, jonka tietenkin todetaan sitten syttyneen jo sen ensitapaamisen / kämmäämisen aikana. Tämän lisäksi vaikuttaa siltä, että naisen henkistä haavoittuvuutta / herkkyyttä kuvaa parhaiten sen, että hän kaatuu naamalleen / pyllylleen jonnekin epäsopivaan paikkaan.
  • Suuteleminen sateessa. Elokuvat yleensä tekevät sateessa pussaamisesta äärimmäisen ihanaa riippumatta siitä, että vaatteet kastuvat, märkä tukka tiputtaa vettä selkään ja lätäkössä ollessa varpaat ovat jäässä. Sateen tilalla voidaan tietenkin käyttää jotain myös jotain niin eksoottista kuin lunta.

The Notebook  (2004)

  • Jäähyväiset. Elokuvan sankari(tar) on saanut riittävästi kotikylän maisemista ja päättää hypätä junaan / bussiin / lentokoneeseen / mihin tahansa liikkuvaan välineeseen matkalla jonnekin uuteen. Juuri kun ollaan astumassa tähän kulkuneuvoon, se elämän suuri rakkaus porhaltaa paikalle, tunnustaa rakkautensa ja muuttaa kaikki suunnitelmat. Näin kännykkä-aikana, kukaan ei tietenkään soittele tai tekstaa tämän suuren rakkauden perään.

Valentine’s Day (2010)

  • Kiinnostava työ kaukana. Toinen parista saa yleensä elämänsä mahdollisuuden ihanaaaaan ja kiinnostavaan työhön, joka ikävä kyllä on satojen kilometrien päästä rakkaasta. Työ kyllä otetaan vastaan toisen painostaessa, että suhde kestää ja työ kuuluu sinulle. Mutta ajan kuluessa huomataan, että työ ei ole kivaa rakkaan ollessa muualla ja siirrytään takaisin pihvin kääntäjäksi kotinurkille. Tähän samaan ’työ ei tee onnelliseksi’ -luokkaan kuuluu tietenkin myös se, että yleensä nainen huomaa pilanneensa elämänsä pitämällä työtä tärkeämpänä kuin miehen löytämistä / rakastavaa parisuhdetta / lapsen hankkimista, joten nyt pitää asia korjata kiireellisesti.

Going the Distance (2010)

  • Kokkailua keittiössä. Avunanto ruuanlaitossa lähtee yleensä toisen avuttomuudesta ja päättyy totaaliseen fiaskoon joko valmiinkon ruuan muodossa tai aineksien (yleensä jauhojen) päätyessä kokkaajien päälle. Mutta eihän se haittaa, koska ruuanlaitto on kivaa ja tehtyä kermavaahtoa voi käyttää muuallekin kuin lässähtäneeseen kakkuun.
  • Tähtien/ aurinkonnousun / aurinkonlaskun katselu. Viimeistään elokuvan loppumetreillä pääpari nostaa päänsä maan kamaran katselusta ja suuntaa sen kohti taivaan tarjonnan äärettömyyttä. Mikäli kylmä vaivaa, toisen käsi lämmittää mukavasti olkapäällä. Ja mikäli tämä taivaankannen katselu tapahtuu elokuvan alkupuolella, elokuvan aikana voi aina käteävästi kohottaa katseensa sen suuntaan ja tietää, että se rakas siellä jossakin tekee ihan samalla tavalla.

Before Sunrise (1995)

  • Juoksu rakkaan käsille. Mikäli pari ei ole nähnyt toisiaan pitkään aikaan elokuvassa on taatusti kohtaus, jossa tyttö juokseen pojan kaulaan, mies pyörittää naista somasti ja sirosti ympäri, jonka jälkeen he suutelevat intohimoisesti. Niin kauan, kuin nainen ei tyrmää miestä kaulaan hypätessään, mies ei tiputa naista maahan pyörityksen aikana, tämä voi itseassa olla aika romanttista. Yleensä tämä kohtaus on sijoitettu loppumetreille.
  • Ex:ä mustasukkaiseksi. Halutaan tehdä ex:ä mustasukkaiseksi seurustelemalla uuden ihanan ihmisen kanssa. Tämän prosessin aikana kuitenkin huomataan, että ruoho ei ole enää vihreää exän luona ja halutaan pysyä nyxän kanssa. Exä on tietenkin tässä samalla myös huomannut, että haluaa takaisin kuvioihin. Suhdesoppa on valmis tarjoiltavaksi. Exän kanssa nysväämisen kanssa suhdesoppaa voi kehitellä myös platonisten suhteiden avulla. Olemme vain kavereita ja jaamme kaiken toimii siihen asti, kunnes pari siirtyy makuuhuoneen puolelle ja mikään ei ole enää niinkuin ennen. Olemme vain kavereita -parisuhde sopii myös siihen oivallukseen, että se elämäsi mies / nainen on koko ajan tarjolla siinä silmiesi edessä, jolloin sitten rakastutaankin päätömästi työkaveriin, kaverin siskoon / veljeen / kämppäkaveriin  ja niin edelleen.

Zack and Miri Make a  Porno (2008)

  • Huonosti käyttäytyvät ystävät. Exän lisäksi ystävillä on ehdoton rooli parisuhteen onnistumisen edistämisessä – yleensä epätoivottuun suuntaan. Yleensä näitä löytyy miehen ystäväpiiristä, jotka haluavat pitää vitsiveikon omassa kaveripiirissään. Naisen ystävät puolestaan antavat mitä ihmeellisempiä neuvoja sen rakkaan kiinni liimaamiseksi itseensä. Elokuvassa on sitten odotettavissa sitä kuuluisaa henkistä kasvua oman paikkansa parisuhteessa ottamisen lisäksi.

Knocked Up (2007)

  • Muodonmuutos. Tämä on yksi ehdoton suosikkini. Se on todellinen ihme, miten seinäkukkasesta saadaan aikaan uuden vaatetuksen, kampauksen ja meikin avulla maailman kaunein nainen, jota kukaan ei voi vastustaa. Ja vielä suurempi ihme on  se vaikutus, jonka tämä kosmeettinen kauneus saa aikaiseksi siinä elämänsä miehessä. Aivan kuin pari tapaisi ensimmäistä kertaa, taustalla kuuluu rakkauslaulun luritusta ja kemiat säkenöivät aivan uudella tavalla. Oooh, minkä makupalan toinen onkaan menettänyt tutustumalla ensin hänen luonteeseensa eikä fiksailtuun ulkonäköön. Yleensä muodonmuutoksen kohteena ovatkin naiset, jotka ovat jo valmiiksi aika ihastuttavan näköisiä. Miesten kohdalla odottelen yhä tätä muodonmuutoksen magiaa tapahtuvaksi valkokankaalla.

Pretty Woman (1990)

  • Huonosti käyttäytyvät eläimet, yleensä kissat tai koirat. Ihmisen paras eläinmaailman ystävä onnistuu sabotoimaan romanttisia kohtauksia, johtamaan pääparin yhteen, aiheuttamaan skismaa heidän välille. Eläinten kautta kaikki on mahdollista.
  • Minä yksin vain. Suunnitellun tai suunnittelemattoman eron sitten sattuessa kohdalla sankari(tar) turvautuu itsensä surkutteluun ja jäätelöpurkkeihin lohdun tuojana. Koko muu maailma tuntuu löytäneen sen elämänsä rakkauden, mutta minulla on vain tämä Valion lakritsajäätelö paketti ja radiosta 24/7 soiva uikutusmusiikki.

Bridget Jones’s Diary (2001)

  • Ja loppuhuipennuksena tietenkin julkinen rakkaudentunnustus. Mitä suuremmen tai tärkeämmän yleisön edessä tämä oikein tapahtuu, sitä parempi juttu. Sehän ei haittaa ketään, että kaikille tulee lopulta selväksi miten sotkujen kautta päädyttiin kuitenkin yhteen. Sillä nyt voi sitten elää sitä happily-everafter-elämää onnelliseen loppuun asti.

(Tässä kohtaa on lienee parasta tunnustaa kaikille kyynikoille siellä bittiavaruudessa, että minussakin asuu jossakin kohtaa pieni romanttinen ihminen, ihan oikeasti.)

 

 

Osastot: Kevyttä katseltavaa, Kotimainen, Leffat
Henkilöt: , , , , ,
Kommentit

Vastaa