VALIKKO

Vuoden 2010 elokuvia

One, Two, Three – Yksi, Kaksi, Kolme

James Francis Cagney Jr. (17.7.1899 – 30.3.1986) oli suurin syyni mennä katsomaan Finnkinon klassikkosarjan One, Two, Three –elokuvaa. Tunnustaudun suureksi Mr. Cagney faniksi ja myönnän katsoneeni useita hänen elokuviaan varhaisessa nuoruudessani televiosta joko yhdessä vanhempieni kanssa, tai salaa heiltä. Joka tapauksessa vaikka Mr. Cagney ei koskaan suuremmin komealla naamataululla loistanutkaan, hän teki minuun syvän vaikutuksen […]

Kommentit

The Town – Kaupunki

Jihaa – Ben Affleck on palannut kameran näkyvämmälle puolelle hyvällä menestyksellä!! Ja okei, myönnetään, hän pyöri filmin aikana myös siellä toisella puolella ohjaten tämän elokuvan. Joten annettakoon myös ansaittu tunnustus siitä, mutta tästä huolimatta se taito, mikä Mr. Affleckilta ehkä puuttuu näyttelijäntaidoissa on moninkertaistettu ohjaajana (*ja niiden ripsien pituudessa – kuola valuu jo…*). Mr. Affleckin […]

Kommentit

Sammy’s Adventures: The Secret Passage – Sammyn suuri seikkailu

Sammyn seikkailut kertoo merikilpikonna, Sammyn, seikkailuista 50 vuoden ajalta, jonka hän matkaa ympäri maailmaa etsien salaista merikäytävää maailman merien halki. Sammy (Petrus Kähkönen) syntyy 1959 Californian rannikolla ja aloittaa seikkailunsa niistä alkumetreistä, mitä jokainen vastakuoriutunut kilpikonna kohtaa – matka kohti merta alkaa. Elokuvassa esitetyn 50 vuoden aikana pikku-Sammy kasvaa isoksi ja näkee mitä merielämässä tarkoittaa […]

Kommentit

Les vacances de Monsieur Hulot- Riemuloma Rivieralla

(Ranskalainen elokuvateema vaikuttaa sitten jatkuvan…). Riemuloma Rivieralla on komediallinen elokuva vuodelta 1953. Ohjaajan puikoissa heilui Jacques Tati, jonka elokuville on tyypillistä hyvä tilannekomiikan hallinta. Käsikirjoituksen pakollisen kesäloman viettoon on tehnyt Henri Marquet, joka myös näytteli myös pääosaa, Monsieur Hulot’ta. Riemuloma on kuitenkin ollut niin suosittu aihe, että siitä on varmasti myös tämän rainan jälkeen tehty […]

Kommentit

The Next Three Days – Kolme seuraavaa päivää

Lare Brennania (Elizabeth Banks) syytetään pomonsa murhasta. Todistusaineiden valossa hänet tuomitaan 20 vuodeksi vankilaan, vaikka Lara vakuuttaa syyttömyyttään. Kun Laralle suunnitellaan siirtoa toiseen vankilaan hänen aviomiehensä John Brennan (Russell Crowe) päättää auttaa vaimonsa pakoon vankilasta keinolla millä hyvänsä ja viedä tämän sekä poikansa Luken (Ty Simpkins) pois maasta. Johnia konsultoi vankilapaan asiantuntijaa Damon Penningtonia (Liam […]

Kommentit

Rare Exports: A Christmas Tale – Harvinainen kuljetus: Joulutarina

Rare Exports perustuu internetissä ja elokuvafestivaaleilla kulttiasemaan nousseisiin lyhytelokuviin Rare Exports I sekä II ja se on aikuisyleisölle suunnattu musta komedia, joka kertoo, mistä joulupukissa on oikeasti kysymys. Rare Exports on kaikille niille, jotka luulevat, etteivät enää usko joulupukkiin (samalla tarina selvittää sen, miten se pukki oikein ehtii niihin tuhanteen eri paikkaan yhtä aikaa – […]

Kommentit

Gainsbourg (Vie héroïque) – Gainsbourg Tarina Legandasta

Ranskanjuutalainen monitoimitaiteilija (runoilija, laulaja, sanoittaja, näyttelijä ja ohjaaja) Serge Gainsbourg (syntynyt Lucien Ginsburgina 2.4.1928 – 2.3.1991) tuli tunnetuksi maaimalla naisistaan ja kappaleistaan, joista lähes jokainen on varmaan kuullut vuonna 1969 kyhätyn kappaleen ”Je t’aime… moi non plus”, missä Birgitte Bardot läähättää orgasmin tahtiin – jossakin muodossa. Julkaistussa versiossa saman huokailuhomman on saanut kontolleen Jane Birkin. […]

Kommentit

The Other Guys – Katastrofikytät / Ne toiset miehet

Ja taas kerran meitä sitten siunattiin tänä vuonna uudella kyttäkauhukaksikko elokuvalla. Taitaa olla vuoden neljäs poliisileffa ja siten voi epäillä poliisiopistojen rekrytointivuoden olevan käynnissä. Love From Paris aloitti, sitten tuli Cop Out ja tietenkin vähän vakavampi Brooklynin valiot. The Other Guys esittää meille New Yorkissa virkaa toimittavat poliisiparin Allen Gamblen (Will Ferrell) ja Terry Hoitzin […]

Kommentit

Harry Potter and the Deathly Hallows: Part 1

Sarjan viimeinen kirja on nyt sitten saatu elokuvan muotoon – kahteen sellaiseen. Kukkaroni ystävällisesti ilmoittaa asiasta vastalauseen, mutta ahterini puolestaan kiittää, että ei tarvitse istua viittä – kuutta tuntia putkeen leffasalissa. Toiveet viimeisen osan ensimmäiselle osalle (ompas kamala sanasokellus) oli tietenkin kovat. Edellinen oli sellainen floppi, että sen katsomisen olisi voinut jättää suosiolla väliin. Joten […]

Kommentit

Unstoppable – Pysäyttämätön

Denzel Washingtonin ja ohjaaja Tony Scottin täytyy pitää junista. Heidän edellinen yhteistyönsä tapahtui kylläkin metrossa (The Taking of Pelham 123), mutta eikös sekin lasketa raiteilla liikkuvaksi välineeksi. Unstoppable rainassa rautateillä kauan palvellut veturinkuljettaja Frank Barnes (Denzel Washington) saa työparikseen keltanokan Will Colsonin (Chris Pine) ja heidän alkuperäinen tehtävänsä muuttuu myrkkylastia kuljettavan junan pysäyttämiseksi. Se voi […]

Kommentit