VALIKKO

Wonder – Ihme

Kuvahaun tulos haulle wonder film poster

10-vuotias August “Auggie” Pullmann aloittaa koulun ensimmäistä kertaa, tosin tällä kertaa suoraan viidennellä luokalla. Tähän asti hän on käynyt kotikoulua, koska useat kasvojen alueen leikkaukset ovat pitäneet pojan poissa koulusta. Ja kuten olettaa saattaa ulkonäöltään erilaisen lapsen ei ole helppo sulautua valmiiksi tavallisten pulliaisten ryhmään, jolla jokaisella on omat ennakkoluulonsa. Uudessa koulussa Auggieta on vastassa Jack ja Julian, joiden tehtävänä on auttaa Auggieta sopeutumaan uuteen ympäristöön.

Ohjauksesta on vastannut Mr. Stephen Chbosky, jonka edellisestä ohjaustyöstä on kulunut muutama vuosi (The Perks of Being a Wallflower). Se ei ole kuitenkaan miehen kykyjä heikentänyt ihmissuhdedraaman ja erilaisen olemisen kuvauksesta. Leffassa jokainen näyttelijä saa sen oman tilansa loistaa, vaikkakin se etenee hyvin Auggien elämän piireissä. Mutta tämä lienee ollutkin rainan tarkoitus. Lopputulos on sujuvaa katselemista, jossa ei haittaa kirjan ennalta lukeminen. Mikäli Auggien elämä kuitenkin kiinnostaa, suosittelen sinne kirjastoon suuntaamista.

Elokuva perustuu Ms. R.J. Palacion romaaniin Wonder – Ihme (2012). Kirjailija kirjoitti perustuen omiin kokemuksiinsa, missä hän veti syrjään tyttärensä suojellakseen häntä säikäytykseltä vammaisen lapsen edessä. Tilanne, kuten arvata saattaa, kääntyi ihan päälaelleen, tehden siitä entistä tukalamman kaikille. Toiseksi daamia inspiroi Ms. Natalie Merchantin laulu ”Wonder”, joka sai hänet lopulta kynäilemään teoksen yhteiskunnalle opetukseksi. Kirjaa on seurannut kaksi muutakin teosta: 365 Days of Wonder: Mr. Browne’s Book of Precepts (2015) ja Auggie and Me. Myös nämä ovat olleet vaikuttamassa elokuvalliseen lopputulokseen. Ja tässä jokainen aikuinen voisi omalla tavallaan ottaa oppia lapsista. Lapsi toki tuijottaa äimistyneenä, mutta yleensä kysyy asiaa ja selvittää sen siten. Se on yleensä se aikuinen, joka opettaa lapsen olemaan hyväksymättä erilaisuutta.

Aiheellista olisi ehkä myös pohtia, miten paljon erilainen elokuva olisi, jos se käsittelisi rumaa tyttöä, eikä rumaa poikaa. Miesten (iästä riippumatta) kohdalla, kun tunnutaan korostavan vain sitä karismaa, katu-uskottavuutta ja muita vastaavia asioita, jos naamavärkki ei ole ihan toivotun näköinen. Näissä merkeissä olisin mielelläni nähnyt pääosassa tytön. Onko leffa sitten opettavainen vai hattaranhuttuinen yritelmä esittää jotain toisten hyväksymisestä sellaisena kuin on jää katsojan päätettäväksi. Leffalla on varmasti ne omat hyvät tavoitteensa, mutta… mutta… mutta…. Toisaalta tähän jupinaan on leffaa kiitettävä siitä, että se ei liikaa alleviivaile Auggien ulkonäköä tai muiden lasten suhtautumista siihen. Sen sijaan se nostaa tasaiseen tahtiin hyväksymisen ja ryhmääntymisen esimerkkejä. Sisäinen kauneus voittaa lopulta ja näin sen toivoisin olevan myös oikeassa elämässä.

Huolimatta siitä, että valkokankaalla on vakuuttava aikuisnäyttelijäedustus (Ms. Roberts ja Mr. Wilson), niin koko leffa kyllä etenee parhaiten nuoren Mr. Jacob Tremblayn harteilla. Asiaa tosin voi edistää se, että vanhemman kaartin näyttelijöistä ei saa oikein kunnon otetta. Tai sitten heidän roolinsa oli todella kirjoitettu takavasemmalle. Auggien roolissa loistaneen Mr. Tremlblayn lisäksi hyvän vaikutuksen tekee hänen parasta ystäväänsä Jackia näyttelevä Mr. Noah Jupe. Toki nuorella miehellä on takanaan jo muutama elokuva (Suburcicon, The Man with the Iron Heart), joten ilmeikkyyttä on päässyt harjoittelemaan. Toivon hänelle ja Mr. Tremblaylle uusia ja haastavia rooleja valkokankaan valloittamisessa sekä siinä samalla oman terveen järjen säilyttämisestä hollywoodlandian lumoissa.

Sisäinen kauneus ratkaiseewww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
ja paljon sitä ryhmääntymistä. Vaikka Wonder suurilta osin onnistuu välttämään aiheensa alleviivausta, siltä ei voi välttyä. Onneksi Auggien koettelemukset on kuitenkin kuvattu ilman suurempia tuskankierteitä ja visuaalisissa piirteissä märehtimistä. Samalla se on suhteellisen tarkka kuvaus lasten elämän raadollisuudesta ja siitä miten muiden teot vaikuttavat siihen. Kun alkuvaikutelma ratkaisee, on vaikea antaa sisäiselle kauneudelle mahdollisuutta. Tätä ajan antamista ja sen toisen tuntemista pitäisi kuitenkin ilmeisesti vaalia entistä enemmän, sillä meissä jokaisessa on jotain kaunista pinnan alla. Suosittelen tasalaatuista rainaa kaikille lasten ja nuorten parissa työskenteleville. Meiltä aikuisiltä menee niin paljon ohi tuosta elämästä, että sitä pitäisi oppia pysähty kuuntelemaan, katselemaan ja kysymään mitä tälle nuoremmalle porukalle oikein oikeasti kuuluu.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Jacob Tremblay, Owen Wilson, Julia Roberts, Izabela Vidovic, Noah Jupe, Millie Davis, Bryce Gheisar, Mandy Patinkin, Danielle Rose Russell

Kesto: 1 tunti 53 minuuttia

Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , , ,
Kommentit

Vastaa