Winter’s Bone on amerikkalainen draama perustuen Daniel Woodrellin samannimiseen novelliin. Se on menestynyt arviointiluukuilla hyvin keräten selkäreppuunsa muun muassa vuoden 2010 pääpalkinnon Sundancen ja kaksi muuta palkintoa Berliinin filmi festivaaleilta. Se on päässyt myös mukaan Oscar-hypetykseen tavoittelemaan parasta elokuvan, parhaan naispääosan ja parhaan miessivuosan pystiä. Sunnintaina nähdään miten oikein asiassa kävi. Varmaa on kuitenkin se, että Ms. Jennifer Lawrence todellakin tekee vaikuttavaa työtä Dollyn perheen ainoana vastuullisena ”aikuisena” 17-vuotiaana Ree tyttönä samoin kuin Mr. Hawkes tytön epätasapainoisena (riippuu sitten kenen mielestä) setänä Teardrop:na. Reellä on toki vanhemmat ja sisaruksia. Äiti on rappiolla, isä pantannut kotitalon huumeoikeudenkäynnin takuita vastaan ja edessä olisi nyt mierolaiseksi siirtyminen yhdessä nuorempien sisarusten kanssa Ozarkin vuoriston metsiin, jos isää ei saada vastuuseen teoistaan. Isä kun pitäisi vain löytää ensin, tai ainakin osa hänestä riittävässä määrin, että voitaisiin todistaa hänen olemassaolonsa.
Ohjaaja Debra Granik on tehnyt työtä autenttisen mielikuvan saamiseksi valkokankaalle. Filmi kuvaa ankaraa luontoa hyvin kuvauksellisessa Missourin metsiköissä, kun perheen yhdessä pitäminen jää isosiskon, Reen, harteille. Peloton Ree lähtee kuitenkin etsimään isäänsä perheen tilan pelastamiseksi, että perheellä pysyisi katto pään päällä. Isän ollessa kuitenkin enemmän tunnettu metamfetamiinin keittelijänä, kuin isähahmona, matka ei ole helppo. Etsiessään isäänsä lakia omalla tavallaan lukevien sukulaistensa parista Reelle alkaa pikku hiljaa paljastua kaikkien valheiden, uhkailujen, välttelyjen, hiljaisuuden sääntöjen ja väkivallan tekojen takaa todellinen totuus. Suku on tunnetusti pahin – elokuva osoittaa sen hyvin konkreetisti.
Elokuvan toinen merkittävä päärooli menee Missourin takamaisemille. Ne antavat lisää luonnetta Reen isänsä etsinnöille ja välinpitämättömyyden / väkivallan kohtaamiselle. Tästä huolimatta elokuva ei ole mikään Michael Mooren tapainen sosiaaliraportti ihmiskohtaloista, vaan ohjaaja on onnistunut luomaan myös kauniita maisemia sekä otoksia perheen sisäisestä rakkaudesta – ainakin aina hetkellisesti. Jokaisessa meissä piilee jotain hyvää – ja pahaa. Ja jokainen meistä tekee valintoja sen suhteen, miten asioihin suhtautuu.
| Suosittelen katsottavaksi |   |
|---|---|
| vaikka kyse ei ole mistään sosiaalidraamasta, tai muusta ihmiskohtaloiden surkuttelusta, niin leffa on katsomisen arvoinen. Itse jännitin oravan nylkemistä, mutta onneksi sillä – tai muillakaan väkivallan teoilla ei varsinaisesti mässäillä ja siten ne eivät hyppää valkokankaalta katsojan silmille. Kun tarjolla vuoden parhaaksi elokuvaksi on muitakin arkisen arjen kuvauksia, kuten The Kids Are All Right ja The Fighter, niin Wnter’s Bone sopii sinne vallan hyvin ja raadin lopullinen tulos voi yllättää ihan mihin suuntaan vaan. Mutta itse jään kyllä ihmettelemään, jos raati myöntää Oscarin (hyvästä työstä huolimatta) näyttelijättärellä, joka on tunnettu siitä, että ei ole ottanut – eikä ota näyttelemisen tunteja, alias Ms. Lawrencelle. Joskin samaan hengenvetoon on myönnettävä, että neiti todellakin hyvin heittäytyy rooliinsa. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Henkilöt: jennifer lawrence