Outin Leffaopas

Juonena uusimman (ja viimeisimmän) Transformers leffan kohdalla voi pitää sitä, että Autobotsit saavat kylmää vettä niskaansa saadessaan huomata, että ihmiset ovat pimittäneet heiltä tiedon siitä, mitä kuusta oikeasti löytyi 1969 ja mitä sillä löydöllä oikein tehtiin. Tämä johtaa Autobotsien ja Decepticonien väliseen kisaan siitä, miten maassa asuviin ihmisiin oikein tulisi suhtautua ja kuka saa omalla tavallaan vastata maailman herruudesta. Eli edessä on aika lopullinen yhteenotto Decepticonien kanssa. Tämä siis robottipuolella, ihmisten puolen romanssintyngän ja muun välien selvittelyn jätän omaan arvoonsa.

Sen verran voi kuitenkin mainita, että ihmisistä mukana alusta asti, kaikissa kolmessa Transformers-leffoissa, ovat seuranneet Sam Witwicky (Shia LaBeof), kapteeni William Lennox (Josh Duhamel), kersantti Robert Epps (Tyrese Gibson), agentista kirjailijaksi siirtynyt Seymor Simmons (John Turturro) ja nyt kolmannesta elokuvasta pois jäänyt Mikaela Banes (Megan Fox). Ms. Fox korvattiin suoraan Victoria Secret alusvaatemallistosta poimitulla Rosie Huntington-Whiteleyllä (Carly Millerin rooliin), jonka näyttelijän taidot kyllä jäivät suun auki ja kiinni pitämiseen. Mielenkiintoisina tuttavuuksina valkokankaalla sen sijaan esiintyy edellä mainittujen lisäksi Patric Dempsey Dylan Gouldin haalareissa, Simmonsin assistentti, Ducth (Alan Tudyk), jonka taidot ovat kylläkin suuntautuneet jonnekin muualle kuin kirjallisuuden edistämiseen sekä valkokankaalla vierailivat myös John Malkovich, Frances McDormand ja Ken Jeong. Jokainen näistä tuo sitä piristävää dialogia ja fyysistä huumoria elokuvan iloksi, joka muuten tuntuu vähän hukkaan heitetyltä ajalta.

Leffa on tehty 3D:nä, mutta itse suuntasin katsomaan ilman sitä punaisia kakkuloita. Luulen, että ohjaaja Michael Bayn niskaan on kaatunut hieman liikaa (suoritus)paineita tässä kohtaa. 3D-efektien lisäksi Mr. Bay on tehnyt leffasta edellisiin versioihin verrattuna enemmän vakavahenkisen ja siten on karsinut niin mehevää dialogia pois – en tykkää. Ja asiaa ei kyllä yhtään auta se, että ohjaaja James Cameron oli ”kuulemma painostanut” Mr. Baytä kallistumaan 3D-suuntaan, tai menetelmä tulee jäämään pois käytöstä. Kuulkaas nyt hollywoodin herrat. 3D sopii parhaiten puhtaisiin piirrettyihin, jospa malttaisitte pitää ne siellä. Joo – joo, Transformeseiden robotit on aika lailla piirrettyjä tietokoneavustuksen kautta, mikä varmasti lisää elokuvaan kokoa (ulottuvuutta), Baylle tyypillistä vaikuttavuutta ja muutenkin massaesityksen makua. Mutta leffa toimi vallan hyvin ilman syvyysefektejäkin.

Transformers

sai mahdollisuuden näyttää, onko siitä kesän katsojaennätysten rikkojaksi ja suoraan sanottuna asiaa hieman epäilen. Sarjan kolmas (ja toivottavasti todellakin viimeinen) osa oli yksi niistä 27:stä jatko-osasta, joita hollywoodlandiasta tänä vuonna maailmalle on singahtanut / singahtamassa ja sitä pidettiin potentiaalisena rahankerääjänä kaikkien muiden jatko-osien rinnalla (mm. Harry Potter, Hangover, X-men, Pirates of Caribbean). Ja osin varmasti näin on, fanit käyvät katsomassa, mutta kaksi edellistä Formesia nähneenä, täytyy sanoa, että en olisi juurikaan menettänyt mitään, jos tämän olisin hypännyt ylitse. Rainan pituuteen nähden kahdesta ja puolesta tunnista olisi voinut niistää melkein tunnin pois idean siitä pahemmin kärsimättä. Tai sitten antaa lisää tilaa tuolle nokkelalle dialogille hyvien näyttelijöiden käsissä (yhtä mallipoikkeusta, sanan siinä merkityksessä, lukuunottamatta), joka nyt jäi kyllä kaiken muun jalkoihin. Metalli(romulla) on toki oma osuutensa elokuvassa, ja sen edustajista olisi saanut monta makeaa naurua aiheiseksi, niitä ei vain tarjottu. Sen sijaan valkokankaalla annettu tykitys toi kehnolla tavalla mieleen muun muassa parin vuoden takaisin Maailmojen sodan (War of the Worlds, 2005) tai vieläkin surkeampia elokuvia, joita tässä ei edes kehtaa mainita. Leffa on nähty, mutta aikansa olisi voinut kuluttaa huomattavasti paremmin. Ellet sitten todella ole kiinnostunut näkemään (1) taistelevien robottien lopputurnausta, (2) mallia törrettelmässä huuliaan tai (3) hyvien näyttelijöiden hukkaanheittämistä, kannattaa lippuluukulla valita jotain muuta.

Overall
Kokonaisarvosana.

Mutta nyt pieni pala Transformers-historiaa niille, jotka sitä kaipaavat. Idea autoista roboteiksi muuttuvista ’leluista’ on käsittääkseni lähtöisin kultaiselta 1980-luvulta, kun Hasbron aloitti monitahoisten robotista autoksi ja päinvastoin lelujen värkkäämisen. Piirretty sarja, jossa hyvikset Autobotit taistelivat pahiksia Deceptioneita vastaan pyöri telkkarissa joskus 1980-luvun lopulla. Maahan nämä robotit olivat päätyneet mekaaniselta Cybertron planeeltalta, joka ikävä kyllä meni aika romuksia heidän keskinäisissään mittelöissään.

Valkokankaalle ensimmäisen kerran elävien ihmisten kanssa nämä ihmemuuttujat pääsivät Michael Bayn ohjaamassa elokuvassa Transformers (2007). Autobotteina sarjan ensimmäisessä elokuvassa itseään kasasivat rekasta robotiksi Optimus Prime (Peter Cullen), joka oli Autobottien johtaja. Apunaan hänellä oli Chervolet Camarona kaahaileva Bumblebee (Mark Ryan), Hummerista itseänsä kokoava Ratchet, urheiluauton puolella uraa tekevä Pontiac Solticen konepellin alla vaikuttava Jazz ja GMC maastoautosta vauhtia hakeva Ironhide.

http://www.youtube.com/watch?v=XnwmUZuF5OY

Decepticonien edustajat koostuivat useasta eri hahmokaartista. Niitä johti avaruushävittäjän pellin alla oleva Megatron (Hugo Weaving) ja hänen oikea kätensä tai oikeammin siipensä, eli F-22 Raptor hävittäjän valtaansa ottava Starscream (Charlie Adler). Taivaalla kiiteli myös kolmas Decepticon Blackout, MH-53 Pave Low kuljetushelikopterin muodossa ja hänen mekaaninen skorpiota muistuttava apurinsa, Scorpnok. Maanpäälle Decepticoneista laskeutuivat Barricade poliisiauton ratin takana ja hänen apurinsa CD-soitinta ja kännykkää imitoiva Frenzy. Barricade sai myös turvaa panssarivaunun, Brawl (alias Devastor) hahmosta sekä Buffalo miinanetsijäkulkuneuvosta Bonecrucherista. Ei siis ihan tasainen tilanne, koska Decepticoneilla oli kaikensorttisia apureita ja kivenmpiä erikoisvälineitä / -muuttujia.  Mutta ensimmäisen Transformers erän voiton kotiin tästä huolimatta veivät Autobotit. Ja kuten kuvaa kuului, romuttamolle päätymisestä ei voinut välttyä niin Autobotsien kuin Decepticonienkaan kohdalla.

Joko elokuva oli aikamoinen menestys, tai sitten sopimuksessa luki ’kolme elokuvaa menee miten menee’ –klausuuli, joten jatkoa valkokankaalle seurasi parin vuoden kuluttua. Seuraava Transformers: Revenge of the Fallen (suom. Kaatuneiden kosto) saapui meitä ilahduttamaan 2009. Mukana siinä olivat tutut Autobotit: Optimus Prime, Bumblebee, Ironhide ja Ratchet. Näiden lisäksi uusia tuttavuuksia olivat alun perin jäätelöauton eduista nauttivat kaksoset Skids ja Mudflap, jotka kuitenkin jakautuivat elokuvan aikana Chervolet Beatiksi ja Traxiksi. Chervolet linjaa jatkoi myös Jolt ja Sideswipe. Muita jakautuvia Autoboteja olivat Acree, joka jakoi itsensä kolmeen moottoripyörän osaan. Valkokankaalla singahteli vauhdikkaasti Ducati 848, Suzuki B-King ja MV Agusta F4 R312. Autobotien puolelle elokuvan lopussa tuli myös entinen Decepticon, Jetfire, joka muuttui tarvittaessa SR-71 Blackbird tiedustelukoneeksi.

Transformers 2:n Decepticonit olivat myös pysyneet suhteellisen tuttuina ensimmäisestä elokuvasta. Ensimmäisen Transformersin lopussa kuollut ja sittemmin henkiin herätetty Megatron pääsi pyörimään maan päällä isomman auton muodossa, seuraa hänelle pitivät edelleen Starscream ja Scorpnok. Uusina merkittävinä hahmoina esille itsensä kokosivat Fallen sekä Soundwave, joka otti haltuunsa satelliit. Megatronin sijaan taivaan herruudesta koitti pitää kiinni CH-53 Super Stallion-helikopteri Grindor. Maan päällä apuna Decepticoneilla puolestaan oli aikamoinen rakennustyömaakoneisto.  Kaivinkonetta käytteli Demolishor ja muita rakennustyökoneina nähtiin muun muassa sementtimyllyauto (Mixmaster), puskutraktori (Rampage), kuorma-auto (Long Haul), kuormaaja (Scrapper) ja seitsemän rakennustyökoneen muodostama rakennuksia enemmän tuhoava kuin rakentava kone Devastor. Mainitsemisen arvoista on myös Alice (Isabel Lucas), joka pystyi muuntautumaan joka pojan ihannedaamiksi (tuleeko kellekään mieleen tästä Terminator…) ja Wheelie, joka ajoi lelumonsteriautonsa elokuvan lopuksi Autobotsien kannattajaksi. Tilanne elokuvan lopussa oli vielä suhteellisen hyvin Autobotsien eduksi, balanssi oli kuitenkin samaan aikaan hyvin epätasainen.

Transformers sarjan toinen elokuva Kaatuneiden kosto saavutti hieman kyseenalaista menestystä (?? ainakin kriitikoiden mielestä) sijoittumalla hyvin Golden Raspberry kisoissa vuonna 2010, voittamalla sekä vuoden huonoimman ohjaajan että käsikirjoittajan palkinnot. Mutta se ei varmaankaan studiopomoja haitannut, sillä filmin tuottamiseen käytetyt noin 200 miljoonaa taalaa toivat kuitenkin kotiin sellaiset mukavat 836 297 228 dollaria. Kansa päättää ja maksaa. Ja nyt täytyy tunnustaa, että en ylläty, jos uusin ja viimeisin Transformers pääsisi samaan mainekkaaseen palkintogaalaan vastaavia tunnustuksia rohmuamaan.

Kolmannessa ja sarjan päättävässä elokuvassa Transformers: Dark side of the moon (suom. Kuun pimeä puoli) mukana oli taas tuttuja robotteja. Optimus Prime jatkoi ohjaustaan ja sai apua omalta ohjaajaltaa lentokenttäpaloautolta, joka sattumoisin on myös Cybertronin entinen johtaja Sentinel Primelta (Leonard Nimoy). Mukana seikkailivat yhä myös Bumblebee, Ratchet, Ironhide, Sideswipe ja Wheelie. Uusina Autobotseina valkokankaalle rymistelivät Mirace (alias Dino) punaisen Ferrarin 458 muodossa joka sai myös seuraa kolmeksi eri kilpa-autoksi jakautuvasta Wreckers:sta sekä Wheeljack:sta (alis Que) Mercedes-Benz E550:n konepellin alta.  Myös suurin osa Decepticoneista teki paluun valkokankaalle. Megatron jatkoi maailmanvalloitusyritystään yhessä Starcreamin, Soundwaven ja Barricaden kanssa. Merkittävämpiä uutuuksia lienee olivat heidän apurinsa. Driller kulki maanalla lonkeroitaan levitellen, Laserbreak pystyi muuttumaan tietokoneeksi, televisioksi tai kopiokoneeksi sekä Chervoletin hälytysajoneuvojen takana piilevät The Dreadsit (Crankcase, Hatchet, Crowbar) pystyivät jakamaan itsensä suorittaessaan vakoilua ja salamurhausta. Näiden lisäksi mukana oli vielä runsaasti maanrakennustyökoneita ja itseään ohjaava kanuuna Shockwave.

Autofirmat olivat siis päässeet sponssaamaan tätä elokuvaa. Ja täytyy kyllä tunnustaa, että oli kiva katsella muitakin kuin Chervoletteja. Vaihtelu virkistää. Ja ennen kaikkea se virkisti, että myös valkokankaan ulkopuolella oli mahdollisuus transformesien näkemiseen. Ohessa mallikuva vuoden 2010 Nascar-kisoista, joissa myös buffattiin viimeisintä Transformers leffaa eteenpäin. Tuon auton kyytiin olisi kiva päästä ottamaan muutama kurvi suoraksi ilman  pelkoa peltipoliiseista tai sivullisista tielle pomppijoista. Sääli, etten ollut paikalla….