VALIKKO

To The Wonder – Ihmeeseen

To the wonder -elokuvassa ohjaaja Mr. Terence Malick tekee jotain ennenkuulumatonta – nimittäin saa elokuvan valmiiksi alle kymmenessä vuodessa. Elokuva on miehen kuudes tuotos 40:n vuoden aikana sekä myös ensimmäinen, joka liikkuu koko ajan nykyajassa – tai ainakin suhteellisen hyvin nykyajassa, vaikka se osin piipahtelee päähenkilöiden muistikuvissa. Niitä viittä aiempaa pidetään mestariteoksina (mm. Veteen piirretty viiva, The Tree of Life), joten paineet ovat varmasti olleet suuret myös tälle rainalle – ainakin kriitikoiden mielissä.

To the wonder on tarina rakkaudesta ja uskosta Pariisin ja Oklaholman välilä. Siinä amerikkalainen Neil (Ben Affleck) yrittää löytää yhteiselon merkitystä ranskalaisen Marinan (Olga Kurylenko) kanssa. Kuviota vaikeuttaa hänen entisen heilansa Janen (Rachel McAdams) tunteet sekä Marinan rakkaudenkaipuu. Soppaa yrittää omalta osaltaa auttaa paikallinen pappi Quitana (Javier Bardem). Tai näin ainakin tätä rainaa voi yrittää kuvata, se mitä sieltä valkokankaalta sitten nähdään onkin ihan eri juttu ja jokaisen katsojan itse muovaama.

Näin kerrottuna tarina itsessään uppoaa hyvin perinteiseen kaavaan, mutta tällä kertaa voi tulla olo, että tässä tirkistelee salaa kahden ihmisen romanssia ja valkokankaalta on kaukana kaikki perinteisen tyttöhömppä-tyylittelyn piirteet. Parisuhteen kriisin ja rakkauden merkityksen rinnalla elokuvan yhdeksi merkittäväksi monologiksi nousee papin pohdinta uskostaan. Näitä kahta voi olla alun perin vaikea yhdistää, mutta oikeiden palasten osuessa kohdalleen, se tarjoaa mielestäni yhden elokuvan selvimmistä asioista. Muutenkin elokuva noudattelee hyvin Mr. Malickin teesejä. Siinä olevat ihmiset vaikuttavat olevan yksittäisiä hahmoja omine pohdintoineen, ilman suurempia kiinnekohtia ympärillä oleviin ihmisiin. Dialogia on todella vähän ja ääneen yleensä päästään vain itsepohdinnan kautta. Kuvaus on tyypillistä hetkien ja olotilojen hahmottamista. Vapautettakoon ohjaajan ja katsojan sisäinen runous tässä kohtaan etsimään niitä yhtymäkohtia.

Aihe ei sinänsä varmastikaan ole mitenkään uusi tai erityisen outo, mutta ottaessa huomioon, että ohjauspallilla on istunut Mr. Malick, kaikki mahdollista voi odottaa. Ja tämä näkyy muun muassa siinä, että vaikka To The Wonder -elokuvassa on mukana kaikki romanttisen tyttöhömpän (siis todellakin Mr. Malickin elokuvassa) kliseet, niin niitä ei ole kuitenkaan kiedottu vaaleanpunaiseen hattaraan, vaan ne esitetään yllättävän uskottavasti liittäen niihin mukaansa omia tavaramerkkejääm häivytettyjä ääniä, impressionista kuvauksia ja elliptistä rakennetta. Erityisesti tämä näkyy varsinaisen kaksipuolisen dialogin puutteessa ja leffasta onkin todettu, että mahtaako Mr. Affleck puhua siinä lainkaan. Muutama sananen sinne on saatu ujutettua mukaan, mutta niiden merkitys aukee ehkä vasta paljon myöhemmin.

Runotytön pohdintaawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
epämääräisistä asoista. To The Wonder eroaa edellisestä Mr. Malickin elokuvasta siinä, että se ei ole mikään luontodokumentti hyöstettynä klassisella musiikilla. Tämän vuoksi sitä pystyi jopa seuraamaan siin määrin, että omalla kohdallani voidaan puhua jo elokuvanautinnosta. Tämän luonnon runollisuuden, siivilöityvän valon ja olemassalon rinnalla elokuva yllätti myönteisesti. Toisaalta varmasti ne, joiden mielestä Tree oli Life oli parasta elokuvaa pitkään aikaan pettyvät tähän, sillä To The Wonder on paljon likempänä perinteistä rainaa, mistä puuttuu Mr. Malickin elokuville tyypillinen meditatiivivinen ulottuvuus kaikessa suuruudessaan. Itselleni tämä sopi paremmin. Elokuva arvioinnin näkökulmsta suosittelen To The Wonder elokuvaa kaikille niille, jotka haluavat antaa Mr. Malickille yhden mahdollisuuden viime elokuvan jälkeen. Leffa ei katseluaikana välttämättä kosketa kovinkaan paljon, mutta jättää jälkeensä kuitenkin hyvän olon sekä perinteisen epävarmuuden suhteen lopputuloksesta. Sekä ennen kaikkea se voi saada aikaan uusia Mr. Malickin ohjaustyön fanittajia, joille maailman runollisuus voi aueta hieman paremmin tämän elokuvan jälkeen.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Osastot: ???, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: , , ,
Kommentit

Vastaa