VALIKKO

The Visit: An Alien Encounter (doc) – Vierailu

Tanskalainen ohjaaja-käsikirjoittaja Mr. Michael Madsen on tehnyt mielenkiintoisen sci-fi-dokumentin ensimmäisen avaruusolennon vierailusta maapallolle ja ennen kaikkea siitä, mitä kaikkea tämä saa aikaan ihmiskunnassa. Nyt sitten kaikki ufo-ihmiset voivat todeta ”mitäs’ minä sanoin.” Mutta uskon, että dokumenttielokuva löytää laajan katseluyleisön heidän lisäkseen. Itseäni vain kutkuttaisi tietää, että kuinka moni katsojista oikeasti uskoo avaruuden olioiden olemassaoloon ja on siksi suunnannut leffateatteriin aihetta katsomaan.

Ainakin meitä on lähes aina kiinnostunut maapallon ulkopuolinen elämä – tai ainakin siitä asti kunnes elokuvat, radio ja televisio keskittiin. Elokuvien voimin ulkoavaruuteen ei ehkä ole koodattuja sanomia lähetetty, mutta radioaaltojen avulla todennäköisesti sitäkin enemmän. The Visit – Vierailu dokumentti lähtee siitä olettamuksesta, että joku tuolla kaukana on kuullut kutsumme ja tulee katsomaan mitä täällä maan päällä on oikein tekeillä. Valkokankaalla nähdään vakuuttavia haastatteluja NASA:n, SETI:n(Search for Extraterrestrial Intelligence), UNOOSA:n (YK:n ulkoavaruusasioiden osasto) ja monen muiden taholta. Ohjaaja etsii näiden haastattelujen avulla vastauksia siihen, millainen ensikontakti avaruuden muukalaisiin olisi. Haastattelut ovat sinänsä ihastuttavaa seurattavaa, sillä siinä haastateltavat puhuvat suoraan kameralla / yleisölle / ET:lle aivan kuin avaruusolioiden vierailu olisi jo tapahtunut/tapahtumassa.

Mielenkiintoisesti sci-fi-dokementti lähtee myös purkamaan kysymyksiä ”miksi olette täällä?” (te laitoitte sen kutsun tuonne avaruuteen) ja ”mitä oikein ajattelette?” (halusitte ottaa yhteyttä, joten täällä ollaan) ja ”mitä näette ihmisissä mitä me emme itse näe?” (pakkohan se oli tulla katsastamaan millaisia oliota täällä oikein on). Vastauksena viimeiseen kysymykseen ohjaaja on onnistunut esittelmään maapalloa ja ihmisrotua tavalla, josta jokainen saisi ottaa opikseen. Sama mielenkiintoinen lähestysmistapa esitetään niihin rituaaleihin, uskomuksiin ja pelkoihin, joita meillä on ulkoavaruuden asukkaita kohtaan. Onneksi lähestysmistavan ulkopuolelle on kuitenkin jätetty UFO- ja Alue51-kokemukset ja kannanotot.

Sci-fi-dokumentti esittelee useita erilaisia vaihtoehtoja haastatellusta riippuen ”oikeaan” lähestymistapaan avaruuden olioita kohtaan. Jokainen katsoja voikin sitten vapaasti valita, mitä niistä itse haluaisi kannattaa. Tarjolla on muun muassa muukalaisten eristämistä meistä ja meidän heistä, tilanteen pitämistä vain armeijan hallussa, muukalaisten stressinsietokyvyn pienentämistä ja maapallon suojelemista mahdollisilta pöpöiltä. Poissaolollaan sen loistaa kaksi merkittävää asiaa. Ohjaaja Mr. Madsen on onnistuneesti välttänyt armeijan suunnitelmat ET:n kohtaamiseen. Varmasti jokaisella suurvallalla sellainen on. Mutta sitäkin enemmän sci-fi-dokumentti jättää käsittelemättä vuorovaikutuskeinot. ET tuskin puhuu sujuvaa englantia tai jotain muuta maan 6000 – 9000 eri kielestä. Joten miten kommunikointi hoidetaan – musiikin avulla vai kenties binääriluvuin?

Puhetta käytännön sijaanwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
The Visit esittelee mielenkiintoisia pohdintoja siitä, mitä tapahtuisi jos maapallolle pätkähtäisi ET UFO:n kyydissä. Sci-fi-dokumenttissa on uskottavia pohdintoja siitä, mitä kaikkea pitäisi huomioida. Mutta samalla se jättää fyysisemmät tekijät taustallla samoin kuin kommunikointikeinot ET:n kanssa. Sci-fi-dokkaria voikin pitää enemmän filosofisena pohdintana ja ajatuksia herättelevänä teoksena kuin varsinaisena toimintaohjeena. Tämä tietty sekavuus aiheen käsittelyssä on siinä määrin silmiin pistävää, että kyynisempi ihminen voisi kysyä, että mitä tällä kaikella oikein peitellään. Suosittelen elokuvaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ET:n mahdollisesta maahan tulemisesta. Mutta sitä ennen avaruudesta olisi lienee syytä raivata sinne tungettua romua pois, että joku alus mahtuisi tulemaan kunnon maapallon ilmakehään.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

 

Osastot: Dokumentti, Kevyttä katseltavaa, Sci-fi
Kommentit

Vastaa